 |
| Kuva: mie. Kuvassa omenapäärynä tai toistepäin. |
Potilaatko ongelmana? Ei tou-del-lakaan! Heistä tulee harvoin ongelmaa. Mukavia olivat tänäänkin, hauskojakin suurin osa. Kokemusta on kertynyt jo siinä määrin, että tietää mihin pystyy ja missä kulkee lääketieteen ja pystyvyyden raja. Yritän myös koko ajan seurata aikaani, lukea, opiskella ja kouluttautua pysyäkseni kärryillä. Tahdon sanoa rivien välistä: pidän itteäni riittävän hyvänä ammattilaisena, ettei medisiinasta enää tarvi ottaa ongelmaa.
Mutta yhtä vuorta ei ylitetä. Ei meistä kykene siihen kukaan. Meillä ei ole puhelimella hälytettävää konjakkipönttöä kantavaa koiraa, eikä pikaelvytysryhmää singahtamassa paikalle, kun sairauskertomusohjelmien, Kanta-arkistojen, laboratorio- ja kuvantamisjärjestelmien, toimenpidekoodien, diagnoosimerkintöjen, sanelukoneen tallennusjärjestelmän,...(loputon lista).... kanssa tulee ongelmia.
Työn eteen nousevan vuoren nimi on tietokoneohjelmavuori, jonka orja lääkäri on. Tollottaa ruutua, yrittää keksiä, miksi "Tallenna"-painike on epäaktiivisena, miksi ensimmäinen ruutu ei löydä hänen nimeään kohtaan "suorittaja". Hän yrittää soittaa tietohallintoon, rekisterihallintoon, täppähallinnan asiantuntijalle, varahenkilöstön tietonikkarille, tutulle, tuntemattomalle, keskukseen, kellariin, vintille ja yleisradioon. Monikaan numero ei vastaa. Se joka vastaa, ei osaa vastata. Lääkäri on ongelman kanssa yksin, pähkää ja hikoilee:
Miksi "Tallenna" ei aktivoidu? Miksi harmaa alue ei anna kirjoittaa? Miksi sanelu ei tallennu? Miksi diagnoosinumero hypähtää hukkaan? Miksi... Loputtomiin.
@@@
 |
| Palan painiketta. |
Ja siinä se potilas istuu hiljaisena vieressä seuraamassa, kun vastaanottoaikansa kuluu lääkärin hoitaessa väärää potilasta, nimittäin tietokonetta. Kelpo tohtorimme koittaa välillä soittaa tietokoneelle puhelinreseptiä, koittaa hyvitellä ja suostutella: "Antaisit nyt laittaa sen Tallenna-komennon tuohon, joo-oo-ko, ole kiva Katsopa, kun Penttikin istuu tuossa niin nätisti vieressä ja odottaa, an-ny!"
Mutta mikään ei auta. Auttavaan ATK-puhelimeen vastaa joululomittajan kokemattomin tuuraaja. Tietokoneapuhenkilöryhmän starat ei tynkäviikoilla ole töissä. Heillähän ei ole potilaita, ei vastaanottojonoja, ei päivystystä (ainakaan silloin, kun sitä kipeimmin tarvittaisi), eikä äkkikuolemasta virvoitettavia, joista pitää muistaa laittaa täppä kohtaan "kuollut" ja siirtää se diagnoosikohdan alapuolelle kohtaan "voi harmi että kävi huonosti", josta pitää ottaa kolmas kirjain ja copy-pastettaa se vasempaan ylänurkkaan kohtaan "napatut kirjaimet" ja klikata "Hyväksy" ja oma koodaus ja kryptaus ja kuittaus.
Tietokonestara hoitaa tietokonesairauksia pyhien jälkeen. Pikkuvikoihin voi ihan hyvin keskittyä kun pekkaspäivät, pakkaspäivät, virkistyspäivät, kuntoutus ja ylityövapaat on pidetty. Se aikataulu ei noudata sairaalan ruuhkahuippujen aikataulua.
Tietokoneohjelmatoimistot elävät digiajassa. Ne eivät ole keskittyneet kivikaudenaikaisiin juttuihin kuten tartuntatauteihin, kuppaan, tippuriin, hourailuun, rinnan kivistykseen, suolimulkkuun, kusetustautiin, pään viskelyyn, rokkoon, yskään ja aivastukseen. Näistä relikteistä pitäisi totta vie jo päästä pois, että voitaisi keskittyä olennaiseen - digiaikaan! Se on sentään tätä päivää, hei kalkkikset!
@@@
Että tämmöistä se on terveydenhuollon reaalimaailma.
(Hei, mihin se potilas nyt katosi...hei pot...potilas hei! Älä lähde! Mikä sinun nimi on? Mikä sinulla olikaan vaivana? Me ei katsottu vielä sitä sun asiaa ollenkaan...hei, tule takaisin!")
Potilas meni jo.
Voimia meille kaikille ja paljon varabittejä, joita sujauttaa paikalle, kun bittipäre kärähtää.
Hieman työn rasittamana,
Helga
 |
| Älkää vain unohtako, että kevät tulee kukonaskelin. Päivä on jo lähtenyt pitenemään nimittäin! Wuh-huu! |
2 kommenttia:
Tervehdys, Helga!
Ohjelmien ongelmana lienee se, että niiden tekijät eivät ole niiden käyttäjiä. Esimerkki: Täti A1:llä on tallentava laite. Kylläpä olisi yksinkertaista ajastaminen, jos kirjoittaisi ruutuun haluamansa ohjelman nimen ja näppäisi "tallenna". Laite hoitaisi loput. Tai ehkä laite toimiikiin noin. Täti on vain liian kärsimätön näppäilläkseen loputtomia valintoja.
Väärästä potilaasta muuten: Täti istui taannoin erään lääkäriaseman odotushuoneessa. Vastapäisellä penkillä istuin Tätiä iäkkäämpi rouva, jota Täti tapansa mukaan ryhtyi jututtamaan - vanhat ihmiset on näet kasvatettu niin, että tietävät olevan kohteliasta vastata puhutteluun.
Lääkäriltä vaikuttanut henkilö huhuili odotussalin toisessa päädyssä potilasta, jolla oli hyvin erikoinen sukunimi, vaikkapa Änkkäskääpä. Täti ja Mummo osallistuivat molemmat etsintään päätään kääntelemällä. Turhaan. Lääkäri poistui tyhjin käsin.
Pian paikalle puuskutti työikänsä kahvi-pulla -dieetillä eläneen näköinen mieshenkilö. Hänet kutsuttiin odotussalin vastakkaiselta puolelta sydänfilmiin tms. Täti ja Mummo höristivät korviaan, sillä mainittu nimi oli jälleen sama erikoinen Änkkäskääpä. Mies näytti yllättyneeltä, kommentoikin jotain, mutta lähti hoitajan mukaan, kun käsky kerran kävi.
Seuraavaksi odotussaliin ilmestyi suunnilleen edellisen miespotilaan ikäinen, mutta eri oloinen mieshenkilö. Hetken kuluttua lääkäri tuli jälleen huhuilemaan Änkkäskääpää. Potilas ja lääkäri kohtasivat: "Eikös minun pitänyt ensin mennä sinne sydänfilmiin (tms.)?", potilas kysyi. "Ai, et siis vielä käynyt?", hämmästyi lääkäri. "Ei kun kävin siellä laboratoriossa (tms.)", sanoi potilas. "Ahaa, no käypä ensin siellä sydänfilmissä (tms.)", kehotti lääkäri ja poistui.
Ensimmäinen Änkkäskääpä oli haihtunut paikalta jossain vaiheessa. Luuli varmaan toimittaneensa asiansa.
Toinen Änkkäskääpä jäi odottelemaan kutsua sydänfilmiin (tms.) Täti ja Mummo katsoivat velvollisuudekseen toimia vastoin hyvin tapoja ja sekaantuivat asiaan: "Se sinun filmi otettiin jostain eri Änkkäskäävästä", kielivät Täti ja Mummo yhteen ääneen. "Mitä, hä?", äimisteli Änkkäskääpä. "Joo, totta kuin rotta! Me nähtiin, kun se eri Änkkäskääpä meni hoitajan mukaan!"
Hoitaja ilmaantui paikalle kutsumaan seuraavaa potilasta. Änkkäskääpä ilmaisi vastalauseensa. Hoitajan leuka loksahti, josta Täti ja Mummo päättelivät ensimmäisen Änkkäskäävän käyneen täydestä kuin väärä raha. Täti ja Mummo jatkoivat rupatteluaan. He muistivat hyvän kasvatuksen tuottamat periaatteet olla liikaa sekaantumatta toisten asioihin, eivätkä lainkaan pohtineet aihetta: "Miksikähän se ensimmäinen Änkkäskääpä oli oikeastaan tullut lääkäriasemalle? Hoituiko se juttu koskaan? Onneksi toisen Änkkäskäävän tapaus saatiin sentään selvitettyä."
Sen pituinen se.
Täti A1, koodinimi: Marple
Hei Täti A1 koodinimellä "Marple"!
Noita Änkkäskääpä-sekoiluja riittää :D Aikanaan, kun toimin terveyskeskuksessa vuonna elohopeamittari-ja-Waldenströmin koe, niin olin joskus niin kieseissäni, että huusi ovelta: "Lahtinen, Virtanen ja Jokinen, teille on kaikille kolmelle annettu päivystysaika klo 10. Saatte keskenänne päättää, kuka tulee ensin ja kuka sitten." Ajanvaraus-rukka kun ei voinut sille mitään, että kaikki Änkkäskäävän kylän asukkaat tulivat yhtä aikaa aamupäivästä jonottamaan päivystysaikaa. Jollakin oli vähän pientä nuhaa jo toista päivää ja hiljaa vieressä istuvalla kalpeanaamalla oli meneillään sydäninfarkti.
Voinpa sanoa, että joskus oli niin -eikä kovin harvoinkaan- että nuhanunnu reuhtoi ajanvarausluukulla meiskaamassa, että jos se on sitten kumma, kun homma ei etene ja joutuu ai-na tääl-lä odottamaan, eikötätäpalveluanytsaamitenkäänkuntoon! Ja vieressä istui se hiljainen hissu, niin kiltti ja pumppuvaivainen. Joskus sitten joku alkoi ihan oikeasti ottaa lukua siinä aulassa. En tiedä, älysivätkö jo 3 h 15 minuuttia pienen pientä piipitystä korvassaan kokeneet, että sairauden laatuja on niin monia ja jonoon voi kuollakin.
No, sotehan se nyt tulee ja siivoaa koko homman kuntoon. Ja vielä niin, että saadaan 3 miljardin säästöt (antakaa mun naurahtaa hieman sarkastisesti). Hallitus on luvannut, että jonossa ei istu enää kukaan. Se on suoraan tohtorin penkkiin vaan, kun kauppareissulla alkaa vasenta pottuvarvasta jotenkin kengän sisällä vähän kihelmöidä. Ja seuraava ovesta tulija menee suoraan seuraavan tohtorin penkkiin. Tohtoreita on nimittäin sote-toteutuksen jälkeen yhtä monta kuin on päivystykseen tulevia potilaita. Yksi per nuppi.
Noh, syrjähdin. Pahoitteluni. :D
Tietokonehommista Tädillä on mielestäni aivan oikea näkemys. Tekijät ei ole käyttäjiä, eikä käyttäjät tekojöitä. Käyttäjät on tietokoneohjelmien teon aikanakin katsoneet potilaita koko ajan. Leikanneet, kursineet, tutkineet, punkteeranneet, kuunnelleet, katselleet, tunnustelleet ja sen semmoista. Ei TietoKoneOhjelmaToimisto Oy:n ole kannattanut palkannut tekijöitä järjen ääneksi. Tai jos ovat palkanneetkin, niin ne on olleet muista yksiköistä napattuja tohtoreita, ehkä sellaisia, jotka ei viime vuosina ole olleet sorvin ääressä enää vaan jossain paperinpyörittäjinä.
Helpompi on tehdä keskeneräinen ohjelma ja tyrkätä se käyttöön kokeiltavaksi. Kyllä ne käyttäjät sitten antaa palautetta. Siinä tulee koeponnistus ilman lisäkuluja kuin kaupan päälle, mutta myyjälle kaupan päälle siis. Ja käyttäjät kiroilee kun hoitavat tietokonepotilasta ja oikea potilas katsoo sivusta, menee kotiinsa ja sanoo: tohtori vaan katteli konetta koko ajan.
Huoh ja huoh.
Mutta tälle ei mitään voi. Kukaan. Ei sotekaan. Sanokaa mun sanoneen. Kukaan ei polkaise koko maata ja kaikkilla eri terveydenhuollon tasoilla toimivaa sairauskertomusohjelmaa, kun ei sitä kukaan ole liki 30 vuodessakaan tehnyt. Mitä hyväuskoisten hölmöjen ajatuksiakaan nämä on!
Näihin purpatuksiin, H
Lähetä kommentti