Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jorma Ollila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jorma Ollila. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. joulukuuta 2013

Mahdoton menestys. Jorma Ollila, Harri Saukkomaa

Otava,2013. 480 s.

Nyt se on luettu. Suomen Suuri Tarina nimittäin.
Niin se oli, miltä se näytti.

Asuin pitkään, pariinkin otteeseen Nokian synnyinkaupungissa. Alue kuhisi Nokian insinöörejä - varsinaisia ja wanna be-teekkareita. Lisäksi ympärillä kuhisivat "Nokia Vaimot", Nokian siivellä  rikastuneet ja monenmoinen Nokia-laineilla vaurastunut herrasväki.

"Mun pitää ehtiä perjantain koneelle mun miestä vastaan. Se tulee Aasiasta."
"Me muutetaan vuoden alusta ulkomaille. Mun mies on Nokialla töissä ja..."
"Ai mun mies vai? Ei se ehdi kotiin. Se on töissä Nokialla."
"Me lähdetään Alpeille lomalle, niin lapset näkee isääkin välillä. Se ei ehdi Lappiin. Mies lähtee sieltä suoraan Brasiliaan ja Jenkkeihin."



Monelle kävi hyvin, kuten Ollila kirjassa toistelee. Menestystarinahan se oli - rahassa mitattuna ainakin. Moni insinöörimies oli sivustakin seuranneena selvästi tohkeissaan ja innostunut Nokia-hypestä ja antoi firmalle kaikkensa, 24/7 kuten sittemmin on keksitty sanoa. Tulihan siitä monelaista marmelaadia perheellekin. Moni optiomiljonääri pykäsi hulppean lukaalin jokisuistoon merikaupungissa ja seilasi komealla henkilöautolla kaupungin katuja. "Se on Nokialla töissä."

Nokia oli kuin suuret puutarhabileet, jossa ilmapalloja puhallettiin, serpentiinejä heiteltiin ja muovimukeista nautittiin boolia tunnelma korkealla. Tanssittiin ja biletettiin, connecting people! Seuraavana aamuna iskee krapula. Kuka siivoaa jäljet? Minne puoliso ajautui? Oliko meillä mukavaa? Kuinka lapset on pärjänneet keskenään?
Luulen, että tätä sosiologit ja yhteiskuntatieteilijät vielä tutkivat kaikkine lieveilmiöineen kuin talvisodan jäämistöä. Asioita ja heijastevaikutuksia paljastuu ajan myötä pikkuhiljaa, hyviä ja huonoja.

***

Eniveis.
Ollilan kirjalla on pituutta. Joitakin asioita toistetaan ehkä painotuksenkin vuoksi: nokialaisuuden arvoja, liian nopeasta kasvusta selvitymisen riemuvoittoa, kasvun välttämättömyyttä, yrittämisen ja erehtymisen sallimista, Sari Baldaufin eron syytä ja johto-viisikon uraliikkuja.
Kirjassa on myös paljon viisautta, omien virheiden läpikäymistä ja hyviä analyysejä. Tavalliselle, talouselämästä ja teknisistä tieteistä ymmärtämättömälle kansalaiselle kirja toimii hyvänä oppikirjana (vrt. Wahlroosia käsittelevä kirja). Ai noinko ne markkinat toimivat? Ai tosiaan: kupari ei riitä Kiinaan asti!
Yksi hämmästyttävä pikkuseikka löytyy sekä Wahlroosista kertovasta kirjasta että Ollilan kirjasta: Salon Sanomat! Sen pikkulehden päätoimittaja se vasta on stara ollutkin, Isojen Poikien Persona Grata. Siinä on isommat lehdet saaneet lehdellään soitella.

Tämän kuvan otin jokun vuosi sitten "ihan itte" intialaisesta pahaisesta kylästä.
Nokialaisia puhelimia siellä kulki paljon likaisissa kourissa. Puhelimen hinta ei päätä huimaa - hyvä niin.
Puhelin kuuluu myös köyhälle kansalle - jos ylipäätään on varaa edes halpaan vermeeseen.


Luin kirjaa myös kriittisin katsein.

Teksti vahvisti kokemuksiani nokialaisuuteen pesiytyneestä ylimielisyydestä. Joillakin nokialaisilla unohtui, että elämää oli myös Nokian ulkopuolella. Suuri(n) osa kansastamme oli Nokiasta riippumattomissa hommissa vaikka toki Nokian vaikutus kansantalouteen oli mitä oli. Mutta elettiinpä ennenkin: Finnair on totta vie ollut olemassa ennen Nokia-menestystäkin, toisin kuin jotkut eniten sokaistuneet tulkitsivat. Sanalla sanoen: osa nokialaisista mielestäni ajautui jonkinlaisen pohjois-korealaisen hengen valtaan. Ripaus samaa öykkäröintiä haiskahtaa Ollilankin tekstissä. Tsot tsot: iso osa metsäläiskansaamme jurnutti ja jurnuttaa omaa elämäänsä onnellisen tietämättömänä customer orientationista, achievementinstä ja continuous lerningista. Hei haloo: respecting the individual living!

Samaan aihepiiriin linkkiytyy suomalainen reaktio New Yorkin kaksoistornikatastrofin hetkellä: ei peruta seminaareja pohjolan lintukodossa, jos jossain päin maailmaa tapahtuu. Metsäläiskansa jurnuttaa eteenpäin kuin paukkupakkasessa käynnistetty traktori.



Luottamustani poliittiseen järjestelmään horjutti kirjassa raportoitu tapaus, jossa Ollila kertoo tavanneensa maan poliittista johtoa ajatuksella, että tuloveroa tulisi suurituloisilta höllentää. Toive toteutettiin. Toimintatapa sotii oikeustajuani vastaan olkoonkin, että olin todennäköisesti nettohyötyjä (ellei se koskenut pelkästään insinöörejä...). Voiko olla niin, että riittävän arvovaltainen liiketalouden vaikuttaja pääsee koneiston apurattaiden ohi suoraan pirikellolle ja homma hoituu ring-ring? Kuulostaa kummalliselta. Ehkä tuo oli julkinen päätös, en muista enää tilannetta. Ja ehkäpä 90-luvun alun ahdingossa päättäjät suosivat hyvin lypsävää lehmää, joka em. toimesta huolimatta toi suurine verotulokertymineen tuloja koko kansalle. ...pitikö ehkä pääministeriä painostaa tai peräti kiristää firman poismuutolla, ellei homma hoidu? Kuten sanottua, päätös oli ehkä julkinen ja perusteltu. Ja jollei ollut, historiantutkimus sen aikanaan perkaa.



Jotkut faktoina lausutut ajatukset tulkitsen nokialaisuuden prototyyppivieraantumiseksi suomalaisen peruskansan kokonaiskuvasta. Esimerkki (s.302), joka koskee uusiin työtilanteisiin sopeutumisen kykyä:
"Lopulta kysymys on ihmisen luonteesta: jos ihminen on varustettu rohkeudella, uteliaisuudejja ja oikeanlaisella (sic! huomautus allekirjoittaneen) vastuulla, hän voi siirtyä luontevasti uusille alueille."
Siinä on insinööri äänessä kytkinkentän peruspiirros karttanaan. Mutta elämän seiskasoinnut ovat toiset, väittää koko kansaa (myös insinöörejä) kaikissa ahdingoissaan kohtaava medisiinari. Eipä mene elämä aina kuin Mahdottomassa Menestyksessä.



Summa summarum:
jos on kiinnostunut siitä, mitä itsellä käytössä olleiden Nokia-puhelinten takana tapahtui, niin voin lämpimästi suositella kirjaa! Kirjassa on paljon älykkäitä ajatuksia ja mielenkiintoista lähihistoriaa, joskin jonkinlainen hutiloinnin vivahdekin (kiire?).

Kaikkinensa hyvä oppikirja sarjassamme "Helppotajuista bisneksestä sitä ymmärtämättömille".

t. Helga

Ps. Nyt odottaa Alice Munro. Olen yrittänyt sitä jo kertaalleen, en pitänyt. Sinnikäs ystäväni tuputti uudelleen. Katsotaan. Onhan hän Nobel....blaa blaa blaa (en koskaan lue mitään kirjoja palkintoehdokaslistoilta pelkästään sillä perusteella).


lauantai 28. joulukuuta 2013

Uutissipulisilppua

Joulu meni. Jol jol.

Kelien suhteen yksi kammottavimmista jouluista ever - ja piina jatkuu. Järkyttävä talvi! Muutan Comunidad Autonoma de Canariakselle. Eipä tarvi odotella lumien tuloa. Ratsastelen yli laavikoitten ja kiipeilen Teiden rinteitä, keikun Caldera de Taburientella, taiteilen Timanfayan aavikolla tai nousen pitkin Comeran jyrkkiä seinämiä. Lyön pertsasukset, luistelusukset, cross countrysukset, lumikengät ja potkurin silppuriin. Kas noin. Eläköön etelän leuto yö ja Saharasta käyvä kuuma tuuli.


Sää lähipäivinä, katsotaanpa Ilmatieteen laitosta.
Odotettavissa huomisiltaan asti: +1 - +6 astetta. Hörön löröt! Aamulla tietysti vihmoo vettä, kun olisi lenkin aika. Pitkän aikajakson (26.1.2014 saakka) ennusteessa sää jatkuu edelleen lämpimänä lukuunottamatta viimeistä viikkoa pohjoisosissa.
Voi - sanonko mikä.

***
Katsotaanpa, mitä uutiset tietävät sanoa.
Kauko Saarentauskin luki uutisia aikanaan. Silloinkin niitä lienee kuunneltu korvat höröllään. Tämä kuva on vuodelta 1960.
Otetaanpa vaikka Länsi-Savon sanomalehti tarkasteluun. Sanomalehdethän tulevat nykyisellään lähes samasta muotista, eivätkä uutiset paljoa toisistaan poikkea. Olen tehnyt vertailevaa tutkimusta. Siis mitäpä sanoo Länsi-Savo?

-Sini Saarelaa vastaanotetaan riemusaatossa kotiin. Liisa pääsee pikku seikkailultaan takaisin Suomi-nimiseen ihmemaahan ja saa taas vegaaniruokaa. Hyi minua. Mutta ei pitäisi lähteä urheilemaan. Minun mielestäni. Henkikulta on monelle kallisarvoinen asia, joten omaansa kannattaa suojella ja kunnioittaa. Moni ottaisi sen kiljuen jos suinkin pystyisi.
-Alppien lumivyöryissä on kuollut ihmisiä Sveitsissä ja Ranskassa. Huh. Lumeen tukehtuminen ei ole kovin rapoisa kuolemisen laji.
-Huuto.net kukoistaa joululahjojen jakamisen jälkeen. Lahjat laitetaan kiertoon. Hmph...en sano mitään tästä.
-Balilla on nelimetrinen python tappanut luksushotellin turvamiehen. Käärmettä etsitään edelleen hotellialueelta. Huaccch! 

Ulan Danusta Balilta joskus joku vuosi taapäin.

-Saimaan pinta nousee ja Pohjanmaalla joet tulvivat. On tämäkin! Ja tämä kyllä muistetaan!
-Ukrainalainen kuski oli käyttänyt Venäjän puolen rajanylityspaikalla odotusaikansa Vodkaa juomalla. Sillä viisiin sen aika kuluu. Isäntä oli sitten huristellut Suomen puolelle, mutta rajamiehet olivat äkänneet vaarilla ohranjyvän silmässä. On se kumma, ettei nykyisin saa edes autoilla rauhassa.
-Venäläiset rupevat myymään sushia Mikkelissä. (O´tempora, o´mores.)
-Tanskalaiset jäävät kohta ilman korvapuusteja, kun EU:n tiukkapipot kyttää kanelipitoisuuksia. Koska tupakka kielletään muuten? Vai onko liika kaneli suurin vaaramme? Kysyn vaan. 
-Pohjois-Korea on hinannut diplomaattinsa kotiin Sveanmaalta. No, mikäs nyt Sveanmaalla pohjoiskorealaisia alkoi närästää? No hui: Sveanmaan diplomaatti oli Kim Jong-unin tädin miehen kaveri. Siis oli, sillä Kim Jong-un ei tykännyt hänestä ja hänet pistettiin päiviltä. Huis hais vaan. Malesian diplomaatille on myös käynyt käsky kotiin Pohjois-Koreaan: ihanaa, pääsee kotimaahan ja sukunsa pariin! Tosin kaikki sukulaiset eivät enää ole tavattavissa, sillä teloitettu oli hänen setänsä. Mutta toki riemumielin riennämme kukin omiin kotimaihimme, kun teloittajan toimesta kotiin kutsutaan. Eikö totta! (Olisin livistänyt maatakiertävälle radalle tai ryhtynyt pitämään etnistä ravintolaa Ilomantsissa.)

***
Ei hyvän tähden. Uutiset on niin vistoja, ettei niistä sen enempää. Laitan tähän vain kuvan itsestäni ja sujahdan takaisin Jorma Ollilan elämään. Jorma Ollila- Harri Saukkomaa: "Mahdoton menestys". Ohitin juuri hyvin muistamani järkytyksen ajankohdan vuonna 1988, kun Kari Kairamo päätyi itsemurhaan. 
Unta tuskin muutenkaan saan, sillä paistoin äsken kutakuinkin toista kiloa lettuja. Pohjois-Korean kokoisia taikinoita noissa ohjeissa nykyään! (Otan vastaan vinkkejä yleiskoneista, joissa on hyvä tehosekotin, eikä vaadi mieletöntä pöytäpinta-alaa.)


t. Helga