 |
| Helgan kuvavarastolta: vuosien takainen umpihankihiihtoreissu Suomen pohjoisimmilla alueilla |
Nähkääs on näinnikkäste, että maan tapana on ostaa partioaitasta kuksa, kynsitulien mekaaniset kitkavehkeet ja vaellusvehkeet viimosen päälle, kaasuttaa suihkukoneella Ai-va-louhun, majoittua Suolosielciin kylpylähotelliin ja hiihtovaeltaa viitisen kilometriä Rumakurun kämpälle pyytämään, että joku turisti auttaa tyylikkään, mutta ankaraan vaellukseen viittaavan selfien otossa. Niillä kuvilla saa maineen urheana tunturikonkarina, jonka stoorin helposti saa syötetyksi työkaverin puheissa legendana kulkemaan. "Mun työkaveri, kokenut vaeltaja muuten... sanoi, että...". Tällä helpolla feikkitempulla saa entisten partiolaisten naamat vihertymään ja sitä myöden ittelle hyvän mielen. ;)
Noh noh, älkäähän nyt! Tämä oli tietysti pelkkää sarkasmin sormisuolalla ryyditettyä fiktiota. Tottakai. Eihän nyt kukaan tälläiseen sorry, sillä ihmislapsi on luonnostaan vaatimaton, eikä halua brassailla omilla touhuillaan. ;)
Vaellusasiaan sen verran, että piti kyllä tarkkaan tutkailla kaikki lehdistötiedotteet viikolla menehtyneen vaeltajan tapauksesta. R.I.P. Että mikä siinä meni pieleen!? Asia on vielä auki, kun eloon jäänyttä vaelluskaveria ei tiettävästi ole saatu haastateltua (julkisuuteen asti ainakaan).
Huh huh, on hänellä ollut kova paikka!
Mielessä on toisinaan käynyt ajatus työvapaasta. Että voisi pakata autoon vanhat tunturisukset ynnä muut vaellusvehkeet ja lähteä yksin autiotupia kiertelemään. Vaan nyt tuli taas takapakkia ajatukseen, sillä armeija on käymättä, sissikoulutuksesta puhumattakaan. Joskin äitinä olo vastannee yhtä sissirykmentin vuosiharjoitetta. Yksin ei kyllä selkosille parane lähteä, vaikka siinä sitä olisi ihminen kaikkein pöllömmässä seurassa päivästä toiseen omia höpinöitään kuuntelemassa. Koira ehkä sentään seuraisi vierellä?
Luontoon.fi-sivustolla voi käydä vähän markalla maiskuttelemassa ja itseään rääkkäämässä.
http://www.luontoon.fi/retkeilynabc
@@@
 |
| Helgan kuvavarasto: en muista mistä tämä on. Suomesta joka tapauksessa:) |
Tipuin tässä päivänä muutamana hevon selästä ja tuli vähän hävikkiäkin, jos kohta onneksi ei mitään pahempaa. Työkaveri tuumasi ruokapöydässä silmälasiensa yli hitaasti minua katsellen, että "Sulla on tuommoisia suisidaalisia harrastuksia ?!" Aimitenniin? No ei kyllä varmalla ole, sanoin minä. Ja jatkoin sopan lusikoimista ajatellen ittekseni, että "...ei ole... vissiinkään?"
Ja viimeisen lauseen takeeksi aion nyt painua kunnon pakkaseen harrastamaan erään tyyppistä suunnistusta (Risa: luinko oikein, että 1000??? Tuhat???). Nimittäin mieheni viisain sanoin:
Sää on pukeutumiskysymys!
Lämpimiä villahousuja teille toivoo
Helga
 |
| MÖÖÖ! |
5 kommenttia:
Jes, tuhat! Nyt odottelemme kevään tuloa, sitten jatketaan.
Minä brassailisin mielellään seikkailuillani, mutta ovat kovin hepposia nykyään. Pidän huimana jo sitä, että uskallan meloa kajakilla laiturista irti ja pääsen vielä takaisinkin laituriin.
Hiihtovaellus Lapissa! Huh, en uskaltaisi. Paitsi jos saisin kokeneen eräoppaan mukaan.
Pitää vielä kertoa, että blogissani olevassa kuvassa naisesta kahden hevosen kanssa, ei kyse ole minusta, vaan tyttärestäni hevosensa Pluton ja ystävänsä hevosen Hilankan kanssa.
Minä pelkään hevosia. Kaksi ratsastustuntia riitti vahvistamaan sen, ettei ole minun juttuni.
Terveisiä Plutolle <3 ! Olen juuri lähdössä tallille kovassa pakkasessa (maneesi on). Hiki siinä tulee, vaikka istuu vain selässä. Risa, ymmärrän ihmisiä, jotka näkevät ratsastuksen riskit. Ne ovat oikeasti olemassa: iso eläin, isot voimat. Tasapinoakin se edellyttää selässäistujalta. Kajakkihommissa on samaa meininkiä.
Arkuus, varovaisuus ja harkitsevaisuus on hyvä piirre ihmisessä. Toisilla sitä on enemmän, toisilla vähemmän. Viimemainittujen vammautumisriski on suurempi, jos kohta ehkä värikkäämpiä vaiheitakin elelevät, mene tiedä. Yhtä kaikki, tunnen myös arkoja ja varovaisia ratsastajia, jotka jättävät menemättä ryhmätunnille, jos kyseessä on estetunti. Ymmärrän täysin.
Oman hevosen pitämiseen suhtaudun kunnioituksella. Se edellyttää paitsi pääomia, myös merkittävää säännöllisyyttä, lähes päivittäistä ratsastusta tai ainakin taluttelemista ja huomattavaa sitoutumista - silloinkin kun eläin sairastelee. Olen seurannut sivusta paria surullista tapausta, jossa ensin meni rahat ja sitten meni hevonen kuoppaan. Mutta iloa tästä eläimestä takuulla on paljon omistajalleen!
Hyppään paikkahousuihini ja häivyn kavioita kaapimaan.
Tarkenemista kaikille!
Helga
Tytöstäni tuli heppahullu jo 7-vuotiaana, kun kustansin hänelle 10 ratsastustuntia.
Pluto on valitettavasti jo kuollut. Tyttöni antoi sen vuokralle kokeneelle ratsastajalle. Tämän luona Pluto pillastui jotain, kaatui selälleen ja vammautui niin, että se oli lopetettava siihen paikkaan.
Nyt heillä on pieni poni, jota lapsenlapsi ratsastaa.
Mukavia ratsastusretkiä Helgalle!
Kiitos paljon Risa! Teen hevosesta seuraavan päivityksen. :)
Pahoittelen Pluton vuoksi. Vastikään parikin hankalaa takaiskua on lähiheppapiireissä tullut. Toisella paikkakunnalla ollut luottohevonen, joka ohjasi minut ensimmäisiin vaikeampiin kuvioihin ja jolla hyppäsin vanhojen päivieni ensimmäiset esteet, on vastikään sekin jouduttu lopettamaan hyvinkin vasta "keski-ikäisenä" sairauden takia.
Kävin selässä tänäänkin: tehokasta treeniä yksin kentällä (pelkään ryhmätunneilla kruisailua toisten hepojen seassa). Opettaja kysyi, haluaisinko ryhtyä ajattelemaan kilpailuihin osallistumista :0 Hoo! Mutta kyse olisi vain alkeistason helpoimmista kouluratsastuskilpailuista, joissa lähinnä saisi palautetta itselleen oppimisestaan ja harjoituksille tavoitteita, kun käy kuitenkin useamman kerran viikossa.
t. Helga,
kerran heppatyttö, näköjään aina heppatyttö :)
Lähetä kommentti