 |
| Kuva: Helga |
Hän oli perannut tavaroitaan ja löytänyt nämä partikkelit, jotka hän ajatteli vielä huushollistamme puuttuvan.
Perusprinsiippi numero 1. Ota aina vastaan kaikki vanhusten tuomat ja tuputtamat nyytit, nyssäkät, lootat, laatikot, virttyneet paperikassit ja solmulle kötöstetyt vanhat leipäpussit. Kiitä kauniisti ja hoida homma hänen puolestaan. Eli laitat ne roskiin hänen tietämättään.
Äiti alkoi kertoilla, että nelostien varressa on semmoinen kuin "...niin..mikäs se...semmoinen... kelloja, siellä on kelloja...roikkuu...Vas...Vaski?" Hän oli ostanut kuvassa olevat kellot joskus Vaskikellosta Pyhäsalmelta. Ja nyt hänellä oli ongelma minne ne laittaisi. Päätti antaa ne meille.
Purin kassista
- 6 kpl Cola Light-tölkkejä (tuomisina meille, oli raahannut ne kaupasta!)
- 1 kpl kylmäkalleja
- 1 kpl vaskikellorimpsuja.
Otin kellovitjan käteeni ja kuljin sen kanssa ympäri huushollia. Se kilisi kauniisti. Suurin kelloista näytti olevan rikki. Sen kieli oli irronnut kellon sisältä, mutta oli kiinnitettynä kellon ulkopuolelle. Kuljin työkalupakin äärelle hakemaan pihtejä, sorvailin ja nysväsin kielen kiinni kelloon.
Jatkoin kellorimpsun kanssa kuljeskelua, menin kuistille ja sommittelin kelloa kuistin pylvääseen. Jatkoin siitä matkaani toiselle puolelle taloa, jonne pysähdyin soittamaan kelloja vienossa tuulessa.
Seisoin siinä kotvan aikaa miettimässä: minne nämä nyt laitan?
Päädyin autotalliin, jossa tungin kirotut kellot anopilta joskus saadun, ulkovarastossa varastokaapin virkaa hoitavan senkin uumeniin.
Sieltä ne on aikanaan lähtevä tyttäreni kotiin. Ja hän kulkee loppumatonta äiti-tytär-tytär-tytär- maankiertoa kellot käsissään, pysähtyy kuistille, miettiin ja kuljeskelee. Ja vie kellot autotalliin antaakseen ne tyttärelleen, joka...
Perusprinsiippi numero 2. Älä koskaan anna vanhuksilta saamaasi rompetta tyttäresi riesaksi.
...ja isäntä sanoo: "No, minne helskuttiin ne kellonromut nyt sitten jäivät jumittamaan!?"
Siihen oli helppo vastata: "Äitisi jumittamaan helskutin romusenkkiin."
1-1. Tasapeli.
@@@
 |
| Kuva: Deborah Jay (Tuo on varmaan belgialainen vetohevonen. Komea!) |
Onneksi on hevonen! Viime yönä kun heräsin puhelimen soittoon klo 2.20 työasioissa, niin ajattelin puhelun päätyttyä, että onneksi on hevonen. Mikä lukijallani on voimia antava asia?
Aamulla hyppäsin ratsu-uniformuuni ja kurvasin tallille. Siellä olikin jo kova tohina pikkuratsastajien marssiessa hakemaan tuntihepojaan laitumelta. Rompostelin sinne minäkin jäähallin kokoista kaveriani hakemaan. Se nuuhkii aina tukkaani ja hivuttautuu taskulleni, kun olen palkinnut sitä laitumelta hakiessa, jotta se antaisi kiinni. Siinä sillä on aika ajoin ollut vähän ongelmaa, joskin omalle kohdalle on vain kerran sattunut tälläinen tilanne viime syksynä.
Terapeuttista oli katsoa JuuTuupista videota, jossa tällin saanut tyttö ja hevoskasvattaja keskustelivat Lontooksi. Tyttö oli saanut olkavarteensa vamman hevosen selästä pudotessaan ja selkään nousu tuntui mahdottomalta ajatukselta. Kasvattaja sanoi tytölle, että jokainen tällin saanut joutuu tosissaan läpikäymään pelkonsa, joka aina jää alitajuntaan. Huomaan jatkuvasti säikkyväni tiettyjä tilanteita ja sanoin ratsastuskaverille, ettei hevoseni minua pelota vaan pelkään itseäni.
Videon hevoskasvattaja sanoi tytölle: vaakakuppiin on asetettava harrastuksen hyvät ja huonot puolet ja mietittävä, kumpi kuppi painaa enemmän. Sen mukaan kannattaa edetä.
Viisaus, joka sopii useimpiin elämän tilanteisiin.
Videon hevoskasvattaja sanoi tytölle: vaakakuppiin on asetettava harrastuksen hyvät ja huonot puolet ja mietittävä, kumpi kuppi painaa enemmän. Sen mukaan kannattaa edetä.
Viisaus, joka sopii useimpiin elämän tilanteisiin.
Voimia ja parempia kelejä toivoo
Helga
4 kommenttia:
Onneksi minulla ei ole tuota ongelmaa vanhan kaikenlaista rompetta tuovan äidin kanssa. Äitini kuoli jo 25 vuotta sitten. Äidille pikemminkin minä olin se suuri ongelma. Vieläkin suren joskus sitä, etten osannut olla äidille mieliksi. Kerran hän antoi meille suuren lasisen kakkulautasen ja tokaisi siihen, että rikottehan sen kuitenkin. Hah, eipä rikottu. Tai no, se meni rikki tänä talvena.
Voimia tuova asiani on kesällä aikaisin aamulla tehdyt uimareissut. Heppatytölle sinne mukavia hetkiä jäähallin kokoisen kanssa! :)
Kiitos Risa kommentista!
Yllättävän moni kuuntelemistani naisista pohtii ongelmia äitisuhteessaan. Siitä puhuminenhan on aina ollut tabu ja on sitä joillekin naisille edelleen. Ehkä nykytyttäret ovat avoimempia?
"Orvokkini tummasilmä, kultasydän pieni...annan tästä äidilleni orvokin tai kaksi...",
"Äideistä parhaimman sain. Hän ymmärtää ja lohduttaa..."
Totuus on se, ettei kaikilla todellakaan ole ollut laulussa ja äitienpäivänä hymisteltyä äitiä. Näen työssäni äitejä, jotka lapsistaan täysin piittaamatta ryyppäävät ja hyppäävät irtosuhteissa. Äitejä, joilta lapset on otettu huostaan. Äitejä, jotka vetävät kamaa suoneen, imeyttävät sitä limakalvoilta, juovat teenä tai pössyttelevät. Äitejä, jotka kiskoo tupakkaa kohtu korkealla.
On kovasti oppineita naisia, joiden takana on äiti ruoska kädessä - ei ehkä kirjaimellisesti vaan kuvaannollisesti. Äitejä, jotka ovat vaatineet tyttäreltään sellaista, mihin itse eivät ole yltäneet. Tai äitejä, jotka ovat vaatineet muuta elämältään toivovalta tyttäreltä sen, mihin itse ovat yltäneet.
On töihin pakenevia äitejä, äitejä jotka eivät jaksa viisitoistalapsista katrastaan, äitejä jotka eivät koskaan helli lastaan.
Eihän näistä äideistä tehdä lauluja. Mutta kirjoja on tehty. Yksi mielikirjoistani on Kreetta Onkelin kirja (kirjat?) joka kertoo äidin alkoholismista.
https://anna.fi/ihmiset/julkkikset/aidin-alkoholismin-vuoksi-huostaan-otettu-kreetta-onkeli-kokenut-aitina-valtavaa-epavarmuutta/
Luulen kumminkin, että alkoholistiäitiä yleisempiä ovat olleet / ovat edelleen vaativat ja rakkaudettomat äidit. Rakastava alkoholistiäiti saattaa olla parempi äiti kuin jäätävän kylmä äiti, jolle mikään ei riitä. Hän on todennäköisesti kokenut samaa omassa äitisuhteessaan.
Oma äitinikö?
Nythän hän on jo höyryllä käyvä, mutta vielä kun katse oli kirkas, hän oli:
- hyvin verbaalinen (kas kummaa :D)
- hyvin huumorintajuinen
- reipas
- ennakkoluuloton uusiin asioihin ryhtymisessään
- rohkea
- ryhtyvä
- sosiaalinen
- aikaansaava
- syyllistävä
- lapsenomainen tunnereaktioissaan
- marttyyriyteen taipuva
- pitkävihainen
- helposti katkeroituva
- lapsena liian suuren vastuun ottoon joutunut sotaorpo
- itsepäinen (on edelleen)
- uhmakas (on edelleen)
Piti oikein tarkistaa, kumpi vaakakuppi tässä arviossa painaa enemmän. :D
t. Helga
Löydän omasta yksinhuoltajaäidistäni kaikki nuo ominaisuudet, jotka mainitsit äidistäsi. Hän osasi nopean, sanavalmiin juttelun. Oli valtion virassa, hoiti kakarat, kävi kulttuuririennoissa ja lakkasi aina kyntensä kauniiksi ja maalasi huulensa sieviksi. Veljeni napakka ex-vaimo muistelee aina haikeudella anoppinsa kanssa käymiään juttutuokioita, joissa usein pantiin halvalla typerämpiä ja lossahienoja.
Minulla on vieläkin se tunne, että minä olin yksi noista heidän pilkkaamistaan huonoimmista ihmisistä. Kun oli vieraita, äiti saattoi töniä minua tai luoda harmistuneita katseita minuun, kun en ollut puhua pukahtanut koko aikana mitään.
Toisaalta säälin äitiäni. Hän oli sodat käyneen ex-miehensä hakkaama, eikä koskaan päässyt toteuttamaan unelmiaan.
"Lossahienoja", onpa hieno sana ja meikäläiselle uusi termi. "Låtsas vara nånting" varmaan on tämän sanan taustalla?
Minun äitini ei maalaillut eikä lakkaillut, eikä tee sitä tietenkään nytkään, kun ei suostu edes parturiin vaan "Mitäpä minä mihinkään...leikkaan kynsisaksilla näin tästä vaan..." ja näyttää niskatukkaansa, joka tosiaan on kynsisaksi-stailissa.
Risa, olet oikeassa kun hahmottelet äitisi elämänmallin taustoja. Nämä naiset on kovia kokeneet kukin omalla tavallaan ja taustasyyt löytyvät pitkälti sieltä. Äitini oli alakoululainen kun isänsä kuoli sodassa. Hänen oma äitinsä joutui olemaan paljon töissä elättääkseen sotaorvot lapsensa. Oli varmaankin hyvin raskaasti ja pitkään ison surun murtama ja sen vuoksi vähän omissa maailmoissaan.
Ja kuten kaikilla asioilla, niin tälläkin asialla on kääntöpuolensa. Ja se on tämä:
on epäreilua vedota huonoon lapsuuteensa / huonoon avioliittoonsa / huonoon mihin-tahansa.... ja käyttäytyä sitten tökerösti toisia ihmisiä kohtaan vain siksi, että on kokenut kovia. Jokaisella meillä kun on luurangot kaapissamme ja näin ollen pienemmät tai isommat syyt, joihin vedota tilanteen niin vaatiessa.
Siispä emme vetoa vaan koitamme käyttäytyä fiksusti omista murheistamme huolimatta.
Ja näinhän me tehdään :D
Yritetään ainakin.
t. H
Lähetä kommentti