Vaihtuvat villapaidat ja niukkaa elämää

Luontodokumentti: Avarilla selkosilla (Yle, nähtävänä vielä 13 päivää)
Linkki tuohon ohjelmaan (toimii vielä 13 päivää)
Kaikki tämän sivun kuvat ovat em. ohjelmasta klippejä.

Pirunsilmä eli sontaluukku eli televisio on asettunut jouluystäväksi onnistuttuani asioista laajasti tietävän vävypojan neuvoilla asentamaan toosaan wifi-yhteyden. Onpa nyt tullut katsotuksi dokumentteja ensi vuodenkin edestä. Ihan on menty jo elokuvienkin (suuri oopperalaulajatar Florence Jenkins) puolelle, mikä toimiala ei lainkaan ole meikäläisen ominta vyöhykettä. Eikä oikeastaan telkkarikaan lukuunottamatta satunnaisia Sohvaperunoita ja Huutokauppakeisaria, joiden parissa saa viettää aikaa aidon ja oikean, oivallisen Suomen kansan kanssa.

"Älä ota mallia ihmisistä, jotka vieroksuvat liimautumista television tai elokuvan ääreen. Heillä on liian monta lusikkaa liian monessa sopassa."
Fake Philosophy

@@@

Nyt tuli kurkistettua kahdenkin dokumentin kautta Norjaan. Toisessa kerrottiin oikeastaan nepalilaisista sherpoista, jotka tekevät rappusia turisteille, jotta näiden olisi helpompi kiipeillä Norjan vuorille. Siinäpä sitä vilahteli sitten legginsiä ja muoreja könyämässä Mount Everestin oppaiden ylöspuskemia kiviportaita myöten. Mikäs siinä, win-win.

Toinen dokkari kertoi muistaakseni nettikirjakaupassa työskennelleestä, elämänmuutoksen tehneestä naisesta. Muutti vuorille ja ryhtyi kilpailemaan koiravaljakkoajelussa. Reipasta menoa! Monenlaista hienoa hommaa hänellä siinä näytti olevan meneillään (viittaan yllä esitettyyn soppalusikkajuttuun). Oli hevosta, oli sikaa, koirista puhumattakaan. Hän kertoi tavoittelevansa yksinkertaista, mielellään varsin niukkaa ja yksinkertaista elämää. Tätä sinällään upeaa ajatusta häiritsi hieman se seikka, että varsin niukka ja yksinkertainen elämä näytti sisältävän garderoobin, jossa oli läjä erilaisia villapaitoja, päänauhoja sävysävyyn ja putkihuiveja.

No, mikäs se minä olen kenenkään yksinkertaista ja varsin niukkaa elämää moittimaan.
Kukin taaplaa omilla stailauksillaan ja antaa kaikkien villapaitojen kukkia, kukkia vaan. Kateus vie kalatkin vedestä. Ja niitä tälle elämäntapaintiaanittarelle nousikin verkolla kuin siimaa vaan. Rautujako olivat vai taimenia, mene tiedä ja anna viisaampien tietää.

Summa summarum: kaunis, mannekiinivartaloinen nainen, joka oli saanut vielä ukonkin rinnalleen. Asia on aktuelli siinä mielessä, että...

@@@

...jäin saamani tekstiviestin jälkeen pitkäksi aikaa mietteisiini ja piti konsultoida jopa raavasta jälkeläistä, joka oli juuri poikain baari-illan jälkeen noussut pahnoiltaan aamupalalle köökinpöydän ääreen parta ajamatta ja vanhalta viinalta haisevana. (Hyh hyh, tuli kotipaikkakunnalleen piipahtamaan.)

Tekstiviesti tuli yksinäiseltä ystävältä. Siinä luki kutakuinkin niin, että hän kaipaisi vakikaveria, jonka kanssa voisi joulun vapaat viettää vaikkapa niissä sporttisissa harrastuksissa, joita hänellä riittää yllin kyllin. Suuntasin konsultaatipyynnön keittiönpöydän toiseen päähän röhmäkkeelle, olisiko viisasten kiveä tai ajatuksia juuri heränneenä ja virkein aivosoluin (kankkusessa). Pysähtyi tyylilleen uskollisena pohtimaan: mikä vika, ettei ole mennyt kaupaksi? Onko ollut suhteita? Miksi eivät ole kestäneet? Onko ulkomuodossa vikaa? Onko vika liian korskeassa ulkomuodossa? Vältteleekö pelipaikkoja (ei totisesti)?
Kuten arvasinkin, niin:

"Älä kysy neuvoa munalta, jos kanakaan ei tiedä:"
Sama sylttytehdas

Näinpä jäimme jälleen vastausta vaille tässäkin kiperässä kysymyksessä, jossa ei voi kuin tsempata lähimmäistä ja laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että vielö jonakin päivänä löytäisi itselleen sen kovasti kaipaamansa vakikumppanin, joka olisi yhtä sporttinen ja aktiivinen kuin hän.
Loppujen lopuksi pitkät pyhät ja lomat voivat olla aika raskaitakin niille, jotka ovat yksin tai yksinäisiä.

@@@
Uskokaa tai älkää ja sanokaa minun sanoneen, että tiedän tasan tarkkaan mitä suomalaiset nyt tekevät. He hiihtävät. Juttelin päivänä muutamana työtoverini kanssa pukukaapilla ja sanoin, etten osallistu illan tilaisuuteen, jossa keikaroidaan pikkurillit ojossa ja nautitaan jotakin marinoitua kultakalanpyrstöä, sillä ole saanut siitä tarpeekseni. Hän nauroi ja sanoi, että hänellä on myös yksi asia, josta hän on saanut lapsena jo tarpeekseen. Uteliaisuuteni heräsi: "No mikä!?" Hänen silmänsä vakavoituivat ja menivät vihaisiksi viiruiksi: "Hiihtäminen!"

No, en vihaa hiihtämistä, mutta jonossa hiihtämistä kyllä sitäkin enemmän. Kun sukset kolahtelee selän takana höyryävän minuuttihirviön kanssa yhteen, olen täynnä sappea.
Senpä vuoksi vältän ruuhkaisia aikoja ja hiihtelen hankia hiljakseen, omassa rauhassa. Korkeintaan Talonmies päilähtelee horisontissa.
(Luin jostakin taannoin Helsingin pyöräilijöille suunnatun varoituksen, että välttävät talvikeleillä työmatkapyöräilyssään aika-ajoa. Ajavat nähkääs itsensä kanssa kilpaa siten, että tavoittelevat päivä päivältä nopeampaa työmatkapyöräilyaikaa. Pois alta risut ja männynkävyt! Ts. kaikenlaista hullua on olemassa! Liikennevalot ovat varmaan myrkkyä näille tyypille vai vetelevätkö päin punaisia, jos aika uhkaa ylittyä!?)
@@@

Asiasta Aleksijevitsiin, suosittelen tuota aiemmin mainitsemaani kirjaa, josta alla lainaus. Kirja on dokumentaarinen teos haastateltujen ex-neukkuihmisten ajatuksista.

”Maailma hajosi kymmeniksi erivärisiksi palasiksi. Miten me toivoimmekaan, että harmaa neuvostoarki muuttuisi pian amerikkalaiselokuvan makeiksi kuviksi! ”
Katkelma teoksesta: Svetlana Aleksijevitš. ”Neuvostoihmisen loppu”

Nyt lähden raitistelemaan eli luistelemaan, lähtekää mukaan! Vauhti ja sirklaus ei päätä huimaa!

Helga

Joulun aikaa, työnkiertoa ja homo sovieticus

Valoa pimeyteen.

"Kirjakauppojen myyntimenestykset ovat keittokirjoja ja diettikirjoja. Keittokirja neuvoo, kuinka ruokalajit laitetaan ja dieettikirja kuinka niitä ollaan syömättä." Andy Rooney

Lukijani on varmaan popsinut jo aimo osan joulua varten varaamistaan atrioista ja saanut suolistonsa turpoamaan ruokasulasta ja ulostuvasta massasta. Maksa kellertää rasvoissaan, haima ruutaa insuliinia kuin henkensä edestä. Maha jauhaa lanttulaatikon, kinkunriekaleet ja mukana muljahtelevat mätitahnapalleroiset ruskeanharmaaksi massaksi, johon luumuräämin päällä uiva kermavaahto tekee opaalinvärisen sävähdyksen. Sappihappoja valutetaan, suolisto kouristelee tuskissaan, mutta suu vain napsaa: lisää, lisää.

Emäntä? Hän riehuu naama uuninluukun punakoittamana pöydän ja hellan väliä esiliina viuhuen. Isä löysää vyötä ja röyhtäisee. Pennut repivät toisiaan hiuksista tai mikäli ovat aikuisiälle ehtineet, suorittavat alustavat miekanpistot perintökuppien jaosta. Tai ehkä kentien oman jälkikasvunsa herruudesta joulutodistuskisassa. Saikos Lauri tänäkin vuonna stipendin? Soittiko Kerttu tänäkin vuonna ensiviulua "Kauneimmissa Joululauluissa"? Painiko Manu molskilta itsensä podiumille? Kuka hurjapää hiihti voittoon Marrashiihdoissa?

@@@

Sukulaisen tämänvuotinen atria jossain Välimeren turistihelvetissä.

Onpa jouluherkuista saanut pienet maistiaiset meikäläinenkin. Työpaikalla saimme maistella jossain määrin riisutun mallin jouluateriasta, mutta olipa kumminkin jotain! Mieltä lämmitti sekin, että ruokasalissa havaitsin syömäkunnassa hämmästyttävän monta pomotason ihmistä sekä omasta kollegiostani että hoitajapuolelta. Yksi tohtorikunnan pääpomoista näytti olevan sorvin ääressä, vaikkei arkisin enää niin paljon teekään potilastyötä. Hattua nostan, että jouluaatoksi tulee! "Joukkoja johdetaan edestäpäin", muistaa vanha sydänlääkäriystävä aina muistuttaa sotapäällikön sanoista.

Vanhan Ystävän kanssa on jo vuosia ollut välimatkaa nelisensataa kilometriä, mutta taajaa yhteyttä on pidetty siitä huolimatta. Pelikaverinakin oli vuosia, kun samalla paikkakunnalla asuttiin ja muistelen ilolla yhteistä pelireissua. Hänellä on mainio, sarkastinen huumorintaju ja terävä silmä. Yksi ikuisiksi viisauksiksi sarkasmin kirjoihin painuneista huomioistaan on kommentti lääkärin työnkuvan muutoksista:

"Pitää uudistua! Pitää olla valmis muokkaamaan työnkuvaansa ja osallistumaan työnkiertoon! Työnkierto on sitä, että hoitaja tekee lääkärin työt ja lääkäri tekee sihteerin työt."

Nappiosuma!

@@@

Vapaa on vain umpihanki.

Työhuki? It`s over, man - it´s over! Kävin aamutuimaan vielä autolla viemässä päivystäjän kännykän seuraavalle uhrille. Hän on kurssitoverini, miespuolinen. Päivystää niin paljon, että olen hieman huolissani jaksamisestaan.

Viestikapulan vaihto tämän päivän teknologialla? Etteikö ole soitonsiirtomahdollisuutta, jotta voisi kääntää omaan kännykkäänsä päivystäjän puhelimeen tulevat yöpuhelut? Eipä ole. Tai se oli, mutta lakkasi toimimasta sairaalan telepalveluiden päivityksen yhteydessä. Jotta kädestä-käteen- tyyppisiltä kapulanvaihdoilta vältyttäisi pitäisi jonkun päivystäjän muistaa arkipäivänä soitella telepuolelle ja järjestellä asiaa. Viittaan edellä esitettyyn ystäväni viisauteen.

@@@

Potilaat jouluaattona, keitäkö ovat? Vastaan lyhyesti: oikeasti kunnolla sairaita. Kukaan (muu kuin perin yksinäinen) ei hakeudu jouluaattona sairaalapotilaaksi.

Aion ensi vuonna lopettaa ikääni vedoten päivystystyön, kuten minua 25 vuotta nuoremmat, jotka ovat hakeneet lääkärintodistuksia päivystysväsymyksen vuoksi (pieni osa onneksi). Entäs me vanhat kurpat?! Jollekin nuorelle vinkujalle olen tokaissut -ei ehkä niin reilua- että sulla ei ole edessä enää kuin 25 vuotta meikäläisen ikään tullaksesi. On se toki heille tullut rankemmaksikin, sillä päivystysten keskittäminen kasaa yhä suuremman väestön yhä harvempien harteille. Huono suuntaus.

@@@


Ai "...ja ihmisillä hyvä tahto" vai? Meikäläinen on tinkimätön tyyppi, eikä noudata mitään kiltin tytön ja äidin pälätysten oppilapsen roolia. No way. Pitää kyetä ajattelemaan omilla, ei perinnekaavojen aivoilla, jos multa kysytään. Tässäkin ajassa on aivan liikaa tapakristittyjä ja kaiken maailman "Älä tallaa nurmikoita"- kylttien uskojia. Eläköön terve kritiikki ja kriittisyys!

Jotta lukijani ei jäisi aivan lohduttomaan tilaan, tarjoilen vinkin mielenkiintoiseen lukukokemukseen. Lisävinkki: sen saa eKirjana, jos ei sattunut nousemaan pukinkontista tai tarttumaan mukaan kirjastosta. Loistavia huomioita!

Rattoista joulupäivää ja kiliseviä Tapaninajeluita!

Helga

Maustesilliä ja sekametelisoppaa

Metsässä haahuilemassa.

Oi joulupuu, oi joulupuu!
Täällä se takassa tuli rätisee ja monet kassilliset tavaraa on räjähtäneet ympäri kämppää. Täällähän on rauha ihmisellä, jos kohta hieman varpaita palelee. Olen melontareissuilla nähnyt, mikä on meikäläiselle myrkkyä: vilu ja kosteat kamppeet. Ihmettelen ihmisiä, jotka sietävät kylmää ja kosteutta, kastunutta makuupussia ja nahkeita kamppeita.


@@@
Tänne tullessa oli tie jäässä ja ikään kuin kenkälankilla kiillotettu. Siinä pimeässä ajellessa sattui autonvaloihin jouluostoksiltaan palaileva naarashirvi. Se kulki rauhallisesti ajoradan poikki ja hiippaili toiselle puolelle pimeään metsään. Väliä meillä oli viitisentoista sekuntia. Sehän riittää siihen, ettei tule vahinkoa. Aina tämän metsän kuningaslajin näkeminen vähän säväyttää, kun se samalla maantiellä liikkuu.
@@@
Lupasin sillireseptin, jonka talonmies mielihyvin luovuttaa käyttöönne. Olkaappatten hyvät! Resepti on meidän joulukansiossa, jonne on kertyneet hyväksi todetut reseptit. Epäonneksi reseptiä on rei´itetty juuri lukumäärän kohdalta. Talonmies suostuu paljastamaan, että luku on 2 (kaksi). Hän tekee reseptin kuulemma aina kaksinkertaisena.


Silliä jouluksi.

Talomme kokki säästää suolakurkkujen lasipurkkeja näitä varten pitkin vuotta. Purkkeja on käsitykseni mukaan 2-3 ja nuo kasviperäiset osiot on maukkaita nekin. Sillit hän joskus aiemmin osti kokonaisina ja fileerasi itse, mutta on sittemmin siirtynyt valmiisiin sillifileisiin. Tänä vuonna näyttää olevan Pirkkaa.


Talonmiehen sillifileet.

@@@
Meikäläinen on tehnyt täällä mökissä työhommia ja koittanut samalla virittää takkaa, lakaista kuisteja ja kulkea metsässä. Työsähköposti kilahtelee ja kännykkään tulee watsappia äidin tilanteesta. Nuppi pyörii työposteihin vastaamisvelvotteista äidin asioihin, vanhuspalvelukeskuksen yhteystiedoista takaisin englanninkieliseen kirjoitukseen, josta silmä hyppää taas työpostin kilahdukseen. Kollega kysyy asiaa, joka edellyttäisi laajempaa paneutumista asiaan netin kautta.


Vähän epätoivoinen tilanne kaikkinensa. Pitäisi pitää loma lomana ja työt työnä, mutta aika-akkunat puskee niskaan joka puolelta, jolloin ei kykene järjestelmällisesti etenemään oikestaan missään asiassa. Niinpä keskityinkin antaumuksella keskustelemaan puhelimessa ystävän kanssa (kiitos Pret-a-porter). Kuuntelinkohan yhtään, mitä hän sanoi? Puhuinko päälle, kiilasinko puheenvuoroissa, lärpätinkö vain omia asioitani ja käytin hyväkseni ystävän kykyä enhusiastisiin kannanottoihin. Siis innostuneisiin kommentteihin.


"Me kaikki rakastamme omiin aiheisiimme liittyviä innostuneita kannanottoja - enemmän kuin äitejämme!"
Fake Philosophy


Taidanko huomenna palautua kotiin ja jatkaa töitä siellä, kun pakkasetkin tulevat?
Kysyn siltä teerikukolta, joka räpsähti lentoon jonkun metrin päästä mökin takametsissä.


Hyviä ja leppoisia jouluvalmisteluita toivoo
Helga

Sapen värjäämiä joulunalustervehdyksiä ja ilmaista ihailua

Tarkoitus on laittaa pieni joulunalustervehdys.
Tuo kuva ja uuden työkoneen Wintoosa 10- päivitys tuotaa vähän harmahia hiuksia. Mutta onnistuinpa silti.




Luen erään keskustelupalstan rupattelua, jossa opettajat manailevat koulussa käytössä olevaa Wilma-ohjelmaa. Hymyilin vinoon ittekseni: tuttua jatinaa. Meikäläisten piireissä tilanne voi olla sellainen, kuten joitakin vuosia taapäin eräässä keskussairaalassa, että olisi pitänyt välittömästi saada potilaan röntgensivu esille ja nähtäväksi, mutta eipä onnistunutkaan. Syy: kyseinen röntgenohjelma ei toiminut. Kansa puhuu ohjelman kaatumisesta, mutta samaa asiaa kaikki tyynni: ei toimi, niin ei toimi. Oli vähän hätätilannekin päällä. Menossa oli viikonloppu ja ohjelman tukihenkilö oli Kotkassa. Vastaili keittiönpöytänsä äärestä ja koitti kyllä parhaansa, mutta mitäs sellainen tukihenkilö tekee, joka ei pääse linjoja pitkin sairaalan hipi-hipi-supi-supi-yltiösalattuun sairauskertomusjärjestelmään. Toki tietosuoja on a ja o, mutta se voi joskus kääntyä itseään (ja ihmistä) vastaan.
Tälläinen ei konkretisoidu niille, jotka eivät toimialalla työskentele, eivätkä joudu tilanteeseen, että esimerkiksi koko sairauskertomusjärjestelmä lakkaa toimimasta vaikkapa kuudeksi tunniksi.


Noo, jotkut sanovat, että onhan ne potilaspaperit ennenkin menneet hukkaan ja niin edespäin ja poispäin. On on, muttei kaikkien potilaiden kaikki paperit yhdellä kertaa.
Kaikenlaisesta potilasturvallisuudesta ollaan niin hiton huolissaan ja samaan aikaan toisaalla on täysi villi länsi ja sekamelska tosta noin vaan. Kaikenmaailman pdf:n pyörittäjät kyllä huolestuneena japlattaa lillukanvarsista, mutta todellinen soosi saa velloa ihan vapaasti. Sama koskee Kanta-arkiston lääkelistaa, joka on ihan farssi kuten koko Kanta-arkistokin.
Olen puhunut.
Olipa tämäkin nyt yhdenlainen pieni joulutervehdys, kun tarkemmin aattelee.
@@@


Täällä alapuolella piti olla yksi kuva, mutta lienee tuuli vienyt.
Se on omituinen kysely, jossa kartoitetaan Juha Sipilän suosiota pääministerinä. Ja kun vahingossa klikkaus osui siihen ruutuun yrittäessäni uudella Wintoosalla ottaa kuvakaappausta, niin klikkaus johti Prisman nettisivulle. Näitä S-kaupan ja Juha Sipilän välisiä koplausviestejä ja "muka"-galluppeja on tullut jo peräti työpostiinkin. Ihme homma! Onko Juha Sipilä S-kaupan mannekiini nykyään?

Tämä ei ole se kuva, vaan Pixabayn ilmaiskuva. Nätti on!

@@@
Vanha kaveri laittaa watsappia.
Hän on käynyt hiihtämässä ja kysyy, joko kävin ja missä ja kuinka paljon hiihdin. Hän laskee aina kaiken. Touhuaa ja häärää ja raportoi tekemisiään.* Ja moralisoi minua kovasta touhuamisesta. Jätän hänet siivoamaan kotiaan ja paistamaan loputtomia joululeivonnaisia ja kaahaan metsämökille omaan rauhaan heti, kun saan ensi viikolle sovitut työt tehdyksi.
Istahdan metsämökin takan ääreen ja viivyn siinä tuntikausia tulehen tuijotellen. Siirryn sitten tuijottamaan ulos pimeään, komeaan ja lumiseen metsään, jossa porojen jälkiä risteilee lähituntumassa (muttei kuistilla, josta annan niille säpäkät lähdöt). Lämmitän saunan, vedän puolenkymmentä olutta ja palaan tulen ääreen.
Talonmies haluaa jäädä "laittelemaan joulua kotiin". Mikäs siinä, maustesillinsä on vailla vertaa! Loistokaverin on elämä paiskannut yhteistä tietä kulkemaan. Tie on ollut pitkä ja enimmäkseen iloinen. Toivon, että sitä jatkuu vielä pitkään eteenkin päin.
Synninpäästön vuoksi kirjaan tämän:
olen joulunpyhinä töissä, joten olen metsämökkipäiväni ansainnut.


*
"Muista ihailla lähimmäistäsi silloin, kun hän sitä janoaa. Anna hänelle se, missä hänellä on vajausta. Ihaile ja kiittele. Eikä maksa mitään. Antamatta jättäminen pahoittaa mielen ja on väärin hänelle, joka kiertää ikuista kehäänsä hyväksyntää hakien. Sitä hyväksyntää, jota hän ei saa itseltään. Edesmenneen äidin ikuisesti moittivaksi jäätynyt ääni, isän ikuinen väheksyntä. Niistä hän ei koskaan kasva eroon."
Fake Philosophy


@@@
Hoilaa, niinpä on tullut jälleen aika sanoa omille horinoilleen aamen plottis!
Ja on siirtyminen vaakasuoraan asentoon odottamaan, että puhelin huutaa aamun sarastaessa sorskan äänellä: kvaak-kvaak!


Helga

Kaikki käy täällä. Niinpä suuntaan sinne jonain tulevana päivänä itsekin. Reittikoneella, joten älä säikähdä: en istu vieressäsi! :D Vaikka mukavahan meidän olisi hieman vaihtaa kuulumisia!

Valefilosofiaa (Fake Philosophy) ja kolkuttavia kiskoja

Kua: mie

Aian sitä jotakin mieleen muistuu.
Pohdittuani tuota tekstin siirtämistä kolmannen blogitekstin kohdalla, äkkäsin mikä viiraa. Katsotaanpa toimikko. Take home message:


Älä ikinä hellitä pohtimasta, mikä mättää!
(Fake Philosophy)


@@@
Tässä huushollissa on niin, että meikäläinen on se vahvempi lenkki, kun joku laite, koje, sarana, muuntaja tai separaattori menee epäkuntoon. Talonmiehen heikko kohta on kärsivällisyys. Käämit tahtoo kärähtää ja sinni loppua jo alkupamauksen jälkeen.


Meikäläinen taasen ottaa nämä tilanteet haasteena. Viittaan matkalaukun kahvan korjaukseen ja tänään korjasin auton vasaralla ja ruuvimeisselillä :D Keskikonsolin pikkutavaralaatikon kansi nimittäin oli kehittänyt omia systeemejä ja heittäytynyt hankalaksi. Turha yrittää - täältä pesee! Vasara ja meisseli kehiin ja vähän forcea, niin kyllä lähtee. Yrittänyttä ei laiteta (mihinkään). Saapa nähdä, onko merkkihuoltamon heppu ilahtunut virityksistäni. Mutta omapahan on auto. Ja meisseli.
Meisseli-täti.




Kua: mie

Nousen kohta junaan ja kolkuttelen loitommas.
Tuli mieleen yksi hauska junalaulu, jonka linkitän tähän. Lukijalleni varmaan tuttukin ja täällä aiemmin markkinoimani Ellan ja Aleksin laulu, kerrassaan hellyttävä piisi. Lähdetään Rovaniemelle siis!
"Meitä on täällä tonttuja piiri. Pidä meistä huoli konduktööri!"
"Voiskohan yöjunaan muuttua asumaan?" Tuo elämäntyyli sopisi meikäläiselle vallan loistavasti.
@@@


Vanha lenkkikaverini pommittaa minua watsappissa. Hän moralisoi työmäärääni ja heilumista joka puolella maan rajojen sisä- ja ulkopuolella. Hän on eläkkeellä ammatista, jossa työnteko sijoittu arkipäiville ja klo 8-16 välille. Ei juhlapyhiä, ei viikonloppuja työpaikalla.
Hänellä on nyt meneillään massiiviset jouluvalmistelut leipomuksineen, askarteluineen ja "juoksen-kaupungilla-asioita"-toimineen eli etsii joululahjoja omalle ja puolisonsa suvulle, jota molemmilla on yllin kyllin. Moninaiset keittelemiset ja kokkailut kuuluvat heillä jouluun, satoi tai paistoi. Kun aikanaan tein ison tutkinnon, jota edelsi monivuotinen projekti arkityön kuorman ohessa, sain häneltä tutkinnon suorittamiseen liittyvän lahjan. Se oli kirja, jonka perusidean hän oli kiteyttänyt nimiölehdelle yhdessä onnitteluiden kera. Kirjan perusidea oli:
"Suuren ponnistelun jälkeen tulee pimeys, tyhjyys ja pitkään kertynyt uupumus purkautuu."
(Fake Philosophy)


Sitä tyhjyyden tunnetta, pimeyttä ja uupumusta vain ei koskaan tullut. Ehkä hänen suureksi pettym... öh... tarkoitan lohdutuksekseen. (Hyi minua, paha minut periköön!)
Meikäläinen ei nyt vaan ole sitä lakoavaa sorttia. Vinkua ja kitistä osaan ja se riittää mulle. Mutta pimeyteen en hyppää koskaan, enkä lähde tuhkassa kieriskelemään. Jos se olisi ollut elämänmallini, olisin turvautunut siihen jo nuoruudessa, kun pidin pystyssä alkoholisoituneen isäni terrorisoimaan perhe-elämää. Nou wei - meikäläinen osaa kyllä suojata itsensä, väitän. Kukkapurkissa kasvatetut tyypit on sitten asia erikseen. Nehän stressaa kaikesta.
"Suuret sanat ei suuta halkaise."
(Wanha Suomalainen Sananlasku)


@@@


Nytpä taidan ryhtyä katselemaan ympärilleni, kun juna lähtee kohtsiltään. Täytyy nostaa korento olalle ja lähteä kuskaamaan nyssäkkäänsä kohti kiskoja, että pääsee peltihevosen vatsaan.
(Entinen nahkahevoseni voi loistavasti. Koiran sikiämisestä ei tietoa, kovasti odotellaan jotakin informaatiota.)


Päivänjatkoa lukijalleni toivottaa
Helga,
meisselitäti

Kua: mie. Nämä hommat on meikäläisen pravuureja. Nätit väritkin :D

Korjattuja vetolaukun kahvoja ja kadonnutta järjen valoa

Kuva omasta arkistosta

Jep jep, nyt on niin, ettei vasempaan laitaan pääse.

Johtunee uudesta koneesta, jonka työnantaja tyrkkäsi käyttööni. Muutenhan tämä on hyvä kone. (Jassoo, nyt se näköjään työntää koko riviä mukanaan ja kuva sitä myöten siirtyi vasempaan reunaan. Hyvä puoli: aina siellä on siis joku kumminkin.

Kirjasinkoko? Arvatenkin se oli tuossa yläpuolella kuvatekstin kokoa. Mutta enpä mennyt lankaan ja nyt posotetaan täysin kirjaimin. Siirrän kuvan keskelle. Tai enpä siirräkään, sillä näyttää muuten siirtävän koko roskan uusiin kinkeripiireihin.

@@@

Reissu on heitetty ja palattu kotiportille. Postiloota pursusi lehdistötiedotteita ja oli tässä vähän muutakin askaretta päässyt pihapiiriin kertymään. Mutta ahkeruus se kovankin onnen voittaa ja heti kun päästiin sisätiloihin muistin ensi viikon työreissun.

Kassit oli vielä purkamatta, kun etsiskelin muuton jäljiltä johonkin loukkoon piiloutunutta rinkkaani sitä löytämättä. Sen sijaan löysin vanhan hyvän vetolaukkuni, jossa tosin vetosanka on mennyt epäkuntoon, josta johtuen piti ostaa kokonaan uusi laukku, jota ei nyt tokikaan löytynyt.

Koska tähdellisempääkään hommaa ei ollut tehtävänä sen kummempaa kuin kylmälaukussa ruoanjämät ja kaikki kassit pitkin eteistä, niin otin työkalupakkini (Motonetistä, erinomainen) ja ryhdyin purkamaan vetolaukun rikkinäistä vedinkahvaa. Ruuvit oli tiukalla, joten seuraavaksi etsimään CRC-pulloa, joka -kas kettua- löytyi. CRC:llähän saa vaikka perintöarkun ruostuneet lukot tiirikoitua, jos tarvis tulee. Ihmeainetta se on kerrassaan.

Niinpä sain kahvan ruuvit auki ja pääsin tutkailemaan kahvasysteemin sisuskaluja. Eikäpä hätiä mitiä: syy kahvan toimimattomuuteen löytyi (tuulettaa ja tekee aaltoja)! Irronnut muoviosa vaan paikoilleen, kahva uudelleen kokoon, ruuvit kiinni ja siinäpä se: toimiva laukku. Joten eipä haittaa, vaikka loput laukut kyyristelevät piiloissaan.

... ja mitä teki Talonmies tällä välin? Laittoi ruokaa. Niin se menee suomalainen tasa-arvo. Eläköön suomalainen tasa-arvo! (Viihdyttävämpää korjata laukkua kuin tehdä kirottua ruokaa.)

@@@

Tässä on nyt sellainen tilanne kyseessä, etten tiedä lukeeko tätä kukaan. Onko lukijani vielä hereillä? Vaikka toisaalta mitäs sillä on väliä. Olen nimittäin jonkinlaisen pakkokirjoitus-syndrooman uhri ollut siitä lähtien kuin käsi kynää ja sittemmin näppäimistöä on kantanut. Joten "katkaiskaa käteni ,jos ette halua minun kirjoittavan".

Tosiasiassa en tiedä, onko tuo kenenkään ajattelijan kuolematon viisaus. Kunhan laittelin sen kursiivilla, jotta näyttäisi siltä. Fake philosophy, jota tässä roskablogissa on totta mooses viljelty enemmän kuin riittävästi.

Saablar, on mentävä maate, koska huomenna on uusia haasteita.

Toivotan hypoteettiselle lukijalle hyvää toista adventtia, jos sellainen on meneillään (vaiko ensimmäinen?) ja hyviä talvikelejä.

Teidän Helga

(kenen teidän?)

Alla olevassa kuvassa on järjen valo. Se ei suostunut ottamaan kuvatekstiä helmoihinsa.







Takapenkkimatkustajana vasenta laitaa tavoittelemassa

Jouluvalot jonakin vuonna jonkun naapurissa (ei omassa).


Taas on se ongelma, ettei pääse vasempaan laitaan. Ei äärtä, ei laitaa.
Tässä tekstikentässä siis.
No, tehdään sitten runoja, kerta näin on asian laita.


@@@


Hän katsoo eteensä.
Kojetaulun kelmeä valo vastaa alaviistosta.
Emmehän tiedä päiviemme määrää.


(Selitys: Talonmies ohjastaa biiliä pimeällä tiellä. Äsken tuli alijäähtynyttä vettä, sitten isoja lumiriekaleita.
Tällä hetkellä vallitsee normaali talvisää. Pari rekkaa pukkaa vastaan.
Nämä on ihan hupirunoja. Pseudotaidetta, kitschiä ja soopaa, mutta blogialusta on päättänyt, että tänään ei mennä vasempaan laitaan ja sillä hyvä. Runopäiviäkin on vietettävä kaiken yltäkylläisen sanamässäilyn välissä.)


@@@
Oi, missä on lapsuutemme valo? Missä päiväimme määrä?
Kuka viheliäinen heittää pitkää valoa syntisen yössä?
Maa jäätyy, valo häikäisee.
Kulkijan tie on pitkä ja pimeä.


(Ei vieläkään saa vasemmasta laidasta kiinni, piru vie. Asensin Porokello-sovelluksen ja laitan koparani ristiin, ettei sarvipäitä liiku tiestöllä. Talonmies on kokenut kuski ja minä pidän perää takapenkillä, mutta koskaan ei voi tietää, kuka tulee kylään. Näkyvyyttä ei ole syntisen yössä.
Tuo runo numero kaksi on siis sekin ihan farssiksi tarkoitettu.)
@@@


Kas, rientäkäämme oi kuusipuut kohden kiiltäviltä tähteä!
Päin pilven harsoreunaa, ohi kukkeimman kunnahan,
läpi kirkkahimman valonsäteen.
Sillä kerran on kilahtava kirves kirstuhun,
kerran kumajava onttoin pönttöin pönäköivä kylki.
Mitään ei voi jättää sanomatta,
mikä aattelimme kerran.


(Kaikenlaista hullua sitä ihminen värkkää matkansa ratoksi. Istun siis auton takapenkillä työpaikan uusi tietokone sylissäni ja värkkäilen tähän Bluetoothia ja WiFi-yhteyttä omaan puhelimeeni. Kuten lukija huomaa, onnistuin siinä. Mutta siinä missä siinä onnistuin, en vasenta reunaa ma tavoittane koskaan, en koskaan.
Toivottavasti sentään päästään perille metsämökille.)
@@@


...mitä mun mieleni tekevi, mitä aivoni aprikoitsevi?
Mitä heittää hepsankeikka, mitä punoo pullop:rse?
Tässä tääppää tättäräinen, värkää värkillä väkeä,
vispaa vitkaimen vilatusta, tuskan tuiman tupeloa,
loirotusta lokinpaskoa,
koppeloisen kotkotusta.


(Siinä pätkä kolomipolovista rokeeta.)
@@@

Jotta runosuoni katkeaisi ja tulisi ligeeratuksi on pakko laittaa tälläinen aasinsillan katkaiseva kuva tähän. Kuva on muistini mukaan otettu Delhistä. Oltiin pari yötä jossain Shangrilaassa tai muussa Regent Park-hotellissa, jotta kestettiin se kaikki, mitä siinä omituisessa maassa eteen tuli.

Tulipa tuosta pitkä kuvateksti, mutta no can do.

Delhissä aamupalasalin ovella ollut ravintolahenkilö kysyi tytärtäni katsoen: "Are you also from Air France?" ja vilkaisi sitten sivumennen meikäläistä. Siinä oli nähkääs nätti lentoemäntätyttö Itse PääPurserin kanssa liikenteessä. Hah! Kyllä meitä huvitti. Joku pikkuinen, sininen pillerihattu vain puuttui ja silkkihuivi olkapäältä, niin ei kun Air Francelle crosstsekkaamaan, taking-our-positions-tyyppisesti koneen käytävälle huitomaan, vihellyspilliä huulille sovittelemaan ja pelastusrenkaan naruista vetelemään.

@@@

Auto mataa kiitorataa, yksi pyörä putoaa pois.

Joku torvelo se ajelee pitkillä valoilla vastaan.

Entten tentten teelikka mentten, hissun kissun tässä ajellaan.

Mustan kissan paksut posket viipula vaapula vot, huis hais hot.

(Taas alkaa sataa alijäähtynyttä vettä ja näkökenttä supistuu supistumistaan. Istun takapenkillä otsalamppu päässä lampun valkokeila säädettynä mahdollisimman kapeaksi ja himmeäksi, jotta se ei häiritse kuskia. Annoin muutaman kokemuksen neuvon tuulilasin kanssa värkkäämiseen, mutta kuski on siinä määrin itsepäinen, ettei usko älykkäämpäänsä. No, ehkäpä nämä muistiinpanot jäävät jälkipolville muistoksi tästä automatkasta. Jos teksti katkeaa kesken, tulimme yllättäen tiemme päähän. Hitto täällä on tavaraakin niin paljon irrallaan pitkin autoa, että ensin mun päähäni kalahtaa tietokone ja sitten iso Bollinger-pullo, joka on vieressäni kassissa.)

@@@
Alan lukemaan työpostia ja odotan viimeistä matkaa. Laittakaa joku kranssi mun haurallein,
..josta tuli mieleen, että ensimmäinen reissu metsämökille ilman koiraa.


Teidän Helga,
joka koskaan ei saavuttanut vasenta puolta paperista.

Kuva on otettu joku vuosi sitten apaut näihin aikoihin Jyrävältä.

Näitä(kään) kotomaan maisemia ei voita Balit ei Buenos Airekset. Tämä on niin upeita paikkoja täynnä koko kotomaa, etelästä pohjoiseen, idästä länteen,

Keittiösosiologi asemoi lääkärikuntaa ja kurkkuun tarttuvia simpukanlötköjä

Kuva: mie -  kuvalla huomiota...ja eilisiä keskusteluita

Sosiologiassa tiedetään eri ammattien arvostuksista jotakin.
Olen joskus, sattuneesta syystä, perehtynyt aiheeseen ja sittemmin vielä lisääkin. Laura Kolben kirjaa Yläluokka lienen mainostanut täälläkin. Siitä, sosiaalipsykologian perusoppikirjoista ja elämän seuraamisesta voi aloittaa ken mielii kurkistaa ihmisen laumakäyttäytymisen saloihin.

Lääkäriopiskelijat olivat 1960-70- luvulle saakka yläluokan piiristä. 
(Tässä kohtaa kukkapurkissa kasvanut kollegani parahtaa: "Mikä yläluokka! Ei Ei Ei, ei Suomessa ole mitään luokkia!" 
Mutta onpas. Yhteiskuntatieteitä harjoitetaan edelleen, jos kohta medisiinan maailmassa voi aina muurautua piiloon kaikelta näkemältään ja olla onnellisen tietämätön siitä, että erikseen on oikein tieteenaloja, jotka näitä asioita tutkivatkin. Ihmisilmäkin on realistinen, mikäli se hieman näkee vaivaa ja katselee ympärilleen. Voi vilkuilla marketissa lähimmäisiään, piipahtaa lähiöpubissa, kurkistaa ensiapupäivystyksiin, pälyillä nurkkien taakse, bussipysäkeille, rautatieaseman asemakäytäviin ja wc-huoneisiin, pyöräillä kunnan vuokra-asuntojen nurkkia ja kuunnella junan ravintolavaunussa kaljatuopposen äärellä istujien puheita. Joitakin konsteja mainitakseni.)

Virkistävä ateria anno dazumal.

Anteeksi syrjähdin. Palaan lääkärikuntaan, johon 70-luvulta lähtien alkoi tulla opiskelijoita yläluokan sekaan myös maaseutuväestöstä ja työläiskortteleista. Hyvä niin!
Kahdesta viime mainitusta yhteiskuntaluokasta tulleet eivät aina tohtineet olla ylpeitä taustastaan, vaan pyrkivät plagioimaan yläluokkaisia tapoja, käytänteitä ja jopa puhetapaa*. Eikä tarvi kummoinen sosiologi olla, kun hoksii, jotta tuossa on herkästi riskiä Lihapullat avec hajuvesi- kombinaatiolle. (Toki on ihmisiä, jotka auervaaramaisesti solahtavat rooliin kuin rooliin tosta-noin-vaan ja heittämällä.)
*Tunnen kyllä maaseututaustaansa häpeileviä tai puheissaan vähätteleviä muunkin ammattikunnan edustajia. (Miksi, oi miksi näin! Miten hieno ja kaupunkilaistytölle arvokkaaksi näyttäytyvä tausta, kun itse on asfalttipeltoja kyntänyt.)

@@@

Mitä sitten? Sitä sitten, että kaverin kanssa eilen urheillessa vaihdettiin yksi ja toinenkin ajatus näistä pikkurilli-ojossa-simpukansyöjistä. Että mikä siinä mättää, että suomalainen raavas ja juureva, rehellinen ja arvostettava kansa koittaa plagioida ruokalajeja ja tapoja, jotka eivät ole meidän ominta arvo- tai kulttuurimaisemaamme? Että pitää yrittää olla fiinimpi kuin ranskalainen, vaikka ranskalaisissakin on köyhiä, rahvaanomaisia, typeriä ja sivistymättömiä. Tai esiintyä kuin taskussa olisi tukko suomenruotsalaista Wanhaa Rahaa. (Kaikki kunnia suomenruotsalaisille, joita heitäkin on moneen lähtöön, eikä kaikki heistä suinkaan elele vanhan rahan äärellä.)

Päästiin konkluusioon, että koitetaan ymmärtää niitä ihmisiä, joiden käsitys omasta arvosta ja sitä myöten itsetunto ei ole vahvimmasta päästä. Mistä seikasta taasen seuraa se, ettei voi olla oma ittensä taustoineen ja karvoineen päivineen. Siis se, mikä oikeasti, rehellisesti, syvimmiltään ja kotioloissaan  on. Ihan arvokas ihminen siis, kuten me kaikki syntyperään katsomatta, mikäli kunnioituksen omilla teoillamme ja eettisyydellämme olemme ansainneet.

@@@

Rauhoittava luontokuva.

Ai tuo ensimmäisen kuvan simpukka-ateriako?
Se on kärsitty läpi, sillä inhoan noita simpukanvötkäleitä. On kuin söisi kokoonpuristettua hiusgeeliä. Atria on pakkonautittu tilaisuudessa, johon olin positioni vuoksi pakotettu osallistumaan. Vastapäätä istui miehenpuoli, jolla oli päällään saksalaisen retkeilyjärjestön logolla kirjailtu, flanellipaitatyyppinen kauluspaita ja jonka vieressä istuva mies mässytti ruokaansa kuin joulun odotetuin nelijalkainen. Toisella puolellani istui onneksi herrasmies asiallisessa pukutakissaan kunnollisine käytöstapoineen (maalta lähtöisin muutes).

Lisätietona minittakoon, ettei mainituista herroista kukaan ollut kollega. Tämä lisähuomautuksena, jotta oma pesä ei nyt ihan kerrassaan pääse ryvettymähän.
...ja antaapa kaikkien simpukoiden lötköttää, lötköttää vaan ja sitä rataa.

@@@

Onnea kaikille syntymäpäiväsankareille ja Pret-a-Porterille, 
joka kohtsiltään taistelee tiensä läpi kiirastulen - ja saa korkeimman kruunun itselleen!

Iloa ja puhtia joulunalusaikoihin! Meikäläinen kaartaa metsämökilleen, jahka alkuviikon velvollisuudet saadaan täytetyksi.

teidän Helga

Läski on ikuista ja muita kuluneita sanontoja

Kuva: Pixabay

Nyt on ollut upeita kelejä ulkoilla!
Vaikkei useimmissa kotomaan maisemissa lunta olekaan, niin eipä toisaalta ole ollut räntäsateitakaan. Tuli tuossa pyöräillessä mieleen, että viime kesä oli komea. No kuuma juu, mutta saipa uida oikein olan takaa tarvitsematta hytistä rannalla. Mukava oli katsoa, kuinka lapset nauttivat vedessä lutrailemisesta. Vanhat tädit kahlailivat vyötärövesissä ja koulukkaat hyppivät laiturilta veteen.

@@@

Ulkoillessa tulee kuunnelluksi radiota.
Nyt sai terästää kuuloaan tämän tiedeohjelman kanssa:
https://areena.yle.fi/1-4543335

Siinä professori Kirsi Pietiläinen kertoo lihavuudesta ja rasvakudoksesta mielenkiintoisia seikkoja. Kirsi toimii Meilahden sairaalassa kliinisen metabolian professorina. Jos oikein osaan laskea yhteen yksi ynnä yksi, niin lienee professori Aila Rissasen työn jatkaja. Nämä naiset ovat huippututkijoita lihavuustutkimuksen saralla. Olen joskus saanut tavata Aila Rissasen ja arvostan hänen elämäntyönsä korkealle. (Olenko kuulevani Kirsin puheen aksentissa ja sävelkulussa vähän Ailan aksenttia ja sävelkulkua ;D ?)

Jollei mahdollinen lukijani ehdi koko ohjelmaa kuunnella, niin poimin tähän joitakin asioita.

- Ihmisten syömän ruoan määrän tutkiminen on hankalaa, koska ihminen alkaa syödä terveellisemmin, kun tietää asiaa seurattavan. Tämä on havaittu jopa ravitsemussuunnittelijoilla itsellään. Tätä voidaan käyttää myös painonhallinnan tukitoimenakin kyllä.

- On olemassa menetelmä, jolla voidaan mitata kuinka paljon kilokaloreita ihminen kuluttaa. Kun tutkittavat pitivät ruokapäiväkirjaa ja liikuntapäiväkirjaa, havaittiin, että ihmiset pimittivät syömänsä ruoan määrän. Pimitetty ruoan määrä vastasi yhtä BicMac-hampurilaisen kalorimäärää per päivä.
(Oma kommentti: Nämä on niitä ihmisiä, jotka sanovat vastaanotolla, etteivät syö juuri mitään, mutta silti lihovat. Tai vaikkeivät syöneet mitään, eivät laihtuneet.)

- "Laiskan aineenvaihdunnan" geenejä on löydetty äärimmäisen vähän. Sen sijaan on havaittu eroja syömisen säätelyssä. Joillakin täyttymisen tunne vaatii enemmän syömistä. Syömisen säätelyyn voi myös tietoisesti itse vaikuttaa (kuten tiedämme). Lihoessa ruokahalun säätely häiriintyy.

- Lihasmassa kuluttaa energiaa. Lihaksissa on paljon mitokondrioita eli solun energiatehtaita, jotka polttavat kaloreita energiaksi. Mitä enemmän lihaksia, sitä enemmän mitokondrioita eli solun "energiatehtaita". Kaikenlainen liikkuminen käynnistää energiankulutuksen mitokondrioissa ja pienikin ampaisu starttaa mitokondrioita. Joten pienikin pomppiminen ja touhuileminen on hyvästä.

-Ihmisellä ei elimistössään ole mekanismia suojella sitä liiasta energian saannista. Elimistössä on suojamekanismeja vain "pula-aikoja" varten, ei yltäkylläisiä aikoja varten.

- Moni ajattelee, että iän myötä aineenvaihdunta laiskistuu. Mutta kas vain, tämä ei toteudukaan niillä ikäihmisillä, jotka liikkuvat paljon vanhuusikään saakka. Näillä liikuntaihmisillä ei ole ikään liittyvää aineenvaihdunnan tyrehtymistä, kun heillä on lihaksia ja istuvat vähemmän paikoillaan.

Kuva: Pixabay

@@@

Tohotetaan siis vain ympäriinsä. Kerrankin saa siis riehtoa, veuhtoa ja kaahottaa ihan niin kuin itseä huvittaa. Voi sanoa niille, jotka ihmettelee kovaa touhuamista, että mä tässä vaan käynnistelen mitokondrioitani ja harrastan pyrähdysliikuntaa. Se herättää heti paljon enemmän myönteisiä tunteita, kun kyse on liikunnasta eikä yleisestä touhuilusta.

Pyrähtelemisiin,
Helga

Ps. Minkälaisen ulsterin ja käsineet se Assi oli laittanut isänsä muistomerkin paljastustilaisuuteen, OMG! Enkä mä sen tason yökerhokorkkareillakaan olisi sipsutellut Hietaniemen hautuumaalle.

Koiran muistomerkki ja puhuvia valokuvia

Hy-yy-vää joulua!

Kyllä aika rientää!
Se juoksee pienen lapsen lailla kuusen taakse ja hihkuu: "Etpäää saa-a kiin-ni!" Yrität haroa sitä kahden puolen kuusen oksistoa, kun se viime hetkillä jälleen livahtaa näpeistäni ja ilkkuu takanasi: "Kukkuu, ota kiinni jos saat!"

@@@

Kovin on työntäyteistä ollut elämä ja kävin vähän työreissullakin. Mutta vielä jaksaa täti heilua. Eilen, kun kaahasin kaksipyöräisella sporttihevosellani pitkin pimeyttä, ajattelin miten kuitenkin saa olla onnenpekka. Sanalla sanoen:
Aina on valoa tunnelin päässä!
Vaikka on säkkipimeää, on kuitenkin rauhallinen kotimaa, raitis ilma ja ympärillä turvallista. Ihmiset pääsääntöisesti ymmärtävät toisiaan, ovat iloisia ja hyväntuulisia ja tajuavat toistensa aivotukset puolesta sanastakin. Kotimaa, isänmaa! Näin itsenäisyyspäivän lähestyessä tämä asia on erityisen ajankohtainen.

Hieno taidekuva ;)

@@@

Koiraa on ikävä.

Sen tuhka on upotettuna takapihalle. Haudan päälle Talonmies haki ison kiven, jonka tasaisen pinnan sijoitti niin, että siihen on hyvä laittaa kynttilä. Kynttilän valo loistaa siinä päivästä toiseen. Odottelemme malttamattomina uutisia uuden koiran tilanteesta. Toivotaan, että astutus on onnistunut ja meillä on taas nelijalkainen perheenjäsen, kun kevätaurinko alkaa lämmittää. Yksin on niin outoa ja tylsää käydä kävelemässä.

Kokemuksesta, useammastakin, tiedetään sen merkitsevän myös tavarasta luopumista. Osa kengistä on menetetty, sen tietää jo etukäteen. Ovenkarmit voivat saada kyytiä samoin kuin sukankudin, jos unohtuu sohvapöydälle. Kirjojen kansia revitään, matot saavat uuden muotoilun ja tuolijalkoja modistetaan. Semmoinen se koiranpentu on - ja etenkin tässä rodussa, joka meille on vuoskymmenten aikana niin rakkaaksi tullut. Sama rotu aina vaan. (Kunpa nyt tärppäisi.)

@@@

Katson pöydällä olevaan tyttären kuvaa.

Katson sitä usein. Miten viisaalta hän näyttääkään taas tänään. Jonain päivänä alan puhumaan kuvalle ja seuraava veto on tarjota hänelle karamellia. Sellaisen vanhuksen tunsin kerran Ruotsinmaalla. Hänen seinällään oli kuva kuninkaallisesta perheestä: Silvia, Kalle ja lapset. Eräänä päivänä huoneesta kuului kovaa huutoa ja kiroilemista. Vanhus heitteli kuvaa karamelleillä ja raivosi pahoitettuaan mielensä, koska Silvia ei ollut antanut tarjota lapsille karamelliä, "Att de sku inte få hål i sina tänder!"

Dementia voi joskus johtaa havaintojen vääristymiseen.

...mutta ei se minua pelota. Tyttäreni lupasi auttaa minua, kun olen dementoitunut.

Hän sanoi sen juuri tuosta pöydältä, kun kysyin. Karamellin sanoi ottavansa toiste. 

Toivorikasta torstaita ja parasta perjantaita. Meikäläinen on silloin...tädää: illan töissä. (Sitä lajia en kohta enää jaksa. En  jaksa. En, vaikka virkaehtosopimuksessa lukee, että se on pakko.)

teidän Helga

Pimeähommia, kahvikuppeja ja lintulaudan asukkeja

Huomiokuvaksi tämä. Otettu taannoin Kööpenhaminan lentoasemalta.
Bongasin kupin ohikulkiessa. Royal Copenhagen näytti olevan merkiltään.
Palaan tekstissä asiaan.

Kyllä on pimeää.
Lintulaudalla käy harvoina valoisina tunteina sellainen kuhina, ettei mitään rajaa. Kaikki tungeksivat, syöksähtelevät ja ryysivät jyvänpyyntiin yhtä aikaa ja häätävät toisiaan kauemmaksi. Onpa linnuillakin oma hommansa! Lepopäiviä ei tunneta. Pikkulinnun elämäkin taitaa jäädä aika lyhyeksi.

Jyväluukulla piipahtelevat ainakin hömötiainen, talitiainen, varpunen, kuulemma myös pikkuvarpunen (tiesi enemmän ornitologiaan vihkiytynyt vierailija kertoa),  etelään osaksi talvea suuntaava Lapintiainen, punatulkku, tikka, harakka ja orava. Niitä on mielenkiintoista seurailla köökipöydän äärestä. Mitä mahtanevat ajatella toisistaan? :D

@@@

Pyöräilyä pimeässä...
...on harrastettava, jos mielii illalla kotiin työpaikalta. Toki autoillakin voi. Saa olla iloinen, että monilla meistä suomalaisista on myös se vaihtoehto. Ja vielä se pyöräkin.

Kävin pyöräkaupassa muilla asioilla ja ihailin läskipyöriä, joita yhä enemmän näkee liikenteessä myös tavallisilla teillä. Kuulemma oiva menopeli, kallis vain!

Pyöräkaupan menopelejä.

Meikäläinen pyöräilee kaikkein mieluiten pitkin metsäpolkuja.

Tänäänkin on oivallinen keli lähteä raitistelemaan hapekkaaseen ulkoilmaan. Hieno homma se, että monella paikkakunnalla maastopyöräilyyn on satsattu ja tehty reittejäkin.

Kävelystä oli juttua Lääkärilehdessä. Prof. Ilkka Vuori, kliinisen fysiologian ja liikuntalääketieteen erikoislääkäri kirjoittaa:

"Kävely on vähentänyt keski-ikäisillä naisilla painonnousua ja auttanut laihdutuksessa. Se pienentää tyypin 2 diabeteksen ja ainakin rinta-, paksusuoli- ja kohtusyövän riskiä ja on hyödyksi niitä sairastaville. Kävely vähentää kipua ja parantaa toimintakykyä useimmissa yleisissä tuki- ja liikuntaelimistön sairauksissa. Vaihdevuosien aikana ja jälkeen kävelyharjoittelu voi lisätä reisiluun kaulan luuntiheyttä ja vaihdevuosien jälkeen säännöllinen kävely on pienentänyt lonkkamurtuman riskiä. Kävelystä on hyötyä masennuksen ehkäisyssä ja hoidon osana."

Eipä ole kävely terveysvaikutuksiltaan mitätön liikuntamuoto. Herkästi vain mielletään, että liikunnan tulisi olla jotakin extreme-lajia ennen kuin kannattaa edes mainita. Höpö höpö!

@@@

Yläosassa olevaan kahvikuppiin liittyen.
Anoppi oli kova tyttö keräilemään lasia ja ylipäätään kaikenlaista maallista tavaraa. Hänen jäämistöstään on tullut kasa kuvassa olevia kahvikupposia asetteineen ja vermeineen. Ne on silkkipaperiin käärittynä yhdessä isossa laatikossa - olleet vuosikaudet. Lapsille ne ei kelpaa, eikä itsellä tule sellaisia kuppivieraita, joille tämän tyyppisiä Cronenbourgin tms (?) tanskalaiskuppeja nyt pöytähän rustailisi. Vaan kas, sattuipahan Kööpenhaminan lentoasemalla silmään tälläinen kuppikauppa ja oh-hoh! Onpas kupperoisilla hintaa! Kuka ihminen (kunnia muutoin fiksulle anopilleni) herraparatkoon satsaa moisia summia yksiin hemputin kahvikuppeihin. Voi Sancta Simplicitas, en muuta sano.
Ja toivotan nautinnollisia hetkiä niille, joiden suussa kahvi maistuu noista kupeista enemmän kahville kuin halvasta säästöhallin mukista. Kaipa sillekin jokin tieteellinen selitys löytyy, jos oikein tutkimuskirjallisuutta lähdettäisi perkaamaan.

@@@

Monnillle vielä humoristinen selonteko, että meikäläinen ruuvaa, pulttaa, nikkaroi ja meisselöi kaikenlaista joutessaan. Viemäriputket, hajulukot, astianpesukoneiden korjaukset ja sen semmoiset ovat erityisen kutkuttavia haasteita. Niissä ei kyllä varsinaisia riemuvoittoja ole tullut, eikä sulkia hattuun. Joitakin tikattavia haavoja kumminkin :D

Nyt syy astianpesukoneen temppuilulle (ei poistanut vettä koneesta) oli poistoputken jatko-osan liittymäkohtaan aiemmin tehty tiukka kiristys. Se oli ajan myötä lutistanut poistoputken pään lyttyyn, eikä vesi enää kunnolla poistunut. Ammattimies otti korjauksesta + uudesta putkesta vajaat 100 €. Palkkansa oli ansainnut.

Voimia kaikille,

toivoo Helga,

joka odottaa uutta koiraa, joka saanee alkunsa näillä viikoilla. Varauslistoilla jo ollaan jonossa ja jännitetään tilanteen etenemistä.

Kaamostunnelmaa ja purettua viemäriputkea

Sukellan syvyyksiin.

Koira on mennyt taivahan kotiin. Voi itku, voi suru!

Kun se seisoi eläinlääkärin huoneessa havahduin siihen, kuinka vanhalta ja väsyneeltä se näytti.
Se sai rauhoittavan piikin takareiteen, kävi lattialle viereeni nukkumaan, sai tippaneulan etujalkaansa, sai nukutuslääkettä eli propofolia ja sitten perään barbituraattia. Sen hengitys ja syke lakkasivat. Hiljainen, rauhallinen ikiuni.

Olen toipumassa.
Viikko yksin suremassa oli hyvä ratkaisu. Saa parkua rauhassa ja tuijotella lintulaudan rähinää.

@@@

Tiskikoneenkin kanssa oli askaretta.

Vesi ei poistunut koneesta. Siinä vaiheessa aina haetaan ohjekirja. Tutkitaan mitä on tehtävissä ja tehdään kaikki mahdollinen. Aprikoidaan, purkaako keittiön lattialistat viemäriletkun tarkastamiseksi koko pituudeltaan, kun viemärin hajulukossakaan ei ole hammastikkua poikittain. Eikä tiskikoneen puoleksi puretussa poistoviemärissä ole pumpunrattaassa ruokajätettä jumimassa - katsottu on.
Päätetään ottaa järki käteen ja soittaa huoltomiehelle.

Siinä vaiheessa astuu Talonmies areenalle. Läpikäy saman koreografian päätyäkseen ajatukseen: tilataan huoltomies.
Huoltomies tulee, tiputtaa lasiastian, löytää vian poistoletkun liian tiukasta liitinkiristyksestä, vaihtaa putken (7€) ja laskuttaa käynnistä (n. 200€).
Uusi talo, uudet kujeet.
Mutta emme valita: viihdymme täällä oikein hyvin.

@@@

Ajelin umpipimeässä polkupyörällä kilometritolkulla töistä illankähmässä. Mikä raitis ilma! Ja mikä pimeys. Kun joku tulee heijastimetta vastaan, ovat kaikki törmäyskurssin elementit kasassa.
Tämä pimeys on rauhoittavaakin. Voi roikalehtaa minkälaisissa vetimissä haluaa, hiippailla vanhassa ratsastushameessa kylänraitilla ja tsuumailla otsalampulla mustaan jätesäkkiin puettujen metsien siimeksiin.

Kai me metsäkansa ollaan tähän jo syntymästämme totuttu ja opittu?

@@@

Eläinlääkäriltä tulee tekstiviesti.
Uurna on haettavissa.
Koira palaa kotiin.

Kaamostunnelmin,
Helga

Surun päivä, jota lennonjohtotorni yrittää piristää

Ystävälle.

Tänään on päivä numero -1. 
Järjestin itselleni pari etätyöpäivää selvitäkseni. Eilen oli käytävä pakollisessa tilaisuudessa, jota ei voinut perua. Sai tosissaan taistella itsensä edes johonkin kuosiin.

@@@

Talo on hiljainen.
Illalla pihavalot olivat pimeänä. En keksinyt millään, mistä ne saisi päälle, joten aamusta pannuhuoneeseen tutkimaan sähkölaitteistoa, joka tässä talossa edellisen ja ainoa omistajan myötä on ehkä ammattialansakin takia erinomaisen kimurantti. Täällä on semmoiset hälytysjärjestelmätkin, että oksat pois ja pala latvaa. Niitä ei kukaan hullu uskalla päälle laittaa, ettei koko seutukunta joudu yleishälytyssireenien hätäännyttämäksi, jos orava kulkee väärän puskan vierestä.
Uudessa talossa menee aina oma aikansa, että keksii mikä mihinkin liittyy ja miten mikäkin toimii.

Ruskaretkikuvia

Talonmies läksi aiemmin suunnitelluille matkoilleen, hyvä niin. Saa kumpikin surra rauhassa. Sovittiin lauantaina, että vien koiran tulevalla viikolla lopetettavaksi kuten olen aiemminkin niitä vienyt. Sunnuntaina vilkuilin salaa eläinlääkärin nettiajanvarausta. Eutanasia-ajat oli sijoitettu aamutuimaan ennen varsinaisia vastaanottoja viisaasti ajateluna. Viimeksi lopetusreissulla oli vastaanottoaulassa puheisiin pyrkivä iloinen pennunomistaja. Todennäköisesti ihmetteli meikäläisen tuppisuisuutta.

En kertonut talonmiehelle lopetuspäivää. Kun eilisaamuna herättiin aamulennon takia varhain hän ihmetteli ideaani ottaa koira mukaan.  Sanoin käyväni aamulenkin samalla ja otin vaivihkaa pankkikortin ja koiran paperit mukaani. Kentällä isäntä taputti koiraa hyvästiksi, toivotteli sille heipat ja aprikoi, vieläkö nähdään. Laitteli sitten viestiä perille päästyään ja kyseli koirasta. Kerroin. Arvelin, että lomareissunkin kannalta on paras, ettei lopetuspäivä veny. Ei tarvitse hänenkään miettiä koiran kohtaloa, vaan voi keskittyä rakastamaansa harrastukseen.

@@@

Kuulen tassujen rapinaa ja havahdun.
Jääkaappi rasahtelee. Katson nukkamattoa, koiran mielipaikkaa tässä uudessa talossa. Pesin eilen sen tavarat ja kokosin laatikkoon. Vien ne ulkovarastoon odottamaan seuraavaa koiraa. Se on tilauksessa, mutta vielä enkelinä. Jos kaikki menee suunnitellusti, saa alkunsa lähiviikoilla. Se syntyy toisessa maassa, samassa josta tämäkin ystävä oli kotoisin. Pienen Suomen kanta saa uutta perimää ja ostan vain koiria, joiden taustat on tiedetään. Siksi en nytkään osta koiraa entisen itäblokin alueilta, vaikka kivoja koiria voisi sielläkin olla. Sukutaustat kuitenkin ovat usein epävarmemmat. Tässä(kin) rodussa on kokemuksia siitä, kuinka käy, jos väärät geenit pääsevät rikastumaan.

Vinkki: jos suunnittelee rotukoiran ostoa, niin Kennelliitosta ja kokeneilta kasvattajilta kannattaa kysyä neuvoa. Mulla on tämän rodun kasvattajissa pitkäaikaiset kontaktit, joista on ollut aina hyötyä. Mutta on meistäkin: sijoitusnarttu on joskus ollut ilonamme. Lisää vielä senkin, että bastardit on myös hyvä vaihtoehto, sekarotuiset eli seropit siis. Hauskoja yhdistelmiä tulee! Siinä on toki suurempi riski saada jollain tapaa sairas koira, josta tulee sitten suuri murhe. En uskalla sellaiseen ryhtyä.

@@@

Helgan arkiston piristekuva

Kiitos lukijalle seurasta! 
En pysty keskittymään työhommiin tässä mielentilassa, joten taidan lähteä kauppaan.

Talonmiehen pihalle asentama lintulauta on tuonut hupia kirjoittamisen sivussa. Keksittiin joku asunto taaksepäin syy sille, miksi sen asunnon pihalla lintulaudan tangon ympärille oli laitettu suojaksi muoviputki. Oravien takia!
Otettiin nyt idea käyttöön. Olenkin tässä sivusilmällä seurannut kuinka neljä kurrea tappelee lintulaudan herruudesta, muttei niistä kukaan pysy putkella, vaan liukuu alas :D Kookkain keksi kiivetä viereiseen kuuseen ja koittaa oksalta roikaista lintulaudan katolle. Rohkeus petti, kun oksa vaappui laivana aallokossa.

Jotta elämä lintulaudan ympärillä ei kilpistyisi pelkkiin oraviin, niin varsinaisesta tarjottavasta taistelee puolenkymmentä tiaista. Meno on kuin sotatilassa olevan lennonjohtotornin ympärillä! Pommikonehyökkäyksiä tornille, mutta myös lähestyvien koneiden ammuntaa lähitaistelutilanteissa. Lentoliikenne risteilee hallitsemattomasti. Hyökkäyksiä tehdään niin, että lennonjohtotorni huojahtelee. Ja jokaisella huojahduksella varisee maahan tavaraa. Sen kimppuun oravien maavoimat hyökkäävät raivokkaasti. Jotta taistelun melske olisi täydellinen, kävin lisäämässä silikoni-lubrikanttia putken pintaan. Ha haa! Ylintä sotapäällikköä ei nähkääs oravien armeijakuntakaan päihitä.

@@@

Kuten lukija voi helposti päätellä on aika siirtyä kauppareissulle.
Elän toivossa, että saisin illan aikana ja viimeistään huomenna turbonapin päälle mitä työtehtäviin tulee.
Perjantaina haen lapsenlapsen tarhasta. Tulee yökylään. Meillä onkin paljon pihatöitä :D Lauantaina tulee vanha työkaveri monen sadan kilometrin päästä. Äidin rollaattoriostokset* saavat odottaa seuraavaan viikkoon. Ruoka-apukassit on jo sunnuntaina viety syrjäytyneelle sukulaiselle, joten se rintama on ainakin jonkin aikaa hiljainen.

#autettavat #voimavarat #suru #jaksaajaksaa

Voi elämää.
Huokaa Helga

*kunnalliset rollaattorit eivät hänelle kelpaa ;(

Pimeyttä ja surua

Huomenna on kova päivä.
Ollaan talonmiehen kanssa tiedetty ja tiedostettu, että se päivä lähenee, mutta eihän näitä tämän tyyppisiä asioita halua miettiä kovin tarkkaan. Sitä ajattelee, että mennään vaan päivä kerrallaan, päivä kerrallaan.
Jossain vaiheessa päivät yksi toisensa jälkeen hupenevat ja asia on kohdattava. Onko ihmisen elämässä ylipäätään sellaisia raskaita asioita, joita ei ennemmin tai myöhemmin joudu joka tapauksessa kohtaamaan? Onko raskaita asioita, jotka menevät ohi, jos niihin ei kiinnitä mitään huomiota? Eipä taida olla.

Kyse on vanhasta koirasta.
Tuossa se makaa nyt olohuoneen nukkamatolla lähituntumassa elämänsä viimeistä iltaa. Vielä joku kuukausi sitten se tuli aina jalkoihin nukkumaan, mutta pikku hiljaa sille on käynyt kuin ihmisvanhukselle. Se on vaipunut omaan maailmaansa, mennyt välinpitämättömäksi ympäristöstään. Joinakin päivinä se jättää ruokansa syömättömänä kuppiin. Käy vain toteamassa, että siinä sitä olisi. Huokaisee ja asettuu vaivalloisesti kyljelleen.

Käytin sen keväällä eläinlääkärillä, kun se töistä illalla tullessani istui olohuoneen äärimmäisessä nurkassa läähättäen kivusta. Se tutkittiin päästä varpaisiin, nukutettiin, kuvattiin ja otettiin kaikki maailman kokeet ilman diagnoosiin pääsyä. Olin antanut sille kotoa lähtiessä kipulääkettä, joka selvästikin alkoi vaikuttaa jo eläinlääkärin odotushuoneessa.

Nyt se on käynyt uudelleen tutkimuksissa, joissa ei ole löytynyt mitään selittävää. Kun kipukohtaukset ovat tulleet yhä taajempaan se on saanut kipulääkemääräyksen ja ohjeeksi, että ellei auta, voi kokeilla erästä ihmisellekin määrättävää voimakasta kipulääkettä. Sitä se sai eilen ja meni niin veteläksi, ettei apu löytynyt siitäkään elämää pitkittämään.
Niinpä päätimme, että sen on aika päästä koirien taivaaseen. Annamme sen lähteä saappaat jalassa, eikä niin, että pitkitetään se rauhnaista eloa lääke-cocaileilla joitakin kuukausia ja annetaan kärvistellä. Nämä on raskaita päätöksiä ja itkun tihraukseen on päivä mennyt.
Huomiselle sitten varasin sille ajan heti aamusta. Vien reissuun lähtevän talonmiehen lentokentälle ja ajelen siitä koiran kanssa maalikylille hoitamaan viimeistä palvelusta.

Koiria meillä on ollut jo monta, muttei tähän totu koskaan.

@@@

Kuulen, kuinka se nyt nuolee tassuaan olohuoneessa. Ja ajattelen, että huomenna se on pois, enkä kuule sen rapsuttelevan lattian poikki enää koskaan. Voi itku ja hammasten kiristys.

@@@

Asia saa omat mittasuhteensa, kun ajattelen sitä isää, joka kerran vuosikymmenet sitten istui osaston päiväsalin edessä sairaalan vaatteissa.
Hänen vaimonsa oli päässyt saman sairaalan synnyttäneiden osastolta piipahtamaan. Vaimolla oli mukanaan heidän uusin perheenjäsenensä, nyytti. Isä silitti vauvan päätä ja katsoi sitä vakavan vaitonaisena. Näky riipoi sydäntäni niin, etten tiennyt minne olisin paennut saadakseni näkymän pois verkkokalvoiltani ja mielellään myös aivojen muistilokerosta. Lukija huomaa, ettei se onnistunut.
Isä oli parantumattomasti sairas, eikä hänellä ollut elinaikaa enää montakaan viikkoa.

Nyt mietin, miten tuon lapsen elämä eteni. On nyt aikuinen, ehkä jo omiakin lapsia.
Mietin myös sitä, mitä asioissa aina positiivisia puolia näkevä poikani sanoi kerran, kun lähipiirissä nuori ihminen leskeytyi yllättäen. Hän sanoi: "...tämä on nyt tälläinen tilanne... mutta kun menee joitakin vuosia, nuori leski löytää itselleen kumppanin ja kun kymmenen vuotta on kulunut, on hän uudelleen naimisissa ja siitä se elämä vain jatkuu..."
Ja näinhän se juuri on.
Me, jotka on synnytty ennen televisioiden yleistymistä tiedetään sanoa heti useampi nuorena leskeytynyt, jolla elämä sitten vain on mennyt eteenpäin ja lopulta tullut ehkä uusi perhekin.

@@@

Koira on lakannut nuolemasta tassuaan. Se makaa nukkamatolla rauhallisesti kuono etutassujen päällä ja odottaa iltalenkkiä. Viimeistään. Sen virkaa aiemmin hoitaneet kolme saman rotuista koiraa odottelevat sitä jo tulevaksi vihreille juoksuniityille. Ne ovat kaivaneet esiin parhaat ydinluunsa tervetuliaisiksi.

teidän Helga,
itku silmässä