Totuuden torvisoittoa ja pseudoälyä

Virta venettä vie (paitsi tässä meri).

Näin se tämäkin viikko on saatu alkuun.

(Sarjassamme pseudoälykkäitä aloituksia. Sopii tyyliin.)

Olipa hauska eilen rötvätä olohuoneen sohvilla krapulainen jälkeläinen röhnöttämässä toisessa sohvassa jatisemassa ja jorisemassa niitä näitä. Hän on huumoriveikko parhaasta päästä. 

On se tuo nuoren aikuisen miehen elämä sellaista, että kateeksikin vähän käy ;D Oli yöllä hiipparoinut pahnoilleen niin taitavasti, että oli kyennyt ujuttautumaan jopa vahtikoiran ohi täydessä hiljaisuudessa. 

Vahtikoiralle tästä epäonnistuneesta valvontatoimesta esitin reklamaation ja muistutin sitä koiranviran hoidosta. Väitti olevansa jo eläkkeellä, mutta sellaista paragraaffia ei Kennel-liiton papereista löytynyt. Aikoi kyllä terästäytyä virkatoimissaan. Tämän päivän näytöt eivät silti vakuuta: telkkarissa päivällä susilauma ulvoi täyttä kurkkua ja koira makasi 2 metrin päässä äänilähteestä sikiunessa.

Ehkä sille jo voisi kirjoittaa eläkepaperit. Onhan se ihmisen iässä täyttänyt 70 vuotta. (Tuossa se makaa nytkin laskulohena pitkin lattiaa.)

@@@

Hevonen on vielä nuori eunukki. (Ruuna siis.) Se menee ensi viikonloppuna estekisoihin. Könkkäisen katsomoon. Onnekseni sain sille 2 ammattiratsuttajaa. Lisäksi sitä liikuttaa sen pitkäaikainen tuttu, joka käyttää sitä myös maastossa. Eläimestään täytyy olla vastuussa, kun sen kerran on kontolleen ottanut. Kävin sitä viime viikolla katsomassa leipäpalatuliaisten kanssa. Se on hieno ja uljas! Mutta vielä menee aikaa, että pääsen selkään.

Olen päättänyt, että jos tulee vielä yksikin vamma, niin se on ratsastusharrastuksen loppu. Ajatus on kypsynyt sohvalla lojuessa. Ratsastajat saattavat ymmärtää.

Menneiden kesien vesiä.

@@@

Onpa tullut tässä todistetuksi sekin, ettei liikunta ole laihtumisen edellytys! Aivan hirveän usein potilaat perustelevat lihomistaan sillä, "että en voinut enää liikkua kun tuli se jalkavamma". Tässä sitä on laakereilla lojuttu nyt yli kuukauden verran tekemättä yhtään mitään liikuntasuoritetta -  ja laihduttu. Ei ole nälkä. Lisäksi jääkaapille meno on niin pirskatin työlästä, että sen jättää tekemättä. Sama koskee kaikenlaista napostelua tms. joka edellyttää keittiöön menoa. Jättää väliin, kun on niin vaikeaa. Omaishoitaja nyt raahustaa tuomassa kahvia ja särvintä, mutta hänelläkin on lakisääteiset taukonsa (aika pitkiä tuntuu pitävän), jolloin vetäytyy yläkertaan virtapiirini ulottumattomiin. 

On tuolle omaishoitajalle kyllä saanut nauraakin! Hän kaahottaa aika ajoin (ihan tahallaan) kuin tarjoilija siinä komediafilmissä, jota näytetään telkkarissa joka uusi vuosi. Siis missä kartanonrouva kuvittelee salin ruokapöydän olevan täynnä vieraita, jolle tarjoilija sitten kantaa juomaa ja juo ne itse.

@@@

Eutanasia on yksi niistä aiheista, joihin en halua ottaa kantaa, koska ärsyynnyn. Miksi? Siksi, että viisaitten mielipiteiden ohella siitä laukovat mielipiteitään sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ymmärrä, mistä siinä on kyse. Vähän sama kuin mitä opettajat joutuvat kuuntelemaan, kun omasta mielestään hyvinkin asiantuntevat vanhemmat laukovat tietämyksiään koulunkäynnistä. Mistä se voi johtua, että jotkut kuvittelevat älyävänsä ja hallitsevansa kaikki asiat maan päällä, vaikeatkin (kuten eutanasia)!? En ikinä kuvittele ittestäni sellaista (mutta olenkin hyvä ihminen, heh).

Nythän eutanasia-asia näytti taas olevan tapetilla, kun Lääkäriliiton pj Pälve ja Terho-kodin johtaja Hänninen kommentoivat uutisissa aihetta. Hänninen näkee ne vaikeimmat tapaukset, joissa tosiaan varmaan ihmisen lopettaminen olisi inhimillistä. Mutta me muut kuoleman kanssa osastotyössä toimivat ja toimineet olemme puolestaan nähneet ne tilanteet, joissa esim. omaiset tulevat kraiveliin kiinni vaatimaan elvytystoimia ja tehohoitoa. Olen kerran joutunut raivoavien omaisten takia siirtämään vanhaa ihmistä teho-osastolle, jossa siirtotilanteessa hän kuoli. Arvokastako? Omaiset uhkailivat minua oikeudenkäynnillä ja vaikka millä. Meistä kukaan ei voinut tietää, millä hetkellä vanhus kuolee, mutta tiesin, että se on päivien asia. Jos olisin tiennyt hänen kuolevan 15 minuutin kuluttua (ja ehkä siirtotilanne oli se viimeinen rasitus, joka katkaisi elämän liekin), olisin ottanut vaikka turpaani. Omaiset voi oikeasti olla ihan kammottavia!

Tulee myös mieleen vastaavantyyppinen uhkatilanne, jossa omaiset porukalla vaativat 2 viikon sairauslomatodistuksia, kun isotäti oli kuollut. Lähiomaisen (vanhemmat, puoliso, lapset) kuolemasta kai saa kirjoittaa jonkun päivän, mutta isotätejä ei enää katsota tähän joukkoon kuuluvaksi. Sitäpaitten täti oli asunut itsekseen jossain 30 km päässä tästä räyhäjoukosta. En kirjoittanut - ja turpaan meinasi tulla. Enpä sano millä lisänimillä minut nimettiin.

Totuus ei pala tulessakaan.
Tässä sitä yritetään polttaa.

No, nytkö sairausloman heikentämä pääni pursusi katkeraa kalkkia. Mutta totuus ei pala tulessakaan ja tapaukset ovat tosia. Me puoskarit vaietaan aika monesti kuonasta, mitä niskaan saattaa sataa. Mutta huom: 95% omaisista ja 90% potilaista on aivan suloisia! Ja kiitos vieläkin siitä vadelmakakusta sinulle Etelän mies, kun toit sen äitisi kauniin kuoleman jälkeen ja tirautit itkun konttorissani. Äiti katsoi minua petin pohjalta viimeisenä elinpäivänään ilon kiilto silmissään ja sanoi: "Ihana! Kohta pääsen meidän Erkin luo!" Se oli ehdottomasti kaunein kuolema, mitä uralle on sattunut.

Tässä erinomaisia näkemyksiä ja tietojakin kuolemasta ja kuolemisesta Kati Juvalta.

http://katijuva.turanko.net/wordpress/blog/2017/01/22/eutanasiasta/

Kuulumisiin,

Helga