Syyspuheita ja eläinten päivää

Pohjois-Pohjanmaan viljapeltoa syyskuussa.

Nytpä se alkaa syyskesä olla loppuvaiheissa ja kaamos odottaa.

Vanhaa äitiä on tullut huolehdittua, lapsenlasta hoidettua ja etenkin harrastettua. Loman kanssa oli vähän niin ja näin. Tuli luvatuksi työhommia vähän liikaa lomakaudelle. Kun eilisaamuna astelin tienlaitaa työpaikalle ja väsytti niin vietävästi, niin ajattelin, että ensi kesänä täytyy olla viisaampi mitä lomiin tulee. Mutta ehdinhän sentään moneenkin kertaan viettää laatuaikaa lapsenlapsen kanssa ja se on pääasia!

Kaikenlaista on tullut syksylle luvatuksi. Käyköhän muille koskaan näin? Siis, että nyt kun asiat alkaa laueta eteen niin miettii, kuinka helposti lupailee asioita, kun ne on vasta tulevaisuudessa. Ja sitten h-hetki onkin yhtäkkiä siinä ja ajattelee, että pirulainen, kun piti tuokin mennä lupaamaan. 

Voi kuulostaa diivailulta, mutta nyt juuri on tilanne, että jo monta päivää sitten alkoi ahdistaa työmatka, joka on huomenna edessä ja kestää sunnuntaihin. Se suuntautuu Eurooppaan erääseen turistikaupunkiin, jossa työkokouksia on usein, eikä kaupunki ittessään ole enää vuosiin antanut yhtään mitään. Tämäkin voi kuulostaa diivailulta, mutta kun jossain rupatellaan, että ollaan tuohon kaupunkiin lähdössä ja toiset kateudesta vihreänä siinä kuuntelee, niin itte on hiljaa ja ajattelee: voi raato, en lähtis tuonne vapaaehtoisesti millään. (On ihmisiä, jotka oikein väen vängällä ajautuu turistirysiin jonottamaan ja tungeksimaan. Sitten on ihmisiä, jotka pakenee tälläisiä tilanteita kauhuissaan. Kuulun viimemainittuihin. Viihdyn sata kertaa paremmin metsässä :D Eikä sinne tarvi taistella itseään edes kaaosmaisten turvatarkastus-lentokonemarkkinatorien läpi räjähtelevien matkalaukkujen välistä. Sen kun menee vaan, eikä räjähdä mikään.)

@@@

Kuva metsästä. Uuu, mitä ihania puita!

No, tänään on joka tapauksessa eläinten päivä! Hyvää eläinten päivää! Liekö oletettu lukija tavannut montakin eläintä tänään? Meikäläinen oli siinä onnellisessa asemassa, että heti aamusta eläin tervehti minua sängyn vieressä ja tuli myöhemmin nuolemaan jäähyväisiksi korvaani, kun solmin kengännauhoja. Se jäi kotiin kuuntelemaan yleisradiota koko päiväksi. 

Työpäivän jälkeen menin treffeille komean, ruskean ja kiiltäväkarvaisen kavioeläimen kanssa tallille A. Sain nousta tämän upean ja hienon ratsun selkään harjoittelemaan korkeatasoisessa ohjauksessa (kiitos elämälle ja eläimelle sekä opettajalle!). Laittelin sitten hevosen (viroksi: hopune) pois ja siirryin tallille B. Siellä tapasin ystäväni, kaakaonruskean ison ruunan, jolla viilettelin tunnin omassa rauhassani. Hätä ei lue lakia, kun loppuviikko menee harakoille, mitä hevosiin tulee. Tallilla A tapasin puolenkymmentä erirotuista koiraa :) ja tallilla B pari kissaa. Tämmöisistä eläinasioista ihminen voi tulla kovasti iloiseksi! 

Oikein hyvää eläintenpäivää ja loppuviikkoa teillen toivotellen

Helga

Ps. maailmassa on nyt toinen toistaan ahdistavampia asioita (viimemmäksi Deutsche Bank), jotka tietoisesti ja tarkoituksellisesti jätän blogiteksteistäni pois, vaikka sanottavaa olisi roppakaupalla. On kuitenkin oman mielenterveyden kannalta viisainta, että työntää nuo asiat nyt kerta kaikkiaan alimpaan lipastonlokeroon ja paiskaa laatikon kiinni niin, että rämähtää.

Ps2. Fanfaarit Amos Ozin paksulle ja tiheätekstiselle elämänkerralle! Olen nyt lukenut sitä hyvinkin jo 1 v 2 kk! Ja se lähtee mukaani myös ulkomaille, onhan se kiertänyt mukanani koko ajan. Osaankohan edes hellittään sen nurkasta kun kirja on luettu :D?

Kurmittia, matkalippuja ja Ruotsi-Suomen monarkia

Kuva: pinterest

Kylläpä aika soljuu melkoista vauhtia!
Talvi kasaa leiriään, siivoilee viimeisiä rippeitään kokoon kun kevät jo puskee tilalle takavasemmalta. Muuttolintuja sinkoilee ilmatilassa, ensimmäiset kärpäset kaivautuvat ikkunanraoista ja leskenlehti pukkaa maankuoreen reikää valoa kohti. Niin se menee vuodenkierto. Ja mitä useamman on nähnyt, sitä enemmän alkaa tiedostaa elettyjen talvien, keväiden, kesien ja syksyjen rajallisen määrän omalla kohdallaan. Mutta vielä ei onneksi ole aika heittää lusikkaansa!

@@@

Niin tuli pääsiäisen jälkeen kiire, ettei ole paljon ehtinyt purkamaan kirjoituspaineitaan. Kaiken kukkuraksi on hevoshommat vallanneet yhä enemmän aikaa kalenterista ja siinähän se ilta pyörähtää kohti nukkumaanmenoaikaa, kun ajoissa tallille menee, laittelee hepoa mennen tullen ja palaa kotiinsa. Tämän harrastuksen kanssa näyttää tahti kiihtyvän, joskaan ei tule yllätyksenä, sillä sen verran on kokemusta lajista: mukanaan vie. Oivallinen liikuntamuoto, jossa varsinkin keskivartalo saa jumppaa ilman, että edes huomaa rehkivänsä. Kuinka paljon mielekkäämpää se onkaan kuin maata jossakin jumppakerhon lattialla kun joku raivopäinen huutaa mikrofooniin että "jaksaa jaksaa" ja paksua akankinttua nousee samaan tahtiin edessä, takana ja sivulla. Mieluummin teutaroin hevosen kanssa. Hikihän siinäkin tulee.

@@@

Sain tänään kutsun erään harrasteryhmän gourmet-ruokailuun. Kysyttiin toiveita alku- ja pääruoasta ja palautui mieleen edellinen reissu samaan paikkaan. Tämä ruokapaikka on tilaustyyppinen, pieni ja idyllinen ravintola, jossa erilaisilla sanakäänteillä ja muka-muka-hienolla ruokasanastolla keikaroiva pariskunta laatii ateriat itse. Tyhmemmät noista puheista luulee, että tässä ollaan hienommassakin paikassa. Talon isäntä esiintyy jonkinlaisena viiniasiantuntijana ja kovana Italia-starana (Tarvitaanko sellaisiakin tässä junttien luvatussa maassa - eipä ole suomalaiskansallinen laji tuo sommelieeraus. Eikä Italiaa tarvi ihailla, kun oma maa on niin paljon ihanampi kuin joku mitätön entisten historiasuuruuksien mafiamaa.).
Viimeksikin ruoka oli aika surkea esitys, mutta akat kehui kilpaa, kun totuutta ei ole tapana sanoa näissä yhteyksissä. Minä meinasin sanoa, että olipa sikakalliilla hinnalla saatu aikaan varsin mitäänsanomaton lopputulos. Mutten sanonut. Eihän me koskaan niin sanota. Me vaan mielistellään, vaikka useampi loppuviimetteeks oli ihan samaa mieltä. Ja kaikki pääsi rahoistaan.

No, yhtä kaikki, illanviettopaikka on sievä ja hauska, niin siitä kai tässä maksetaan. Seurakaan ei ole huonoa, joten mitäpä sitä ihminen muuta. Vaan vähän halvempi olisi aterian oltava siihen lopputulokseen nähden.

Helgan kuvavarastolta: herkullista struudelia Sveitsissä kerran aamupalalla. (Jos on jo näytetty, niin entschuldigung!)

@@@

Minä olen aatellut ehdottaa Suomen hallitukselle, että kun meillä tuossa naapurissa on niin paljon menestyneempi maa - ymmärrätte, että tarkoitan nyt Ruotsia, enkä Venäjää - niin eikö me voitaisi tehdä niin kuin Saksassa, että yhdistetään maamme takaisin Ruotsi-Suomeksi ja ryhdytäään elelemään yhtenä maana. Meille tulisi samaan syssyyn Lindexit, Henkkamaukat, Ikeat ja sen semmoiset. Ei tarttisi itkeä yhden paskastokmannin myynninromahduksia.

@@@

Matkalippu on taas perstaskussa ja laukkua pitää alkuviikosta ryhtyä pakkaamaan. Suhaan Keski-Euroopan erääseen maahan ja kaupunkiin, jossa on työn takia tullut käytyä useita kertoja ja nuorena tyttönä Interraililla jo 70-luvulla tuli nähtävyydet katseltua. Mitäpä niitä moneen kertaan tutkailemaan. Sen sortin sosialisti nimittäin olen, etteivät turistilaumojen kansoittamat nähtävyyspaikat minua ylipäätään kovin kiinnosta, eikä takuulla ainakaan toista kertaa, jos kerran olen ihmismassassa käynyt vellomassa*. Nykyisin turistirysiin uiminen on lisäksi vähän vaarallistakin kaikenmaailman itsemurhapommittajien takia. Sanalla sanoen: vaikka itse Mona-Lisa tungoksen keskellä olisi ilmielävänä hymyilemässä ja kansaa kättelemässä, niin välttelen tälläisiä paikkoja ja pakenen mieluummin laajoille saloille hiljaisiin suomalaismetsiin!
Mutta kaipa tuolla reissussa jotakin oppii, kun siinä tarkoituksessa sinne mennään. Perillä on kevät pidemmällä, joten otanko ilon irti vaikka siitä sitten.

*Hannu Väisänen rupattelee uudessa kirjassaan juuri tästä samasta asiasta, kun mitä ilmeisimmin Louvreen oli mennyt - ja häipynyt äkkiä tiehensä valtaisat jonot nähtyään.

Niin että kaikkea hyvää vaan edelleen sinulle lukijani (jos kohta siellä ketään on toisessa päässä) ja kuulumisiin,
Helga