 |
| Sukellan syvyyksiin. |
Kun se seisoi eläinlääkärin huoneessa havahduin siihen, kuinka vanhalta ja väsyneeltä se näytti.
Se sai rauhoittavan piikin takareiteen, kävi lattialle viereeni nukkumaan, sai tippaneulan etujalkaansa, sai nukutuslääkettä eli propofolia ja sitten perään barbituraattia. Sen hengitys ja syke lakkasivat. Hiljainen, rauhallinen ikiuni.
Olen toipumassa.
Viikko yksin suremassa oli hyvä ratkaisu. Saa parkua rauhassa ja tuijotella lintulaudan rähinää.
@@@
Tiskikoneenkin kanssa oli askaretta.
Vesi ei poistunut koneesta. Siinä vaiheessa aina haetaan ohjekirja. Tutkitaan mitä on tehtävissä ja tehdään kaikki mahdollinen. Aprikoidaan, purkaako keittiön lattialistat viemäriletkun tarkastamiseksi koko pituudeltaan, kun viemärin hajulukossakaan ei ole hammastikkua poikittain. Eikä tiskikoneen puoleksi puretussa poistoviemärissä ole pumpunrattaassa ruokajätettä jumimassa - katsottu on.
Päätetään ottaa järki käteen ja soittaa huoltomiehelle.
Siinä vaiheessa astuu Talonmies areenalle. Läpikäy saman koreografian päätyäkseen ajatukseen: tilataan huoltomies.
Huoltomies tulee, tiputtaa lasiastian, löytää vian poistoletkun liian tiukasta liitinkiristyksestä, vaihtaa putken (7€) ja laskuttaa käynnistä (n. 200€).
Uusi talo, uudet kujeet.
Mutta emme valita: viihdymme täällä oikein hyvin.
@@@
Ajelin umpipimeässä polkupyörällä kilometritolkulla töistä illankähmässä. Mikä raitis ilma! Ja mikä pimeys. Kun joku tulee heijastimetta vastaan, ovat kaikki törmäyskurssin elementit kasassa.
Tämä pimeys on rauhoittavaakin. Voi roikalehtaa minkälaisissa vetimissä haluaa, hiippailla vanhassa ratsastushameessa kylänraitilla ja tsuumailla otsalampulla mustaan jätesäkkiin puettujen metsien siimeksiin.
Kai me metsäkansa ollaan tähän jo syntymästämme totuttu ja opittu?
@@@
Eläinlääkäriltä tulee tekstiviesti.
Uurna on haettavissa.
Koira palaa kotiin.
Kaamostunnelmin,
Helga
2 kommenttia:
Tervehdys Helga!
Vihdoinkin olet tullut syvimmistä syövereistä ylöspäin. Olen kyllä ajatellut sinua joka ikinen päivä, mutta päättänyt sisukkaasti olla kyselemättä mitään. Ja pysähdellyt eteisen seinällä olevan ison valokuvan eteen katselemaan. Siinä kuvassa ne kaksi, joita ei täällä enää ole, ovat toinen toisensa sylissä hirmuisen hyvissä tunnelmissa, molemmat nauraapi suut leveinä, isäntä ja koira. Tuli niin paljon hyviä muistoja, jotka pysyy ja pysyy (niin kuin ennen vanhaan Ponds -huulipuna), eikä niitä voi viedä kukaan muu pois kuin herra Alzheimer. Toivottavasti hän ei piipahda meillä.
Nyt ponnistelette sitten yhteisten itkujen jälkeen Talonmiehen kanssa päivän toisensa jälkeen kohti parempaa oloa ja uutta iloa.
Ilmeisesti olet kylläkin vähän hömelö, kun pimeässä yksiksesi pyöräilet ja viemäriputkia auot.
Mistähän muuten tulikin mieleeni, että täytynee pestä tiskikone. Ja tietysti pyykkikone myös.
Iloisempaa jatkoa teidän tupaan toivottaa
Monni
Kiitos Monni kommentistasi!
Se oli hieno ja oikeaan osuva!
(Yritin kännykällä siihen vastata parikin kertaa, mutta joku tekninen Kuukkeli tms. torppasi viestin lähetyksen - omaan blogiin. Harmittelen kaikkia mahdollisia lukijani taivahan tuuliin lähettämiä viestejä ja syytän blogin teknistä ylläpitäjää, joka taitaa olla Google.)
Liikutti tuo sinun valokuvan eteen pysähtyminen. Romahdan pelkästä ajatuksesta, että kuvassa olisi koiran lisäksi myös Talonmies. Kuolemaa on tullut taas kerran hieman enemmän ajatelluksi näin menetyksen hetkellä, kaamosaikana ja työssähän se on koko ajan tavalla tai toisella läsnä.
Voimia kaamokseen!
Helga
Lähetä kommentti