Vanhuksia, vaskikelloja ja pollenpötkylöitä

Kuva: Helga

Tapasimme vanhan äitini.

Hän oli perannut tavaroitaan ja löytänyt nämä partikkelit, jotka hän ajatteli vielä huushollistamme puuttuvan.

Perusprinsiippi numero 1. Ota aina vastaan kaikki vanhusten tuomat ja tuputtamat nyytit, nyssäkät, lootat, laatikot, virttyneet paperikassit ja solmulle kötöstetyt vanhat leipäpussit. Kiitä kauniisti ja hoida homma hänen puolestaan. Eli laitat ne roskiin hänen tietämättään. 

Äiti alkoi kertoilla, että nelostien varressa on semmoinen kuin "...niin..mikäs se...semmoinen... kelloja, siellä on kelloja...roikkuu...Vas...Vaski?" Hän oli ostanut kuvassa olevat kellot joskus Vaskikellosta Pyhäsalmelta. Ja nyt hänellä oli ongelma minne ne laittaisi. Päätti antaa ne meille.

Purin kassista 

- 6 kpl Cola Light-tölkkejä (tuomisina meille, oli raahannut ne kaupasta!)

- 1 kpl kylmäkalleja

- 1 kpl vaskikellorimpsuja. 

Otin kellovitjan käteeni ja kuljin sen kanssa ympäri huushollia. Se kilisi kauniisti. Suurin kelloista näytti olevan rikki. Sen kieli oli irronnut kellon sisältä, mutta oli kiinnitettynä kellon ulkopuolelle. Kuljin työkalupakin äärelle hakemaan pihtejä, sorvailin ja nysväsin kielen kiinni kelloon. 

Jatkoin kellorimpsun kanssa kuljeskelua, menin kuistille ja sommittelin kelloa kuistin pylvääseen. Jatkoin siitä matkaani toiselle puolelle taloa, jonne pysähdyin soittamaan kelloja vienossa tuulessa. 

Seisoin siinä kotvan aikaa miettimässä: minne nämä nyt laitan?

Päädyin autotalliin, jossa tungin kirotut kellot anopilta joskus saadun, ulkovarastossa varastokaapin virkaa hoitavan senkin uumeniin.

Sieltä ne on aikanaan lähtevä tyttäreni kotiin. Ja hän kulkee loppumatonta äiti-tytär-tytär-tytär- maankiertoa kellot käsissään, pysähtyy kuistille, miettiin ja kuljeskelee. Ja vie kellot autotalliin antaakseen ne tyttärelleen, joka...

Perusprinsiippi numero 2. Älä koskaan anna vanhuksilta saamaasi rompetta tyttäresi riesaksi.

...ja isäntä sanoo: "No, minne helskuttiin ne kellonromut nyt sitten jäivät jumittamaan!?"

Siihen oli helppo vastata: "Äitisi jumittamaan helskutin romusenkkiin."

1-1. Tasapeli.

@@@

Kuva: Deborah Jay
(Tuo on varmaan belgialainen vetohevonen. Komea!)

Hevonen.

Onneksi on hevonen! Viime yönä kun heräsin puhelimen soittoon klo 2.20 työasioissa, niin ajattelin puhelun päätyttyä, että onneksi on hevonen. Mikä lukijallani on voimia antava asia?

Aamulla hyppäsin ratsu-uniformuuni ja kurvasin tallille. Siellä olikin jo kova tohina pikkuratsastajien marssiessa hakemaan tuntihepojaan laitumelta. Rompostelin sinne minäkin jäähallin kokoista kaveriani hakemaan. Se nuuhkii aina tukkaani ja hivuttautuu taskulleni, kun olen palkinnut sitä laitumelta hakiessa, jotta se antaisi kiinni. Siinä sillä on aika ajoin ollut vähän ongelmaa, joskin omalle kohdalle on vain kerran sattunut tälläinen tilanne viime syksynä. 

Terapeuttista oli katsoa JuuTuupista videota, jossa tällin saanut tyttö ja hevoskasvattaja keskustelivat Lontooksi. Tyttö oli saanut olkavarteensa vamman hevosen selästä pudotessaan ja selkään nousu tuntui mahdottomalta ajatukselta. Kasvattaja sanoi tytölle, että jokainen tällin saanut joutuu tosissaan läpikäymään pelkonsa, joka aina jää alitajuntaan. Huomaan jatkuvasti säikkyväni tiettyjä tilanteita ja sanoin ratsastuskaverille, ettei hevoseni minua pelota vaan pelkään itseäni.

Videon hevoskasvattaja sanoi tytölle: vaakakuppiin on asetettava harrastuksen hyvät ja huonot puolet ja mietittävä, kumpi kuppi painaa enemmän.  Sen mukaan kannattaa edetä. 
Viisaus, joka sopii useimpiin elämän tilanteisiin.

Voimia ja parempia kelejä toivoo

Helga