Laahustin viikonloppuna suomalaisen sairaalan kellarikäytävää. Pysähdyin sivukäytävän vaatevaraston auki jääneelle ovelle. Päätin edetä peremmälle lepuuttaakseni hieman turvonnutta nuppiani. Seisoin hetken katsomassa sitä kaikkea. Eri kokoisia housuja, puseroita, t-paitoja, takkeja ja sukkia eri laatikoissa ja vaatetangoissa metri tolkulla, pinottain, joka puolella. Aatella! Joku pitää näistäkin tosiaan huoli!
Hengarit
Hengareita on karkeasti ottaen kahta prototyyppiä: paksuvartinen, rouvimpi malli (kuvassa) ja hentovartinen neitimalli.
Yhdessä sairaalassa oli vaatekomeron hoitajalla niin tiukka oordnunki hengaripolitiikassa, että oksat pois ja pala latvaa. Saa sanoa: oli ottanut hengareista elämäntehtävän. Tai oikeammin halusi läpiajaa poliittisen klausuulin, että tyhjiä hengareita ei saa jättää naulakkoon! Ne pitää viedä huoneen toiseen päähän hengarinkeräystelineeseen, joita tehokkuusssyistä (?) on vain 1 kpl.
Sillä jos niitä olisi useampi siellä sun täällä, veisi usean hengarinkeräystelineen tyhjentäminen toki aivan liikaa tehokasta ja kallista hengari-ihmisen työaikaa. Sitä paitsi nehän saattaisivat jäädä puolityhjiksi ja niitä joutuisi sitten yhdistelemään ja siirtelemään, jotta saisi täysiä hengarinkeräysyksiköitä eteenpäin vietäväksi. Siinä sitä menisi kallista sairaanhoitopiirin aikaa! Niinpä niitä sitten herranpelkoisimmat kuskailivat ja jotkut aivan toisten jättämiä hengareita keräilivätkin ihan tuota keräilytelinettä varten. Suomalainenhan on periaatteessa kuuliainen eläin.
Mutta auta armias: osa ei suorasanaisesta käskystä piitannut tuon taivaallistakaan. Ja katso: siinä ne hengarit kolisivat tyhjyyttään hengarivaraston hoitajan harmiksi. Että ei kun uutta lappua seinään ja huolellisella tussikirjoituksella aikaa säästämättä: hengarit telineeseen!
Sukat
Sukat on kuulkaas oikea kiistakapula monessa terveydenhuollon yksikössä. Kävin kerran kovan sukkataistelun ollessani erään pienen kunnan terveyskeskuksen viikonlopun keikkapäivystäjä. Tästä on kauan, kauan ja sukkamaisteri lienee jo eläkkeellä jos kohta itsekin kallistun hautaa kohden pikkuhiljaa.
Se oli niitä aikoja, kun vielä taistelin tuulimyllyjen propelleiden välissä muovimiekkaa heiluttaen. Sukkakysymyksen lisäksi yritin saada sinne myös sen tyyppistä käytäntöä, ettei yöpäivystäjän tarvitsisi petata vuodettaan ja päivystyksen loputtua (joskus viikonlopun kolmenkin yön valvomisen jälkeen) purkaa petiä. Liinavaategestapolla oli vielä sellainenkin vaade, että jos päivysti vain yhden yön, tuli omat lakanat viikata kaappiin, josta ne tuli petata takaisin seuraavan päivystysvuoron alkaessa. Pyykinsäästöajatus siis.
Lakanavarastonhoitaja kävi kanssani kuumaa kirjeenvaihtoa sukka- ja lakanakysymyksestä, koska itsekeksimänsä direktiivin mukaan
- sukat eivät kuuluneet lääkärin työasuun, ne olivat potilaita varten (mistä siis sukat tohtorille, joka usein saa työvuorossaan jaloilleen kaikenlaista: ulostetta, oksennusta, verta jne)
- lakanoiden sijaus ja petaus kuului lääkärille.
Näin oli sukka- ja lakanadirika päättänyt.
Niin sitä sitten sijattiin ja petattiin sillä välin kun potilaat istuivat odottelemassa päivystysvastaanotolle. (Istuikohan lakanagestapo itse koskaan petausta odottelemassa sairaana ja kivuissaan?) Potilailla ei takuulla ollut minkään valtakunnan käsitystä siitä, mitä tohtori perjantaina klo 16 viikonloppuhukia aloitellessaan päivystyskämpässä puuhastelee sen sijaan, että pitäisi vastaanottoa. Eipä tainnut myöskään viikonlopun potilas numero 92 tätä aavistaa tullessaan maanantaiaamuna hukin vihoviimeisenä kurkkukipuisena ensiapuun kello puoli kahdeksan. "Lääkäri tulee kun saa petinsä puretuksi." tai "Lääkärillä on nyt lakananviikkaus meneillään, odottakaa hetkinen."
Vaatekärryt ja niiden täyttö
Eräässä sairaalassa vuosia sitten vaatekärryjen täyttötilausten hoito oli maailman laiskimmaksi tiedetyllä henkilöllä. Hän paneutuikin tehtäväänsä mitä kiitettävimmällä välinpitämättömyydellä. Kävipä sitten iltana muutamana niin, että kooltaan hyvin pikkuruinen ystäväni ei löytänyt kärrystä kuin XXXL-kokoisia vaatteita. Noista laahuksista aiheutui potilaan hätätilanteessa ongelmia paidanhelman kietouduttua sängyntolppaan kovassa tohinassa.
Ystäväni purskahti asiasta seuraavana arkena itkemään talon hyväsydämisimmän henkilön työhuoneessa: hän ei jaksa enää, kun ei ole oikean kokoisia vaatteita!
Ja niin ne tilaushommat saatiin siirretyksi reippaammalle ihmiselle. Enpä paljasta enää enempää, mutta kuiskaan: arvatkaapa onko tuo laiskimus enää siinä työpaikassa?
Saat keksiä vastauksen. ;)
t. Helga
Ps. kuten huomaamme: armeija marssii vatsallaan ja lääkäri päivystää kamppeillaan.
Ps. jos tämä sukka- ja lakanajuttu on jo aiemmin jauhettu, niin excuse vain! Mulla on näitä lisääkin varastossa samoin kuin mitä moninaisimpien päivystysläävien kuvauksia. Näistä ei A-studio ole kiinnostunut, niin pakko julkaista tässä. (Kesälomaa odotellessa...)
3 kommenttia:
Hyvä Helga!
Nauroin itseni kuoliaaksi näiden vaatejuttujesi ksnssa.
Miksikähän lääkäreille on tarjolla unisex pupupukuja ja hoitakille mittojen mukaan tehdyt nimikoidut asut? Democracy????
Hyvä kun kelpasi, oi anonyymi!
Olet oikeilla asioilla työpuvun suhteen.
Kun olin terveyskeskuksessa pätkän töissä joskus kauan sitten jollain kaukaisella Itä-Suomen paikkakunnalla, oli siellä terveydenhoitajilla maamme ykkösrivin vaatesuunnittelijan design-huivitkin kaulassa, sävy sävyyn työasun kanssa tottakai. Lääkärit (hyväpalkkaisia verenimijöitä) kulkivat nukkavieruissa työtakeissa, joissa taskun nurkka oli revennyt ja sieltä piipotti muistikirjan kulma, rintataskun värikoodina oli muinaisen takinkäyttäjän mustekynän levinnyt säiliö.
Kadehdin työterveyshoitajaa myös potilasvastaanotoista (huivia en totta puhuen suurin surminkaan olisi kalkkunankaulaani kietaissut). En nimittäin mitenkään ymmärtänyt, miksi minun potilaani olivat niin paljon helpompia, kevyempiä ja yksinkertaisempia kuin työterveyshoitajan. Hänellä potilaita oli 6 päivässä det vill säga tunti per nuppi ja loppu työaika kirjallisia töitä varten. Minulla oli aamupäivystyksessä 17 ja iltapäivällä 22. Lääketieteelliset vastaanotot oli siis läpihuutojutuksi arvioituja.
Lääkärin listat teki ajanvarauksen sairaanhoitaja tai sihteeri, toki parhaansa yrittäen. Työterveyshoitajan listat teki hän itse itselleen ja näin hän kykeni arvioimaan itse, kuinka rankasti itseään kuormittaa. En sano, että potilaansa olisivat olleet kevyempiä, mutta joku ero niissä täytyi olla panostetusta aikaresurssista päätellen. Ainakin saivat rauhassa sanoa asiansa.
(Työikäiset hoidetaan Suomessa täysin eri resursseilla kuin lapset, imeväiset, vanhukset, päihdeongelmaiset, syrjäytyneet ja psyykkistä apua tarvitsevat.)
T. Helga the Hapannaama (toivottavasti hevonen naama on naurussa)
Lisäys: en kyllä muista koskaan käyneeni työterveyslääkärillä ainakaan tähän mennessä enkä muista kuulleeni, että kukaan kollegakaan olisi käynyt. Joku työhöntulotarkastus ehkä on jossain ollut työnantajan toiveesta? Että meikää ei voi syyttää työterveyshuollon kuormittamisesta.
t. sama
Lähetä kommentti