Kateuden kirvelystä

Kateus on teema, joka kiinnostaa jokaista. Toiset tunnistavat ja myöntävät sen helposti, toiset eivät koskaan. Elämän lantakasoissa olen tavannut lähimmäisiä, jotka ovat kivenkovaan väittäneet, etteivät kadehdi ketään eivätkä mitään. Se ei kuulosta uskottavalta. Kateus on perisynti, sielussa ja sydämessä alati mukana kulkeva hyyryläinen. Kateus on myös hävettävää. Niin hävettävää, että voi olla sielun tasapainon kannalta ainut selviytymiskonsti sen kieltäminen kolmesti: en, en ja en.

Kun tarkkailee käyttäytymistään, havaitsee, että joidenkin ihmisten seurassa puhuu iloistaan ja suruistaan, mutta toisten - hyvienkin tuttujen- seurassa itseään suojatakseen pimittää asioita, jättää lauseita kesken, pakenee sivupoluille. Kateuden kohteet voivat olla melko tavallisia: vaikkapa tuleva matka tai ylityöt - tai siis tarkemmin ottaen ylitöistä maksettava palkka. Töitä saisi kyllä paiskia, mutta siitä ei saisi maksaa ylimääräistä palkkaa, muille siis. Omalla kohdalla tietysti työmies on aina palkkansa ansainnut.

 Kateuden yksi muoto on Tuntematon Henkilö (TuHe). TuHe on "veljenvaimon sisko", "vanha koulukaveri" tai "entinen naapuri", joka kaivetaan esiin silloin kun vaikkapa juttuporukassa jollekin on tapahtunut jotakin hienoa ja jonkun sielua alkaa tämä kovin kirvellä. TuHe:lle, joka tosin ei satu olemaan paikalla tai lähipiirissäkään, on tapahtunut vallan valtavan paljon enemmän ja tallikin täynnä loistoautoja, vaimolla kallis turkki. Jää ihmettelemään, mitä TuHe asiaan kuuluu ja miksi tuo suuri tuntematon esille marssitettiin.
Selitän ilmiön (muka viisaasti): toisen onni oli toiselle liikaa. TuHen avulla kademieleen sairastunut saa edes hetkellisen voiman nujertumisen kokemukseensa: onhan sentään TuHe:lla jotain, millä leuhkia.Semmoista se on, pienen ja kateuden pirun läpitunkeman ihmisen elämä. Yhtä kidutusta ja puristusta.

 Mutta on tässä elämässä hyviäkin puolia. Kateus varmaankin lisää syttöä liekin alle, saa ihmiset ponnistelemaan ("Mä näytän vielä!")ja yrittämään. Mutta jotta kateuden musertavan tunteen kykenisi valjastamaan eteenpäinvieväksi voimaksi, täytyy itsensä suhteen tehdä rutkasti sielunjalostustyötä. Itseään ja käytöstään ei koskaan voi tarkkailla liikaa: jos ei havaitse kateutta itsessään (=pettää itseään) sen voi aina havaita toisessa ja ottaa opikseen. :)

 Lopuksi laitan kuvan, jota saa vapaasti kadehtia ja lainata. Se on otettu käyttämällä isoa kiveä kameran jalustana. Melko hyvin kivi pysyi tärisemättä paikallaan. Vaikka itse sanonkin. Mutta TuHella on kiiltävä kamera,  valtava objektiivi ja kallis, kaukomailta ostettu jalusta.