Kaveri tekee väitöskirjaansa ja häneltä tulee Watsapp.
Siinä lukee:
"Tämä p@ska ei tule koskaan valmiiksi."
Vastaan oitis ainoalla mahdollisella tavalla:
"Kaikki p@ska tulee valmiiksi aikanaan."
Hän kiittää tuesta ja kannustuksesta :D
@@@
Tulee mieleen omat väitöskirjanteon ajat.
Kuinka tuskallisia vaiheita siinä olikaan - aivan kuin synnyttäessä. Väliin rauhallisempaa, jolloin voi hieman rentouttaa lihaksiaan. Ja sitten hallitsemattomasti tiukentuva puristus kuin rautavyötä olisi kiristetty vatsanpohjassa. Väitöskirjan teko on tismalleen samanlaista ja kas: eräänä päivänä, kun oikein olet pusertanut itsestäsi kaiken, se syntyy. Plups vain ja painokoneet jauhavat siitä uunituoreen tulokkaan, jota paukautetaan takakanteen, riiputetaan pää alaspäin yliopiston protokollan mukaisesti kirjastossa nähtävänä ja siinä se on - koko hela p@aska!
Kaverille nostan hattua korkealle. Hän, kuten aikanaan toki meikäläinenkin, on puskenut täyttä ja vaativaa työpäivää kirjanteon sivussa. Työtilanteen mukaan on sitten voinut ottaa viikon pari (palkatonta) vapaata aina pätkän kerrallaan. Lääkärithän tekevät useimmiten väitöskirjansa täysin tai lähes ilman yhteiskunnan tutkimusrahoituksen tukea. Lääketeollisuuden sponsoroimista väitöskirjantekovapaista ei ole enää tietoakaan, jos koskaan lie ollutkaan. Kateus on vienyt kalatkin vedestä ja lääketieteilijät taistelevat samoista tutkimusrahoista muiden tiedekuntien tieteilijöiden kanssa. Ja mikäs siinä. Mutta monet ratkaisevat asian niin, että rahoittavat tutkimusvapaansa päivystämällä tai heittämällä keikkaa. Sillä viisiin meikäläinenkin väitöskirjan teon palkattomat vapaansa rahoitti. Ei tullut se p@aska yhteiskunnalle kalliiksi, päin vastoin. Joku sairas ehkä sai avunkin kaupan päälle.
Ollaan kovia paiskimaan töitä joka sektorilla, eikä häpeillä sitä tunnustaa. Ihme ammatti, kerrassaan!
Tutkimuksen teko on rankkaa puurtamista, jossa monenlaiset kommentit risteilevät ilmanalassa. Suurin osa läheisistä on tietysti ylpeitä, mutta löytyypä epäilijöitäkin huutelemassa tien sivusta:
"Mitäh! Oletko kunnianhimoinen? Eikö mikään riitä?"
Siinä saa miettiä väitöskirjantekostensa motiiveja eräänkin kerran etenkin kun väsyttää ja tuntuu, ettei homma etene. Pohtii peilin edessä, että miksi koko p@skaan edes ryhdyinkään.
Syitä on monia, mutta tieteen palo täytyy olla jonkinlainen, että koko prosessin saa sinniteltyä loppuruutuun. Toki joissakin paikoissa, kuten hevosmiesten tietotoimistosta saamieni tietojen mukaan Helsingissä, väitöskirja on suoranainen viransaannin edellytys. (Minkä hlvetin takia, kukaan ei tiedä. Koulutuksen yli-yliarvostusta?) Ehkä sillä saadaan hakijat johonkin järjestykseen Isolla Kirkolla, jossa tulijoita on tunkemassa ovista ja akkunoista? Mutta heti kehä kolmosen ulkopuolella asiat joka tapauksessa muuttuvat. Kirjoja toki tehdään silti sielläkin.
Että hei kaveri, jos nyt satut lukemaan tätä, niin puskehan vain menemään kirjasinta toisen eteen ja p@ska valmistuu tuota pikaa! Saadaan pukea pitkät hameet, vetää sukahousut korkealle, asetella oma tohtorinhattu iltajuhlassa sisääntulo-oven vieressä olevalle sivupöydälle, nostaa maljakot kattoon ja hihkaista:
Wuh-huu, sä teit sen! Sä pursotit p@askan kansien väliin. Ja siinä on ja pysyy!
Kaverin juhlia odotellessa,
Helga
#tohtorintutkinto #lääketiede
2 kommenttia:
Terveiset täältä Kettukiven parvelta! Kuulehan Helga, sinähän out väetelly. Onneks olokoon! Oun minnäe väetelly ja kinastellu, montakii kertoo. Useimmiten oun jiäny toeseks. Suaha sitä väetellä vaekka ei oekeessa oeskaan. Eikö vua? Tarkotan nyt eitieteellisessä mielessä ja ihan mututuntumalla. Ja kirjottannukii oon. Par piättötyötä sanattomasta viestinnästä hoetotyössä ja kärsimyksestä.
Ja vielä näehe lisäks yhen paksun kirjan. Oman suvun ja perreen elämänkerran pistin paperille ja kansiin välliin. Sua jäläkipolovi lukkee sitte joskus, kunhan nyt ensi vanahenoovat ja alakaavat kiinnostua juuristaan. Ja huomoovat, että äet puskoo jo koeranputkee eikä ou vastoomassa, että minkä tähe se äetin ukki rupes kapinoimaa ja mänj sitte Tammisuaren ylopistoon.
Ai niin, töyhtöhyypät ja naurulokit tuli tänä päivänä.
Hei Kettutyttömummu,
näin on, että sen p@skan minäkin oon vääntäny, minkä synnytystuskisa kaveri nyt vaikeroi. Ja saman p@askan on vääntäny niin moni työkaveri ja ammattitoveri, ettei siinä oo meikäläisten silimiin sen kummempaa hohtua. Sillä ei saa meikäläisten piireisä yhtään mittään arvostusta tai ylennystä rivisä.
Kaverilla kirija näyttäsi pikku hiljaa olevan voiton puolella ja päästään pilettään: see-le-preis-sön! Monihan näitä opuksia vääntää, sole ko vain mennä ja tehä pois. Hoitajat tekkee niitä tätä nykyä ihan solokennaan.
Mutta näistä kirijoista ja kouluista ei saa puhua siittä johtuen, että suomalaiset on semmosia, ettei ne sano mittään, ettei kukkaan tulis katteelliseksi tai kellää alakas ottaa muuten vaan päästä tai p@askantekijää alettas pittää, että se lesottaa joutavalla soopakirjallisuuella. Suomalaisen kuuluu laittaa naamakirijaanki kohtaan "Mitä koulua kävit", että kovvaa elämänkoulua tai elämän yliopistoa tai en oo käyny kouluja ku ihminen voi olla arvokas muutenki tai muuta joutavaa soopaa, joka kuuluu tähän kulttuuriin, ettei ittiään saa ylentää. Tarkottaa, ettei saa sanua etes sitä mitä on, ettei kukkaa suutu.
Siis toisten ihmisten mielestä ne ritteerit on semmoset, että koulujen käymisen sanominen on ylentämistä. Kouluisa käyneelle ittelle asia ei oo niin, mutta sen ihimisen pittää ajatella ikkään ku niitten muitten ihimisten kautta, että ne muut pittää, että joku kirijan teko on jottain ylevämpää ja sen takia sen asian sanominen on ittensä ylentämistä, Ja se että jollain eten käy mielesä, että joku toinen sen mielestä ittesä ylentää, nii se on täsä maasa pahempi kuin murha.
Murhan sietää, jos roisto on rikoksesa sovittunu, mutta sen, että aattelee, että joku ittesä kouluja käymällä ylentää, niin sitä ei siejä kukkaa. Ja sitä vikkaa ei sovita mikkään, ku tehtyä ei saa tekemättömäks. Se on kerralla elinkautinen. Ja semmonen mulla on. Tunnustan.
t. Helga
Niin se on.
Lähetä kommentti