Kumkvattihilloa ja narinaa

Kumkvatti-lime-hilloa

Kiitos Monnille vinkistä! Kaivelin netistä infoa tästä pomeranssin sukulaisesta. Enpä pyöräyttänytkään roskakoriin, vaan silppusin patahan. Kaveriksi hyppäsi vanhasta talviulsteristaan kuoriutunut lime. Rupattelivat niitä näitä muistellen aikoja auringonpaahtamassa kotipuussaan samalla kun hillosokerin tarjoili niille imellystä. Ja voila: kumkvatti-limehilloa tuli pikkupurkki.
Jääkaapissa on joulusta jäänyt avaamaton homejuusto ja kaapissa jokunen vesikeksi. Siinäpä illan herkku odottamassa!

@@@

Herkkuja tässä kaipaakin. Piti nähkääs sittenkin jäädä ihan oikealle sairauslomalle vuodenvaihteessa tulleen vamman takia. Ei tule kuntoon, eikä kärsivällisyys riitä odottamaan julkisen puolen kontrollia, kun tilanteeseen tuli pahentava käänne. Ei tohdi eikä tarvi eikä voikaan lähteä päivystystä kuormittamaan. Koska:
Päivystys on tarkoitettu välitöntä ensiapua (=tässä ja nyt) edellyttävän vaivan hoitoon, jota muualla ei voi normaalin virka-ajan puitteissa hoitaa. Ei siis ole vaihtoehto. Esim. : "Päivällä ei ollut autoa, niin tultiin nyt illalla."

Sinne mennään kun on välittömän hoidon tarve. Henkilökunta määrittelee lopullisesti (mieluiten jo puhelimessa) onko asia sellainen, että ensiapuun pitää (lue: saa) jäädä vuoroaan odottamaan vaiko ei. Heillä on siihen ammattitaito ja ohjeet. Sama koskee jonojärjestystä. Aina on sairaustapauksia, jotka voi lysähtää käsiin hetkenä minä hyvänsä, vaikka istuisivat vielä odotushuoneessa telkkaria katsomassa (kokemusta on). Näitä riskityyppejä ei ulkopuolinen voi tietää, eikä ymmärtää, eikä tarvikaan.

BTW, joskus sairaalapäivystäjän roolissa tuli soitto, että pitäisi tulla kotiuttamaan potilas, että hän ehtisi seuraavaan junaan, kun on kärsimätön, eikä enää jaksa odottaa. Juoksin kovassa työpaineessa henkitoreisten väliä isossa sairaalassa. Mietin tuolloin itkeäkö vai nauraa, että vieläkö VR:n aikataulujen mukaan pitäisi ryhtyä juoksemaan, kun joku ei enää jaksa odottaa.

Tälläinen taukokuva tähän. Jos on jo ollut, niin suokaa anteeksi.
Sade hieman virkistää tätä ruikuttajaa.

No, tämä aihepiiri yleensä herättää läjän vastajurputuksia. "...silloinkin, kun päivystyksestä sanottiin Eino-sedälle, ettei tarvi tulla, niin sitten olikin...."
Mutta asiat on harvoin yksiselitteisiä, eikä maallikko aina hahmota oleellisia seikkoja (eikä tarvikaan, eikä voikaan!). Sen huomaa kuunnellessaan ihmisten puheita: mielilajini! Joskus tekisi mieli kommentoida, kun vaikkapa työpaikan ruokalassa tai kanttiinin jonossa kuulee puheita (esim. talon toimistoväkeä) vaikkapa jostain lääkkeestä. Viimeksi kuuntelin tuntemattoman toimistoihmisen selittävän, kuinka kaikkiin ruokiin ja kemikaaleihin (?) tungetut hormonit vaikuttavat ihmiseen. Lopputulos oli, että kohta kaikki on menetetty! Kehitti sellaisia hormonivaikutuksia, että meikäläisellä pyyhki yli hilseen. Ihmisellä on rajaton mielikuvitus, kun hän pyrkii säväyttämään kuulijansa ja tekemään vaikutuksen muka suurenakin asiantuntijana. Ja porukat kuunteli silmät tapillaan.

No, virheitäkin hoidoissa sattuu, se on selvä. Onhan asialla vain ihmiset. Koneet ovat vasta kehitteillä... 
Huom: en vastaa muiden ihmisten töpeistä, enkä kommentoi Uhtua terveyskeskuksen toppahatturouvan kallonmurtumatapausta.


@@@

Nyt kaivan kuvetta (ja onneksi on tapaturmavakuutus!) ja matkustan vaivoineni isompaan kaupunkiin. Onnistuin nappaamaan viimeisen vapaan ajan erityisosaajan vastaanotolta. Aion ruinata toimenpidettä, koska vaiva on sellainen, että ellei sitä korjata, saan jättää hyvästit suklaanruskealle ruunalle, pallolle ja mailoille, lasketteluvehkeille ja sulkapallolle. Retkeilynkin kanssa voi tehdä tiukkaa. (Suklaanruskean kanssa kokeilinkin jo: ei tuu mittään!)

@@@

Jonkun verran on kaikkinensa nyt hymy hyydyksissä, kun lähimmäisistä on
- 1 vakavasti sairas
- 1 kiivasta vauhtia dementoituva, kerrostalohuushollissaan kokkaileva, kaduilla kruisaileva ja välittömien jatkosuunnitelmien tarpeessa oleva vanhus, jonka mielestä minä hoitokotiehdotuksineni olen kaiken pahan ruumiillistuma. Hän pärjää omasta mielestään aivan hyvin! Minä se vain olen "mäkättämässä".
Mummu ehtii paahtaa alushousunsakin hellanlevyllä, ennen kuin saadaan tilanne hallintaan. Lähivoimina on onneksi siippa. Oma jälkikasvu paahtaa baanallaan lapsineen, kotieläimineen, vuorotöineen ja tenttiputkineen. Osa asuukin kauempana muorista. Ei niitä voi vaivata. Ovat mummua jo ihan tarpeeksi väylänneet ja huolehtineet.

@@@

Joten, kun oikein aattelee, niin tässä voisi olla jo muutenkin saikun tarpeessa... Semmoisiakin nimittäin on, jotka romahtavat sairausloma-asteelle kun lemmikkimarsu (eläinlaji vaihdettu) kuolee. Uskokaa huviksenne. Satun tietämään.
Itse olen eläimen kuoleman takia ollut yhden päivän pois töistä, koska se piti käydä lopetuttamassa. Koiran omistajana hennonut jättää tehtävää toiselle. Ja kun koiria on ollut ja mennyt useita ja nyt tuo hevonenkin, niin tässä olis vielä monta pitämätöntä lopetuspäivää jo kasautuneena - ja lisää tulee. (Huono vitsi? Sopii tilanteeseen.)

Kerrottakoon vielä, että pakon sanelemana oli eilen autokuskivetoisesti käytävä työpaikalla hoitamassa homma, jota kukaan muu ei voi.
Siellä jo sijaisen puutteessa siirreltiin töitäni keväämmälle, jotta selvitän ne palattuani sairauslomalta. Hymyilin vinoon, että näin on joka hommassa: sairausloman aikaiset työt siirretään tehtäväksi saikun jälkeen. Rekkamies ajaa kahta rekkaa, lentokonekuski lentää Aasian vuorot hiki päässä, kaupan kassa pitää viereisenkin kassan auki ja vuorotyöläinen paahtaa lepopäivänsäkin. Tai perutaan kesäloma.
(Huom: pidän kovasti työstäni, mutta älkää kertoko sitä esimiehelleni.)

@@@

Kumkvatti-limehillon visuaalinen tarkistus: hienoa on! Sopivasti jäsähtämässäkin.

Kuva joltakin matkalta. Liekö Pariisista lapun perusteella

@@@

Mutta kuulkaas: ilo on otettava irti vaikka syän märkänis!
Syän oli märäntyä seuraavasta tapauksesta, mutta käänsin sen pirulliseksi iloksi: pidä köyhä kiirees hyvänäs!
Nimittäin työpaikalla törmäsin kollegaan, joka ällistyi: "Mitä on tapahtunut!?" Seisoin juuri silloin kiinni pyrkivän painavan oven välissä oviaukossa vammautuneinen ruhoineni, joten sanoin, että siirrytäänkö pois oviaukosta. Siihen hän sanoi: " Mulla on kiire vastaanoton pitoon!"
Siirryin pois oviaukosta, jatkoin matkaani huiskaisten sulkeutuvasta ovesta perääni: "No heipä sitten." Ei sitä toisten kiireitä saa jarruttaa, eikä lääkäri pysähdy ketään minuutiksikaan kuuntelemaan. Kiirehän sillä on ainainen vaiva. Mahtoiko ehtiä kuunnella potilastakaan? Joidenkin elämä on tehon maksimointia ja minuuttipeliä.
Tähän sopii vanha sanonta: "Kiire on päänsisäinen olotila."

Näihin nariseviin puheisiin teidän
Helga

Huom huom huom: älkää antako tämän pilata päiväänne! Kevät tulee ja valon määrä lisääntyy jatkuvasti!