Helgan Haastattelu-sarja: Suomi-poika ja Vladimir taksin ratissa

Kuva: Helga, kotimaan taivasta 

Molskis ja loiskis, taas kotona.

Mtakailu avartaa. Etenkin, jos siinä ei turhaan nokka tohise, vaan syöksyy salamannopeudella eteenpäin, hyppää taksiin, pyyhkii kuono tuulta halkoen kohteeseen, pyörähtää siellä ja palautuu takaisin yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

@@@

Harrastuksiini kuuluu taksikuskien haastattelu. Eilen sain näppeihini peräti kaksi kappaletta. 

Toinen oli kantasuomalainen, gramofonineulalla rokotettu henkilö, jolta ennen Helsingin rautatieasemaa sain laulatettua kaiken tarvitsemani. Hän ei muuttaisi työn perässä yhtään minnekään, vaikka mikä aktiivisuusrannekevaatimus niin edellyttäisi. 

           "Mä en kestäis asuu jossain pikkukylässä, jossa kaikki tuntis toisensa ja tietäis toisten asiat."

Tavallinen klisee, jolla ehkä on perää tai sitten ei.

           "Mä voisin kyl muuttaa jokskuu aikaa johonki järvenrannalle, missä vois kalastella ja nauttii     luonnosta. Mut mä en vois kuvitella asuvani siellä muutamaa vuotta kauempaa. Mä oon ihan paljasjalkainen hesalainen."

Oukki-doukki, ymmärtäähän sen. Jokainen haluaa asua siellä, minkä kotipaikkakunnakseen kokee. Ja sitten toisaalta tämä "Back to nature"-idealismi, joka on ajanut monia ihmisiä jonnekin hevonjeeraan perustamaan huonokuntoiselle maatilalle kotieläinpihaa, joka sitten kaatuu omaan mahdottomuuteensa, kun kovan työnteon vaade alkaa realisoitua, eikä pääsylipputuloilla lapsia elätetäkään.

Kuva: Helga,
lentoaseman kahvimuki, mukana oma evässämpylä,
josta tietää mitä siellä välissä on ja kuka siihen on koskenut.

Toinen kuski oli venäjäntuonti.

Olin suihkuturbiiniaikataulutukseni takia tehnyt taksista ennakkovarauksen tietäessäni, että mikäli joku linkki pettää, torkkuu Helga lentoasemalla kashmirvillaisen ulsterinsa alla isoine kasseineen hyvän tovin odottelemassa vuoroa, joka palauttaa hänet kotipaikkakunnalle. Halusin pian kotiiiiiiin.

Ennakkotilatut taksit on ainakin Euroopan maista saadun kokemuksen perusteella jämptisti paikalla noin 3 minuuttia etuajassa. Nyt ei näkynyt, vaikka kello hyvinkin oli reikelissä, joten soitto varauskeskukseen. Sieltä kärttyisen kuuloinen täti ilmoitti taksin kyllä olevan tulossa. Selevä selevä, ei kuin odotellaan. Sitten soi puhelin - tai se oikeastaan kilahti vain kerran. En ehtinyt vastaamaan. Soitin takaisin tuohon numeroon, josta vljastasi vljalimir. Hän käski odotta paikala mina tule iha hjeti, ala poistu mihinkan. Selevä tämäkin. Ja kohtahan se Vladimir Vladimirov olikin sitten kohdallani. Hyppy kyytiin ja haastattelemaan.

Ensin kuulin, että Vladimir oli yritanut soitta muta sinu numero oli varatu (eikä ollut, mutta menköön). Sanoin, että no worries, asiahan on nyt kunnossa.

Vladimir kertoi asuneensa 23 vuotta Suomesa ja olevansa kotoisin Pietarista. Hän kertoi, että Pietari on suuri kaupunki, jossa on paljon museoita (Ai-jaa!;D) ja koko keskusta on tauna museoita iha koko paika. Kaunita museoita, rikaita paikoja, hienoja taloja, kannata mena kauman. Kerroin, etten koskaan ole käynyt Venäjällä, joten onko kuinkakin turvallinen paikka turistille. Kula on tjurvalinen, kula uskalta menna kauman.

http://www.hermitagemuseum.org/wps/portal/hermitage/panorama/virtual_visit/panoramas-m-1/?lng=fi *

Mutta jos sattuisi käymään niin, ettei mua vähempää voisi huvittaa lähteä mihinkään Eremitaasiin taistelemaan olinpaikastani museovieraiden seassa tai ylipäätään koko Ryssänmaalla, niin tästä linkatusta panoraamasta voi vierailun hyvinkin suorittaa. Ei väsy jalat, ei tule kuuma eikä kylmä, eikä janokaan. En ole yhtään museoiden ystävä, en kerta kaikkiaan.

* ...ja Kasperskyn tai muun venäläisen operoijan ei kannata Helgan blogia ryhtyä sabotoimaan. Mulla ei ole mitään valtionsalaisuuksia tiedossani.

Palatakseni Vladimiriin, niin kertoi Pietarista kyllä löytävän ongelmiakin, jos asiasta tehden hakee. Daa-daa. Ja poliisi on sellainen, että se oikeasti saa tehdä mitä tarvitsee, eikä niin kuin Suomessa, ettei poliisi saa tehdä mitään, katsoa vain ja keskustella. Kysyin, eikö poliisi ole korruptoitunut jonkun verran Venäjällä. Vladimir myönsi olevan, muttei se koske turisteja. 

"Polisi ei ota turistilta raha, vain venalaisilta otta raha ehka joskus."

Kerroin, ettei Lapissa juuri enää näy tosi rikkaita venäläisiä kroisoksia, jotka tulivat Suomeen porsastelemaan rahatukkojensa kanssa.

"Ei pase enaa Venajalta tuleman Europan. Venajala paljon rikaita, menevat nyt Shotsi, ennen meni Sveitsi, ei ena, ei pase kun EU kieltanut: ei saa tula, on Pjutinin kaveri, ei pase ena tuleman."

No, sanoin, että Ukrainan tapahtumathan siinä on takana ja että nyt Lapissa näkee asiallisia, keskiluokkaisia venäläisiä perheitä, joilla on asialliset länsimaisen käytöstavat. Vähän liioittelin, kun halusin lieventää Vladimirin kärsimyksiä ja rauhoittaa ajamista. Hän nimittäin viittelöi ja huitoi molemmilla käsillään välillä yhtä aikaa ja kääntyili taukoamatta pitkäksi aikaa katsomaan takapenkille.

Perille päästiin, eikä myöhästytty koneestakaan. Kyllä venäläiseen voi aina luottaa!

Teidän Helga

Taksimatkoja, krapulaa ja hevon hirnahduksia

Kuva: netistä jonkun ulkomaalaisen blogista
(en siis ole itse sitä piirustanut:D)

Pyhää vihaa ja....suurta rakkautta, jooo: mä kaiken nään! Laulaa J.Karjalainen. 

Iltabileet takanapäin ja onneksi takana alkaa kohta olla krapulapäiväkin. Miten turhaa, miten turhaa.

Tiedättekö, mikä on krapulapäivä?

Ettepä tietenkään. Olette kunnon kansalaisia, ettekä tälläisiä juokaleita* kuin meikäläinen. 

Noh, aika harvoin kunnon kännit tulee enää vetäistyä, mutta joskus siihen sortuu.

Katsokaas, on ihmisiä - kuten Pret-a-Porter - jotka viettävät illan oopperan lumoissa pukeutuneena tyylikkääseen sotisopaan. Ja sitten on ihmisiä, jotka saattaa pukeutua sotisopaansa, mutta havaita sen aamulla retkottavan lattialla ympäriinsä paiskottujen kenkien ja sukkien vieressä. 

Noo, juhlat oli hauskat. Yhdellä nuorehkolla naisenpuolella oli kertomansa mukaan 700 euron kengät. Hoh hoijaa, sanonko mitä. En sano. Enkä enää muista kenkämerkkiä, jos kohta Pret-a-Porter sen varmaan tietää. Huvinsa kullakin.

*Tämän sanan sanoi pullea ja vähän äkäinen hoitaja kauan, kauan sitten eräässä päivystyksessä. Olin siellä päivystäjänä. Juokaleita tuli ovista ja akkunoista. Kuka oli telonut itseään milläkin tavalla ja työnteko oli kuin olisi ollut joukkosidontapaikalla. Eritoten muistan johonkin betonireunukseen otsansa lyöneen henkilön. Kotona oli havainnut, että jotakin valuu silmilleen. Oli katsonut peilistä. 

Se oli otsanahka.

@@@

Taksi tuo kotiin väsyneen. Aina se on hyvä. 

Väsynyt söheltää taksissa maksukorttinsa kanssa, kerää helmojaan ja laukkujaan, kehii ne ulos vuokrapirssistä ja huojahtaa kadunreunaan. Hei hei, sanoo taksimies. Sotisopaan pukeutunut roikaisee autonoven kiinni, takinhelma jää väliin, söhläystä ja säätöä ... ja irtoaa lopulta autosta. Sitten lipposta toisen eteen ja huojahdellen kotiovelle.

Ovi on lukossa. Isäntä p#le epähuomiossa (vaiko tarkoituksella) vetänyt säpin reikeliin. Siinä sitä nyt avuton ja viaton vaimorukka kylmän talvituulen halauksessa taistelee takkeineen ja sotisovanhelmoineen laukkujensa kanssa. Mutta avainta ei tullut mukaan. Että eipä auta kuin pimpottaa ovikelloa. Plim-plom! 

Kukaan ei kuule, ei edes koira räjähdä haukkumaan. Plim-plom-plim-plom-plim-plom-plim-plom!!! Kas, lopulta alkaa kuulua talosta ääniä: isäntä on herällään ja lähestyy ulko-ovea.

Otettiin sentään sisään.

Ja tänään on tyhmyydestä sakotettu. Aina se harmittaa. 

@@@

www. mitätuossaylhäällälukee. com

I-ha-haa, i-ha-haa, hepo hirnahtaa-aa, ihanaa ihanaa onhan ratsastaa.

Hepo on saanut hokkikaviosta jalkaansa tällin ja on saikulla. Sillä on saikun lisäksi myös vähän suurempiakin muutoksia tulossa elämäänsä. Se matkustaa toiselle paikkakunnalle. En sano, että myin sen, enkä sano, että sitä olisi ostettu. Ei suinkaan. Se menee vähän miettimään, mille tässä aletaan ja mille ei. Siellä sitä koulutetaan, liikutetaan ja hoidetaan. Käyn sitten parin kuukauden päästä katsomassa, mitä jäbä duunaa.

Mitä tämä tarkoittaa? Otan nyt aikalisän tämän harrastuksen suhteen ja mietin, miten jatkan. Oman hevosen pitäminen on niin sitova juttu, että loppusyksystä huomasin, kuinka kiireinen olen, kun omien aikataulujen lisäksi on huomioitava vielä hevosen liikuttaminen, opetustuntien (ts. opettajan) aikataulut ja monenmoiset tekijät, jotka yhdistyvät siihen, että heponsa kanssa viettää riittävästi aikaa. Kun talliolosuhteetkin vähän muuttuivat, niin otin järjen käteen.

Kaiken a ja o on nyt se, että hevosella on hyvä olla ja parhaat mahdolliset ympyrät elää ja olla.

Mitäs minä sitten? Minä hipsin kaikessa hiljaisuudessa eräälle toiselle tallille, esitän jälleen sitä noviisia vasta-alkajaa kuten viimeksi ;D, pyydän yksityisopetusta, enkä virka hevosestani sanaakaan.

Mietin myös kollegan sanoja päivänä muutamana: "Ratsastustapaturmat salataan. Ratsastus on niin attraktiivinen harrastus, että tapaturman piilotetaan." On tuossa jotakin tottakin.

Take home-message: aina kannattaa asioissa ottaa aikalisä silloin, kun tuntuu, että tarvitaan uutta säätöä ja asian jättämistä hautumaan. Näin on tässäkin asiassa.

Oikein hyviä päätöksiä kaikissa asioissanne toivoo teille,

Helga