Jouluhedelmiä ja mummukoita lasareetissa

Kuva netistä, nimi meni mielestä

Nyt on kiirusta pitänyt, kun on ollut vähän hevoskauppaa ja samaan syssyyn ajautui sukulaismummu sairaalaan ja meikäläisen panosta tarvittiin siinäkin. Silmiä avartavaa on ammatti-ihmisen olla välillä siviilivaatteissa saattajan ja avustajan roolissa. Hahmottuu kupletin juoni ytimiä myöten. Esim. missä asukokonaisuudessa muori on päivystykseen lanssilla roudattu, oliko esim. kengät jalassa. Meinaan, että kotiinlähtökin on paljon helpompi, jos on kengät. Toki ne voi aina joku joutilas ajella hakemaan kaukaa kotipirtiltä. Entä sammuttiko joku kotipirtin valot lanssiin noustessa? Jäikö kenties kahvinkeitin itsekseen keittelemään?
Nostan hattua ambulanssien henkilökunnalle, joka jaksaa ja osaa huolehtia käytännön asiat! Myös maamme taksiautoilijoilla on iso rooli yksinäisten ihmisten auttajina! Soikoon Hoosianna heille korkeuteen saakka!

@@@

Jouluhedelmistä piti virkkoa tarina. Virkonpa sen näin ja tässä:

Olipa kerran mies, joka oli elänyt ainoana ja kovin odotettuna poikalapsena äitinsä, isänsä ja neljän sisarensa hellässä ja rakastavassa huomiossa. (Huom: kyse ei ole miehestäni tahi sukulaisestani. Onpahan vaan jossain kohtaa elämän kiitoradalla ohikiitänyt miesihminen.)

No, tälle miehelle olivat lapsuudenkodin rakkaat traditiot muodostuneet pakkomielteeksi olipa kyse sitten vapusta, juhannuksesta tai joulusta. Tietyt äidin iskostamat tavat eivät jättäneet miespoloamme rauhaan edes aikuisena. Eivätkä silloinkaan, kun omat piltit jo olivat kuusen äärellä kasuamassa. Yksi miehen joulujuhlan kiistattomista traditioista olivat jouluhedelmät! Ne tuli hankkia hyvissä ajoin ennen joulun juhlaa ja aattoiltaa.
Tästä sitten vääräleuka, sivistymätön moukka naapurinämmä kerrattain äityi kysymään, jotta mitäs nämä käänteentekevät ja ihmeelliset jouluhedelmät oikein ovat laatuaan? Kysymys sai miehen hämmästymään. Hän katsoi naista ällistyksen ilme kasvoillaan ja sanoi:
"Ne ovat tietysti...ne ovat omenoita ja appelsiineja!"
Omenoita ja appelsiineja herra paratkoon! Naapurin jalat-maassa-moukkanainen esitti tuohon yksinkertaisen jatkokysymyksen: "Kuinkas ne jouluhedelmät eroavat tavallisista omenoista ja appelsiineista?!"
Siinäpä se ällistys kiteytyi, kun ei siihen oikein vastausta löytynyt. Kun tätä ei tarinamme miespolo ollut koskaan tullut äidiltään kysyneeksi.

Sen pituinen se typerä tarina.

@@@

Joku aika sitten oli tälläinen sininen, sumuinen hetki.
Oma kauneutensa tuossakin.

Nyt on käynyt niin, että suklaanruskeasta ruunasta taitaa sittenkin tulla perheenjäsen. Kuljeskelin sen kanssa viikonlopun metsässä ja varusteita laitellessa kyselin sen mielipidettä ratkaisusta. Mutta se käänteli vain suurta, ruskeaa päätään ja tuhahteli. Tapaan sen taas huomenna. Jospa olisi muodostanut mielipiteensä asiaintilan suhteen. Ja antaisi kiltisti itsensä kiinni tarhasta, ettei tarvitsisi hiki päässä sitä tarhassa lenkityttää. Vaan saapa sitä liikuntaa siinäkin. 

Hauska se on ja kaunis, kuten hevoset aina. Ja iso kuin siirtolohkare. 

Iloisia joulunvalmisteluita, palamattomia pipareita ja yöksi sammutettuja kynttilöitä teille toivoo

Helga