Virkistäviä ystävyyksiä

Lähde:world press.com

Hevosesta on tullut ystäväni.

Työpäivän jälkeen olin aivan puhki. Oli suuri houkutus laittaa tekstari tallille, etten tulekaan tunnille tänään. Enkä huomenna. Mutta niin se vain on, että saatuaan itsensä liikkeelle on merkittävästi virkistyneempi kuin jos olisi jäänyt sohvaperunaksi.

Ratsastan yksityistunneilla, sillä pelkään isossa tuntiporukassa, jossa toiset hevoset tulevat lähelle. Koskaan ei voi tietää, kuka hevosista yllättäen kurvaa eteen tai laukaisee jonkun ryhmäpaniikin, vaikka se lienee tuntihevosilla harvinaista. Hevosten ryhmäkäyttäytyminen on aina jonkin verran haasteellista arvattavaksi.

Hevonen on käsittämättömän herkkävaistoinen eläin. Varmoilla otteilla se kulkee ajatuksen voimalla täsmälleen sinne, minne ajatus on. Mutta pienikin epäröinti nk. "teissä" (kentällä kuljettavat kuviot) näkyy heti sen käytöksessä. Suurin ihme, minkä tähän mennessä olen hevosen kanssa kokenut on tämä: hevonen pysähtyy pelkillä ihmisen vatsalihaksilla!

Jokaisella tunnilla saa hellyttäviä kokemuksia siitä, kuinka nöyrästi hevonen pehmeällä kädellä käsitellessä yrittää parhaansa. Sen korvat kääntyilevät taaksepäin: näinkö tarkoitit, osasinko tulkita oikein pyyntösi, tehdäänkö tämä ympyrä vielä tästä samasta kohdasta kuin äsken? Kokonsa puolestahan se pystyisi tekemään ihan niin kuin se itse haluaisi.

Tämän päivän kaveri on höyrynnyt allani jo useamman kuukauden. Sillä on terhakka askel ja se rakastaa kaahaamista, josta sitä täytyy vähän väliä muistuttaa: ihminen määrää vauhdin, ei hevonen. Se vei minua tänäänkin harja hulmuten. Päivän oppina oli avoväistö, jossa hevonen asetetaan kulkemaan kaviouraa siten, että sen etupää on hieman kaviouran sisäpuolella ja se liikkuu eteenpäin ikään kuin makkaran (:D) muodossa. Harjoiteltiin myös pohkeenväistöä kentän puoliväliin ja siitä laukalla eteenpäin, vuoroin vasenta laukkaa ja kurvi vasempaan ja vuoroin oikeaa laukkaa ja kurvi oikeaan. Siinä koordinaatio kasvaa ja uusia neuroniyhteyksiä syntyy ihmiseläimen visaisessa kallossa. Ja hevonen ajattelee: saapa nähdä, oppiiko eukko ikinä mitään. :D

...mutta hevonen ei tätä tiedä: täti on menossa jopa ratsastusleirille.

Mitä olen oppinut:

1. Ei kannata jäädä sohvaan makaamaan, vaikka kuinka laiskottaisi. Kannattaa lähteä harrastuksen pariin: ulkotöihin, pihatöihin, laituriremonttiin, saunapuiden hakkaamiseen, hevostallille, pelikentälle, polkupyörällä kirjastoon... ihan minne vain. Virkistyy!

2. Ihmiselle tekee hyvää ryhtyä siihen, mistä joskus on haaveillut.

3. Kypsemmilläkin kymmenillä voi olla rohkea ja ryhtyä uuteen harrastukseen!
Siitä huolimatta, että se joitakuita ehkä närästääkin (miksi!?). Ratsastusharrastuksestani kuullut tuttava tokaisi nähdessämme: "Jaa, no nyt on vuorossa sitten ratsastus!" Kun kerroin tästä kommentista miehelleni hieman alakuloisenakin*, hän sanoi viisaasti: "Olisit sanonut, että onko siis fiksumpaa kiertää päivä toisensa perään sitä samaa iänikuista pururataa, jota sinä olet polkenut nyt kolmekymmentä vuotta?"

4. Hevonen on käsittämättömän herkkä, hieno ja oivaltava eläin. Se on suurikokoinen ja jonkin verran arvaamaton. Tästä johtuen se ei ole mikään pehmolelu, vaan jämäkästi käsiteltävä iso eläin, jonka tulee kunnioittaa ihmistä.

t. Helga

*alakuloisena siksi, että jostakin syystä ihminen voi olla kovin hanakka näkemään asiat ensimmäiseksi negatiivisessa valossa (onko se ylipäätään sitten negatiivista, että aloittaa uusia harrastuksia ja se positiivista, ettei niitä aloita?)

Kuva:laitilanhevosharrastuskeskus.com