Lentämällä uuteen vaiheeseen elämässä

http://www.wallpapergate.com

Kotimaa jälleen jalkojen alla. Helsinki-Vantaa mustana ja töhryisenä vastassa. Huh, että nämä ajat ovat vuoden pahimpia, kun kaikki on kuollutta ja maa maustana. Lumisade jäi siten lyhytaikaiseksi iloksi, joka tosin ei yllätä ketään näiden viimeaikojen talvien jälkeen.

Kotiin on silti aina kiva palata! Suomi Finland, maanmiehet ymmärtämässä meikäläisen ajatuksenkulkua ja meikä ymmärtämässä heidän ajatuksenkulkuaan. Miten mukavaa ja kotoisaa.

@@@

Kaikkinensa elän nyt mielenkiintoisia aikoja. Sanotaanko noinnikkästeen ympäripyöreästi, että sotesotku alkaa sotkea myös meikäläisen työelämää. Se on naurettavaa, sillä kukaan ei vielä edes tiedä, mitä koko helekutin sote ihan käytännössä tarkoittaa. Toki jotkut itseään ultra-älykkäinä visionääreinä pitävät uskovat tietävänsä. He ovat valitettavasti henkilöitä, joilla on kaikkein vähäisin käsitys käytännön työstä sorvin äärellä. Siitä välittämättä he terävänä kulmat kurtussa pähkäilevät masiinan toimintaa valvomon katolta asiaa tarkastellen ja liturgioitaan suurella rintaäänellä höpöttäen - aina lehtien palstoja ja televisiohaastatteluja myöten. Konesalin puolella ei heistä näy ketään, eivätkä näppejään ole öljyyn sotkeneet jatkuvasta sorvinväännöstä nyt puhumattakaan. Suurella osalla ei ole mitään kokemusta koko hommasta. Kaiken maailman projetipäälliköistä ja sählääjistä ei kuitenkaan terveydenhuollossa ole pulaa! On hallintotieteen maisteria, terveydenhuollon tohtoria ja projektikoordinaattoria. On kehittämispäällikköä, suunnittelujohtajaa ja strategiayksikön toimiala-asiantuntijaa. (Nimikkeet on täysin hatusta vetäisty, mutta kuvastavat tilannetta.)

Olen sitä mieltä, että terveydenhuollossa pitäisi nyt jokaisessa toimintayksikössä viedä koko sakki jalkapallokentälle seisomaan. Tästä joukosta sitten kutsuttaisi erilleen ne työntekijät, jotka ovat terveydenhuollon ydintoiminnan kannalta välttämättömiä. Nämä palautettaisi bussikyydillä takaisin työtään jatkamaan. Loppu popula jäisi pallokentälle vaikkapa potkimaan palloa keskenään. Olen aivan saletti, että sairaat hoituisivat ilman heitäkin.

Omaa kohtaa pohtiessa kului lentomatka mennen tullen. (Huomaatteko: olin lomalla :D. )
Jo menomatkalla koneen aloittaessa lähestymisliu´un Reina Sofian kentälle tiesin päässeeni päätökseen. Äänestän jaloillani selkeämmille vesille ja jätän sote-suunnitelmien humalluttamat söhlääjät söhläämään tähän kinkeripiiriin. Päätös on siis tehty, mutta älkää vain kertoko kellekään, sillä sitä ei vielä tiedä juuri kukaan. Muutama luottoystävä sentään on jakanut murheeni ja vaikean päätökseni. Kiitos ja ylistys, että ihmisellä on rautaisella logiikalla ja realismintajulla varustettuja luottoystäviä, joilta voi kysyä viisautta avukseen kun oma pieni rusina-aivosto sylttää tyhjää!

Summaroiden sanottakoon, että ajattelen omahyväisesti pääni sisällä näin: olen niin hyvä ammattilainen, että nämä sählärit eivät ole minua ansainneet.
(Eikö kuulostanut narsistiselta! Ja sitä se onkin ja sellaiseksi tarkoitettu.)
Olen myös rohkea tekemään päätöksiä oman elämäni laadun suhteen, kuten Helgavirsiä pitempään seuranneet ovat havainneet. Pidän aivan bullshittinä sitä polemiikkiä, mitä olen joskus työtovereiden kuullut poislähteneestä työkaverista sanoneen. Siis, että "no, sehän nyt ei viihdy missään".  Mikäs synti se on, jos tarttuu oman elämänsä ohjaimiin! Olen hämmästellyt sitä pikkusieluisuutta, että kun joku on tohtinut ottaa ja repäistä itsensä irti huonoksi kokemastaan työpaikasta, niin toiset (paikallaan nysvääjät, rohkeuden puutteen riivaamat) sitä arvostelevat.

Kaiken ylläesitetyn tiivistän näin:
Työläisen tulee tuntea arvonsa ja pitää huoli itsestään ja hyvinvoinnistaan. Työnantaja ei kuntapuolellakaan ole lojaali työntekijälleen - miksi siis työntekijä olisi lojaali työnantajalle !? Onni suosii rohkeaa, eikä kukaan hyödy katkeroituneesta ja kettuuntuneesta työläisestä, kaikkein vähiten hän itse. Itseään tässä kuitenkin jokaisen kannattaa ensisijaisesti ajatella - ja toki tietysti perhettään ja läheisiään. Olen tietoinen siitä, ettei kaikilla ole samanlaisia mahdollisuuksia esim. työnantajan vaihtamiseen ja olosuhteiden pakosta varmaan moni joutuu sietämään huonoakin työpaikkaa. Mutta yrittänyttä ei koskaan laiteta.

Kollegani, joka aiemmin teki radikaalin ratkaisun, sanoi hyvin:
On järjetöntä jäädä huonoihin olosuhteisiin katkeroitumaan ja myrkyttämään ilmapiiriä.
Omalla kohdallaan näin menetteli, eikä ole katunut. Hän kuuluu siihen armoitettuun ihmistyyppiin, jolla on nauru herkässä ja ilo kuplii pinnassa. Olisi ollut epäonni kaikille, jos olisi muuttunut hapannaamaksi ja leipääntynyt huonoissa oloissa.

Sanottakoon vielä, että esimiesporras ei aina kaikissa terveydenhuollon yksiköissä ole siunattu henkilöstöhallinnoinnin suhteen kyvykkäimmillä yksilöillä. Sillä on suuri merkitys työntekijälle ja esim. rekrytoinnin kannalta.

@@@

Millainen on hyvä esimies ja hyvä johtaja?
- ei pakene vaikeuksia
- huolehtii jokaisen henkilön hyvinvoinnista
- ei puhu pahaa työntekijöistään selän takana
- ei puhu vihjailevan epäkunnioittavasti alaisilleen
- ei vähättele ongelmia
- ei vähättele ihmisiä
- ei livistä vastuustaan silloinkaan, kun on vaikeita asioita selvitettävänä
- ei harrasta "luottohenkilöihin" nojautumista
- ei harrasta suosikkijärjestelmiä
- ei salaile, eikä pimitä tietoa
- ei puhu epäkunnioittavasti eikä tökerösti
- pitää alaistensa puolta
- ei pelaa alaisillaan "lautapeliä"
- antaa aikaa ja keskittyy kuuntelemaan ja kuulemaan alaisensa asiaa
- ei sotkeennu osapuolena alaistensa välisiin ristiriitoihin
- tarttuu alaistensa välisiin ristiriitoihin tavoitteenaan ratkaista se
- ei pura alaisiinsa omaa uupumustaan tai kiukkuaan
- kommunikoi face-to-face, ei sähköpostin tai kuriirin avulla
- uskaltaa lähestyä kaikkia alaisiaan tasapuolisesti

... on sitä siis siinäkin. Huono johto tai huonot ideat kykenevät hyvin nopeasti raunioittamaan hyvänkin yksikön. Tästä on paljolti näyttöä miltä tahansa alalta. Terveydenhuolto ei tee tässäkään poikkeusta.

Näitä ajatuksia kirjasi
Helga,

joka on nyt alkanut katsella uutta työpaikkaa ja jää uuden työpaikan aikanaan järjestyttyä kyllä kovasti kaipailemaan nykyisiä potilaitaan ja päivittäistä iloaan näistä potilassuhteista