 |
| Kuva omalta retkeltä apaut 10 vuotta sitten |
Ilon asioita
1. kajakkiretket erämaihin ja kaukaisiin vesistöihin.
Ylläoleva kuva on otettu lokakuussa noin 2005. Minulla oli silloin punainen kaunotar (Yukon), jonka sittemmin myin ja vaihdoin alle virtaviivaisemman kajakin. Nyt olen alkanut kaipailla tuota punaista ponttoonia melontaharrastuksen hiipuessa ja tasapainon muuttuessa huterammaksi. Sulava Mrs. Virtaviivainenkin tuntuu muuttuneen painavammaksi nostaa yksin auton katolle (27 kg).
Kuvan tilanteessa olin yksin Somer-Julma Ölkky alueella. Kuten huomaatte, vesi oli vähissä :) ja paattia sai aika lailla vedellä kivikossa. Pidän aina vesilämpömittaria mukanani. Turvallisuussyistäkin haluan tietää veden lämpötilan. Se oli tuolloin +11 asteista.
Suunnitelma oli yöpyä laavulla, mutta räntäsateen alkaessa muutin suunnitelmaa ja yövyin sisätiloissa. Rajansa kaikella.
2. Lapsenlapsi
Han är toppen! On muuttanut likietäisyydelle - suuri ilon päivä!- ja nyt on mahdollisuus nähdä useammin. Kuvan lakritsipiiput liittyvät lapsenlapsen kanssa tehtyyn metsäretkeen. Sanoin metsässä, että eiköhän pidetä tauko ja poltella piippua. Hän katsoi ällistyneenä:
"Saahaanko me polttaa piippua, mummi!?"
Vastasin, että saahaan me. Ja kaivoin lakritsipiiput repusta :D Hän, joka on oikea herkkusuu, ilahtui ja huvittui vallan mahdottomasti. "Sanon äitille, että me poltettiin mummin kanssa piippua!"
Viikonlopun ilon aihe: lapsonen tulee näillä näkymin yöksi mummilaan!
 |
| http://blaineharrington.photoshelter.com/image/ |
3. Hevonen
Heppatyttöilyharrastus alkoi lapsuudesta ja jatkui pätkittäin läpi teini- ja keski-iän. Viiskymppisiä pakenin heppaleirille. Paljoa en kumminkaan noina vuosina oppinut. Ryhmätunneilla lähinnä köröteltiin "possujunassa". Ajattelin että tämä laji saa jäädä ja keskityin kolopalloiluun.
Tosikipinä iski kuitenkin pari vuotta sitten. Puolitutun painostuksesta menin ratsastuskurssille ja siitä repesi. Nyt harjoittelen 3-5 kertaa viikossa, aina itsekseni, sillä ryhmässä en opi paljoakaan. Tänäänkin vietin tunnin opettajan treenissä ja sain loppuviikoksi "läksyjä", joita harjoittelen parina päivänä suklaanvärisen jättiläisruunan kanssa. Hän on vuoden ollut vakiohevoseni, ratsastuskoulun omistama. Käsittämättömän suurta iloa tuottaa kuntoilla tämän elävän, lämpimän ja äärimmäisen kiltin kaverin kanssa.
Tänään keli oli kamala, kun saapastelin tarhaan häntä hakemaan. Seisoskeli kavereittensa kanssa. Pikkulaumaansa kuuluu poni ja toinen hevonen. Huudan häntä aina nimeltä, hän nostaa aina päätään ja katsoo: a-haa! ja lähtee tavallisesti kopottelemaan portille vastaan. Tänään hän tyytyi katselemaan otsatukkansa takaa. Kun kävelinkin tarhan ohi katsomaan tallin uutta hevosta, huomasin hänen kääntyneen herkeämättä seuraamaan, minne menin, kun meninkin ohitse. Nappasin hänet sitten mukaani, annoin vähän aikaa hamuilla ruohoa kulkumatkan varrella, harjasin, puhdistin kaviot, varustelin ja pidettiin kivat harkat. Olen jo antanut anteeksi kesäisen kenttäesteharjoituksen, jossa tuli vähän vauhtia ja vaaratilanteita, kun ympärillä oli levotonta. Sattuuhan sitä.
 |
| https://pixabay.com/fi/lilja Kuvassa ei siis ole minun koirani, mutta kuvan lajissa hän on mestari :) |
4. Koira
Minulla on lähes aina ollut vähintään yksi koira. Koirani ovat olleet samaa rotua. Tämä uskollinen, kiltti ja lempeä uros makaa selkäni takana kyljellään nytkin. Hän rakastaa ihmisiä ja haluaa aina olla heidän lähellään. Onneksi hänellä on siihen hyvä mahdollisuus. Hän viettää jo vanhuusvuosiaan. Vaikka onkin erinomaisessa kunnossa, olen tullut tietoiseksi, että tiemme eroavat lähivuosina, sillä aiemmat koirani ovat eläneet noin 13-vuotiaaksi. Tietoisuus hänen vanhuudestaan hillitsee rakasta matkustusharrastusta. En millään raskisi viedä häntä koirahoitolaan, vaikka hyviä hoitoloita on tiedossa useampiakin.
@@@
 |
| Tuleva ilomme: uusi kesä! |
Näin kaamoksen syvimpiä luolastoja kohti vajotessamme (vaikutteita eilisestä Pluran sukellusdokumentista) kehoitan lukijoistani ainakin toista miettimään asioita, jotka tuovat iloa hänen elämäänsä.
Sillä jokaisella ilonaiheita on - kaikkein synkimmälläkin hetkellä. Risukasaan paistaa aina!
Jos ei muuta, niin pieni valonpilkahdus. Näetkö sen?
Kaamostunnelmissa,
Helga
2 kommenttia:
Voih sinä kaikkien aikojen optimisti; tuo viimeinen kesäkuva! Hoh. Enpäs olekaan vielä ajatuksissani tuonne asti päässyt, vasta olen menossa yhä synkempää syksyä kohti. Sitten tulee joulu. Jos olisi rahaa lähtisin huitsin nevadaan koko mokomaa yksinäistä joulua pakoon. Mutta kun ei ole, niin en lähde. Nääs kun risteily Tukholmaan tai Tallinnaan ei ole mun juttuni.
No onneksi on jouluna lukurauha. Makaan soffalla ja luen ja luen. Välillä viinitilkka. Pitää ottaa vain pikkusen kerrallaan, että pysyy kirjassa oikeella rivillä.
Näin muuten kirjastossa sen sinun "kirjahirviösi", jota olet lukenut jonniin aikaa :D En jaksanut kurkottaa sinne ylähyllylle, mutta se oli niin paksu kuin synti ja näytti ohutlehtiseltä ja mahdottomalta muutenkin, että annoin sen olla siellä. Ehkä ensi kerralla katson miten pienillä kirjaimilla se on kirjoitettu. Edes sen.
Mutta auringonsäteet (silloin tällöin esiintyvät) tekevät kyllä terää. Oikeesti niistä syttyy oikein tarmonpuuska, joka on laittanut tekemään vaikka mitä. Että jospa se valokuvasi kesäinen järvi ja muut mielikuvaan sopivat jutut vielä ovat saavutettavissa.
Niitä odotellessa palavien kynttilöiden määrä tuvassani ja sen ulkopuolella lisääntyy päivä päivältä. Saa niistäkin onneksi iloa.
Ei kun eteenpäin!
Monni
Monni, kiitos kommentista! Pari sanasta sen tiimoilta:
1. Tämä aika on semmoista, että aamulla parkkipaikalta kustannuspaikalle rohjustaessa tuntuu, että palaa takaisin autolle ja kellahtaa takapenkille pötkölleen herätäkseen siitä ruoka-aikaan. Ihan hirveä väsymys iskee aika ajoin. Mutta ei kai se auta kun paarustaa menemään vaan ja ajatella, että tämä pari kuukautta siitä ilosta, minkä Suomen neljä vuodenaikaa ihmiselle tuo!
2. Joulu kirjan kanssa sohvalla menee kuin siivillä, usko pois! Telekkarin laitat nurkkaan huutamaan, jalkalamppuun valot ja shaalin alle lukemaan, niin se on siinä! Ulukomaille ei kannata haikailla. Siellä ei ole kun pölyistä ja roskaista ja lehmän henkäyksenä hiuksiin puhaltava merituuli pistää kaipailemaan kotimaan raitista ulkoilmaa ja kirpeitä ulkoilukelejä. Siellä viemäri haisee ja takapihojen roskiksista tulee tunkkainen lemu, terassiravintolan takahuoneesta eltaantuneen paistinöljyn käry. Kulkukissa nuohoaa itseään pöydän alla olevaan housunpunttiisi ja laukkuun menee torakka. Semmoista se on ulkomailla, joten ei kun kinkunpala pöytään, lanttuloora seuraa pitämään ja porkkanalaatikko kutsuu kaverit lautaselle. Joulutähti pöydällä luo tunnelmaa!
3. Kirjahirviö on tuossa vieressä odottamassa, että napsin sieltä sattuvimmat sanonnat tähän blogiini. Olen merkannut ne joko keltaisella liimalapulla tai kääntämällä sivun nurkan taitokselle. (Monet kirjat olen sillä tavalla tuhonnut.)
Huomisaamuna työterveystarkastuksen edellyttämiin laboratoriokokeisiin heti aamusta klo 8 ja siitä juoksujalkaa duuniin. Huh huh, tulitikut silmiin, että pysyy hereillä. Onneksi "asiakkaani" ovat pääsääntöisesti virkeitä ja iloisia immeisiä! Imuroin heistä salaa voimavaroja, kun eivät huomaa :D
Iloa ja eloa!
Helga
Lähetä kommentti