Kotimaamme ompi Suomi

Itsenäisyyspäivää kaikille, joidenka silmä tapailee Suomen maaperällä näppäiltyjä kirjaisimiani. Voi olla, etta joku joutuu tyytymaan taman kaltaiseen, ylapilkuttomaan versioon, mutta kieli on silti sinun ja minun välinen linkki toisiimme, ääkkösettömänäkin.

Ensimmäinen Suomi-konkluusio: kieli on yhteinen omaisuutemme. Vaalikaamme sitä!

@@@

Näinä aikoina epävarmuus monella tapaa kalvaa suomalaista sielua. En enää oikein tiedä, mitä isänmaallisia asioita on sopiva korostaa ja millaista isänmaallisuutta tulisi hävetä. Takaraivossa heristelee sormeaan kantasuomalaisista koostuva lajitoverijoukko (*), joka herkästi paheksuu ja tuomitsee epäterveeksi isänmaallisuudeksi ja rasismiksi sen, mitä aiemmin on pitänyt itsestään selvänä oikeutena olla ylpeä kansastaan ja kansallisuudestaan. Ne ajat ovat menneet.

Saanko suomalaisuudesta ja Suomen kansasta olla ylpeä - ja jos, niin keitä joukkoon kuuluu? Tulkitaanko se jossakin niin, että hyljeksii niitä, jotka eivät ole Suomen kansalaisiksi syntyneet? Terveen kansallisen itsekunnioituksen ja rasismin raja - kuka määrittelee ja millä kriteereillä?
Suomalaiseen mielenlaatuun kuuluu, että vieraanvaraisuus herkästi ajaa ohitse isänmaallisuudesta. Ollaanhan me historian saatossa opittu, että outoon kulkijaan on viisainta suhtautua nöyrästi, jotta avoin konflikti vältetään. Kulkijasta kun ei koskaan ole voinut olla varma, etenkään idästä tulleesta. Perässä on voinut olla tulossa isompikin joukko ei-aina-niin ystävällistä sakkia.

Päädyn tästä toiseen konkluusioon: isänmaallisuus ei enää ole yhteinen omaisuutemme. Sen rajat ovat häipyneet. Sille on tullut vahtikoiria ja omaehtoisia määrittelijöitä, omien kansalaisten joukosta.

*Kampaaja käytti sanaa "suvakki". Se on kuulemma rasistin vastakohta. Hänen mielestään aivan yhtä paheksuttava porukka. Porukka joka suvaitsee kaiken ja toimii vahtikoirana ja moralisoijana ja sitä kautta kokee omahyväisyyden ja itsetyytyväisyyden tunteita (toisten kustannuksella, minun lisäys).

@@@

Kaunistahan tässä maassa on! Katsokaa vaikka tuota Suvasvedestä ottamaani kuvaa. Kuuletko kuinka laine hiljaa liplattaa ja järveltä kantautuu vaimea perämoottorin ääni. Vieno kaislikon tuoksu ryydittää tunnelmaa.
(Tuon kuvan alueelle sitten tipahti se pienkone myöhemmin.)

Olen kerännyt tähän hienoja kuvia ja tunnelmia kotimaasta. Meinasin ensin laittaa vertailukuvaksi samantyyppisiä kuvia ulkomailta vain osoittaakseni, kuinka krumeluuri ja monikerroksinen älämölö ei loppuviimetteeksi meille kuitenkaan ole rakasta eikä nautittavaa, vaikka niin mielellämme korostammekin hienoja matkakokemuksiamme. Mutta jos totta puhutaan, niin ainakin omalla kohdallani suurin nautinto on hiljainen suomalaisluonto, pimeä metsä, sumuinen järvenselkä, sateinen hakkuuaukean reuna.

Tässä kuvassa pyyhälletään jossain päin itä-Suomea omalla melontaporukalla. Tietyllä ydinporukalla reissaillaan joka kesä etsien alueita, joissa ei näy ristin sieluakaan. Mukana on toisinaan joku "kokelaskin", mutta vakiojäseneksi heistä kukaan ei ole jäänyt. Reissut laaditaan niin, että vältellään alueita, jotka ovat retkeilijöiden ja melojien suosikkikohteita. Useimmiten menee päiväkausia, ettemme tapaa ketään. Ihmisten kanssa töitä tehdessä tällaiselle retriitille on tilauksensa.

Kolmas konkluusio: kaunis luonto on yhteinen omaisuutemme!

(Ystäväni Pret-a-porter ihmetteli, enkö pelkää pimeässä metsässä. Mutta pimeässä metsässä ei ole mitään pelättävää! Pelättävä ilmestyy kuvioihin siinä vaiheessa kun paikalla on muita ihmisiä. Pimeissä metsissä ei ole kuin pupujusseja. Petoeläimetkin kiertävät ihmispedot kaukaa.)

Kuva, joka on otettu omassa purtilossa. Ihanasti kallisteli veden pinta alusta.

@@@

Omat hokkarit joku talvi sitten

Pakko on vielä kertoa yksi luonnonkokemus, joka ehdottomasti on ylitse muiden ehkä harvinaisuutensakin takia. Nimittäin vapaa luisteleminen luonnonjäällä. Sehän on harmillisen harvoin mahdollista, ellei lasketa mukaan valmiiksi tehtyjä luistelureittejä. Muistan kerran kauan, kauan sitten kun olin luistimilla erään Oulun lähellä olevan järven jäällä lentokoneen lentäessä melko matalalla ylitseni. Mikä vapauden tunne oli kiitää jäätä pitkin raikkaassa ilmassa ja ajatella, kuinka lajitoverit istuvat sillipurkissa, laskeutuvat lentoasemalle ihmispaljouden ja vähähappisen ilman keskelle tungeksimaan, jonottamaan ja jatkamaan matkaansa ties minne Timbuktuun ehkä hieman matkastressissä ja ahdistuksessa. Ja meikäläinen vaan vetelee luistimilla, pieni krohina kuuluu luistinten pohjasta ja reppu kahahtelee selässä! Mikä onnen tunne!

Tämä kuva on otettu ison veden jäältä, jossa oli kerran mahdollisuus luistella. Niin oli euforinen kokemus, etten meinannut millään malttaa lopettaa. Vasta ajauduttuani sulan äärelle tulin järkiini.

Näinpä päädyin itsenäisyyspäiväpuheiden kautta luonnon helmaan ja sinne olen nytkin lähdössä. Repussa on termospullo, pienet eväsleivät ja peri keksiä, pikkupussi karkkia ja koiralle makupaloja. Suuntana on suo, käteen laitan gps:n ja suunnistan etukäteen vaikeaksi tietämässäni maastossa erääseen kohteeseen. Koira resuaa vieressä ja nauttii - kuten emäntänsäkin, joka ei aio istua telkkarin ääressä linnanjuhlia vakoilemassa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

t. Helga

Takkapuita ja autonmaisemia

Kuva: Duane Bryers (1911-2012)

Jälleen enemmän kalustetussa kotimajassa, jossa eletään asunnonmyyntinäyttöjen aikaa. Hanoja kiilloitetaan, koiraa häädetään kauemmaksi karvoittamasta puunattua lattiaa ja tuoleja ojennellaan suoriin riveihin. Tämäkin on omanlaisensa hypetys ja häppeninki. Myyntiaikahan on huono ja siitä on jo lähinaapurustosta käyty kovasti informoimassa. Voihan nimittäin olla, ettei ole sitä itse hoksattu ;)

Aika kummallisia käänteitä näihin asunnonmyynteihimme on vuosien saatossa liittynyt. Tuorein episodi oli viikolla, kun illalla miehen kanssa soiteltiin ja hän hekotteli saaneensa alkuillasta vieraankin. Kas kenet! Yllättäen ovella oli lähinaapuruston mies pikkuhiprakassa ja kovin sosiaalisella tuulella. Porstuaa pidemmälle ei isäntä vierasta päästänyt viimemainitun sinnikkäästä yrityksestä huolimatta. Asia oli siten hoidettu tuulikaapissa. Siihen liittyä kaksi intressipiiriä (numeroin asiat kuin Alexander Stubb):

1. Huushollin tila
Vierailija oli roikkunut kaula pitkällään huushollin puolelle, että minkälaistas teillä on ? Ja kuinka kallis remotti mahtoi olla ("Ai, teillä on tuokin laitettu uusiksi!") ? Miehetkö eivät olisi uteliaina työntämässä nokkaansa kytikselle! Ha-ha, hehän ovat pahimpia! 

Laaja kokemukseni on osoittanut, että mies utsii asioita piilotellummin kuin nainen. Onhan toisten asioiden uteleminen periaatteessa akkamaisena pidetty toimiala ja akkamaisuus vie pointseja toisten miesten keskuudessa.
Olen joskus saanut nauttia erittäin uteliaan miehen työtoveruudesta. Hänen taktiikkansa oli yrittää vaivihkaa muljauttaa jutunaihe siihen suuntaan, että saisi meikäläisen laulamaan itseään kiinnostavia aiheita ilman, että jälkikäteen edes huomaisin sitä. Monta hupaisaa hetkeä oli sisäänpäin hekotellessa: ihanko piruparka luulet, etten pyrkimyksiäsi huomaisi! Ajoittain olin vähän loukkaantunutkin: pitääkö minua tosiaan niin yksinkertaisena, että menisin lankaan?

2. Takkapuut
Meillä on komeaa koivuklapia. Vierailun virallisempi luonne kohdistui takkapuihin. Hän nimittäin himoitsi niitä itselleen, "...ettehän te niitä enää tarvitse, he he he".
Jokaisessa meissä asuu pieni ruumiinryöstäjä :D (Isäntä oli ällistynyt ja sanonut sitten, että toki tuleva mahdollinen ostajaporukka tarvii puut takkaa varten myöskin.)

Summa summarum: kaikenlaisia reaktioita on matkan varrella nähty, eivätkä ne kaikki ole ihmislajia imartelevia. Kunpa itse osaisi käyttäytyä fiksusti niissä moniaissa tilanteissa, mihin ihmiselon aikana joutuu. (Pitää yrittää oikein skarpata!)

@@@

Eilen illalla entiselle kotipaikalle ajellessa pysähdyin kylmäasemalle tankille. Siinä oli jotakin häikkärää, joten jouduin jatkamaan matkaa ja ajauduin pienen suomalaiskylän pikkuruiselle bensa-asemalle. Se teki vaikutuksen!
Tipahdin nimittäin kassalle kuin toiselta planeetalta ja tunsin katseiden porautuvan selkääni: kuka tuo on ja miksi tankkaa täällä?! Bensa-aseman baariin oli kokoontunut paikallisten maalaisisäntien iltaparlamentti villamyssyt päässä ja naamat saunan jälkitilasta (?) tahi raittiista ulkoilmasta punakoina. Hymyilivät minulle ystävällisesti ja katsoivat uteliaasti päälleni. Viittä vaille, etten napannut kupillista painunutta huoltsikkakahvia ja istahtanut herrojen seuraan vain kuullakseni mitä noilla seuduilla maailmanmenosta ajatellaan :) Tuskinpa olisivat panneet pahakseen!

Sanottakoon sen verran, että se on seutua, jossa ollaan suoraviivaisia ja jämäköitä kunnon suomalaisia! Siellä ei kuvia kumarrella, eikä tehdä takinkääntöjä.
Ajattelin siinä itsekseni, kuinka leppoisaa on olla kotomaassa tavanomaisesta poikkeavassakin joukossa. Nimittäin: suomalainen suomalaisen tuntee ja tietää! (Euroopan maista ainakin Prahassa oli alkuun tunne, että ympäröivä ihmismassa on sakkia, jonka suhteen on syytä olla vähän varuillaan. Olivat jotenkin epämääräisissä vetimissä, katse oli kiertelevä ja kyräilevä siihen tyyliin, että Suomessa sellaisen joukon lähistöllä täytyy olla tarkkana. Mutta he olivat sen maan kuosissa, thät´s ool. Työstä palaavia työläisiä, kunnon ihmisiä varmaan kaikki. Meni päivä pari, että tämän havaitsi ja kykeni relaamaan.) (Intiasta ja Indonesiasta ei kannata edes mainita tässä yhteydessä, mutta siellä ei pukeudutakaan sinne päinkään kuin Suomessa, joten jo lähtökohtaisesti tilanne lisää valppautta.)

@@@

Vaan eikös ole hauskoja nämä Duane Bryers- herran kuvat tällä sivulla!
Amerikkalainen graafikko, joka eli pitkän elämän, jonka aikana jätti meille iloa ja virkistystä kuvallisessa muodossa. Tässä on linkki miehen henkilökuvaan:

http://rogallery.com/Bryers_Duane/bryers-bio.html

@@@

Ja ilman muuta täytyy vielä liittää pikku sähkösanoma, jonka vanha ystäväni Verottaja oli tällä kertaa naputellut hieman yllättävällekin paperille - nimittäin mieheni veroilmoituskaavakkeeseen. (Hoh hoijaa. Ilmeisesti minun veroalamaisena pitää tehdä kaksi veroilmoitusta på grund av, että mulla on loistava menneisyys Valakunnan Yrittäjänä laajoine yritystoimineni ja vielä suurempinen veronmaksuineni.)

Oikein hyvää lauantai-iltaa blogiystäväni,

t. Helga